En lue mangaa, kun en tiedä mistä aloittaisin. Äkkiseltään selaten kaikki tarinat jotka tähän mennessä on käteen osuneet on näyttänny ihan samalta... Ei oo sillai innostannu jatkamaan kun vuorokaudet tuntuu nykyään muutenkin liian lyhyiltä.
Touché.
Tämä on juuri se ongelma joka sekä mangan ystävillä että vihaajilla on. Kärjistäen:
Wanhat parrat kasvoivat Aku Ankan ja Tex Willereiden ja Teräsmiesten ympäröimänä. Heille tutustuminen länsimaisen sarjakuvan maailmaan tuli luonnollisesti, he oppivat tuntemaan tekijät ja genret ja valitsemaan suosikkinsa. He tuntevat rakastamiensa sarjakuvien historian ja myös uuteen sarjakuvaan tutustuminen on heille helppoa koska omat mieltymykset ovat selkäytimessä.
Mutta kun wanha parta kävelee mangahyllylle, hän on eksyksissä. Piirrostyylit, genret, tekijät, kaikki on vierasta. Termit ovat omituisia ja sivut nidotty väärinpäin. Ongelmat alkavat kun Pertti 45v ottaa R-kioskin hyllystä Dragon Ballin tai lainaa tyttärensä shonen-ai-mangaa nähdäkseen mitä se sellainen japanilainen sarjakuva on. Pertti pettyy koska hän ei satu pitämään löytämästään mangasta. Jos Pertti on fiksu, hän ei tee johtopäätöksiä yhden ainoan pokkarin perusteella. Ikävä kyllä ihmisillä on taipumusta tehdä nopeita johtopäätöksiä , eikä jo kerran huonoksi todettuun asiaan haluta uppoutua sen syvemmin. Pertti jättää mangan taaksensa, varmana siitä että kaikki japanilainen sarjakuva on samanlaista (=ei hänen makuunsa).
Sama tarina voidaan kertoa Liisalla, 14 v. Liisa innostui mangasta sen rantauduttua Suomeen. Myös länsimainen sarjakuva kiehtoo, joten Liisa suunnistaa sarjishyllylle. Ja on aivan yhtä eksyksissä kuin Pertti toisella puolen kauppaa. On X-menin numero 458, jotain vaikean näköistä taidesarjakuvaa ja Aku Ankkaa. Toki hyllylä on lisäksi vaikka kuinka paljon erilaista sarjakuvaa, mutta missään ei lue mitään shoujosta. Liisa ei ota riskiä. Hän vie roponsa R-Kioskille ja saa uusimman Naruton. Liisa päättää ettei enää koske länsimaiseen sarjakuvaan koska se on huonoa.
Länsimaisen sarjakuvan maailma on aivan yhtä vaikeasti avautuva kuin mangankin. Itse luen sarjakuvaa "silloin tällöin" mikä vaikeuttaa uusiin sarjoihin tutustumista ennestään. Manga ja anime tulivat itselleni tutuksi sattumalta, vuosien mittaan. Katselin joskus vuosia sitten Magic Knight Rayearthin subilta ja sitten tulikin jo Pokemon. Olen lukenut hyviä länsimaisia sarjoja, mutta myönnän edelleen olevani pahasti hukassa länsisarjisten maailmassa. Yhteen aikaan luin Batmaneja nostalgian siivittämänä. Kokoajan tiesin, etten koskaan pääsisi kyseiseen sarjaan kunnolla kiinni, 1930-luku on liian kaukana ja sen ajan värit ovat liian kirkkaita ja tarinat liian typeriä.
Niin, aivan kuten mangapokkarin osa 7, 12 tai 23, tarinasta joka on kesken ja alkaa kesken.
Kehäargumentaatio ei ole yksityisoikeus.
Mangassa on vähemmän ns. ikuisuussarjoja. Joitain joita keksin nyt ovat ainakin Berserk ja uudemmista Naruto. Yleensä mangasarjat ovat aika lyhyitä tapauksia, sellaisia kymmenen pokkarin rykäisyjä. ((Joista sitten tehdään anime ja pelejä ja liveleffa ja OVA:t jne...

)) Mutta jos ajatellaan, että jenkkilässä mainstreamsarjakuvaa ovat juurikin nämä ikuisesti jatkuvat sarjat, niin mainstreammangassa liikehdinä on yleensä nopeaa. Tätä ei huomaa Ärrällä, mutta sen huomaa jo Fantasiapeleissä ja etenkin internetissä (joka on manga- ja animeharrastajalle noin 1000x tärkempi väline kuin länsisarjakuvailijalle). Uusia sarjoja tulee jatkuvasti ja yleensä hyvin menestyvätkin sarjat saavat kuolla pois rauhassa. Näin aloittelevalle harrastelijalle on melko helppoa vain napata jonkun tutun tekijän uusi teos/se uusi teos jota kaveri suositteli.