Miksi et lue mangaa?

[Curtvile]

Siitä, että manga on houkutellut sarjakuvanlukemisen pariin paljon uusia, nuoria ihmisiä, joille aiemmin julkaistu sarjakuva ei ole tarjonnut sitä mitä he olisivat halunneet.

Sen seikan avustamana että japanilaisille sarjakuville on käytössä oma, sen muista sarjakuvista erottava sanansa on nyt sitten syntynyt sukupolvi, joka ei lue muuta sarjakuvaa kuin mangaa - ja sehän on muiden sarjakuvanharrastajien mielestä aivan kamalaa.

Onneksi mangan harrastajat eivät syyllisty karkeisiin yleistyksiin.
Artikkelia voi suositella kaikile luettavaksi. Kunhan muistaa että sama pätee toisinkin päin.
Dupuis ja Marvel tekevät asioita aivan yhtä laaja-alaisesti, mutta putkinäkö on päivän sana, joka päivä.
Väitteet sukupolvesta joka a)lukee vain mangaa ja b) jatkaa mangan lukemista vielä 10 vuoden päästäkin uskon vasta kun näen.
En ennen.
Siksi aion jatkaa niin mangojen kuin muidenkin sarjakuvien lukemista, pukeutuneena "manga lähtee lapsesta..." t-paidassani.

[PTJ Uusitalo]

Väitteet sukupolvesta joka a)lukee vain mangaa ja b) jatkaa mangan lukemista vielä 10 vuoden päästäkin uskon vasta kun näen.

Toivottavasti Kvaak pysyy pystyssä siihen asti, että ehdin lunastaa nämä kaikki kylläseonvainbuumi-tuhahtelut...

Me pari sataa foorumeille kirjoittelijaa olemme kyllä suhteellisen kosmopoliitteja sarjakuvan lukemisen suhteen. Mutta tuolla jossain, markettien ja kioskien lehtihyllyillä, on kymmeniä tuhansia kaksitoistavuotiaita jotka käyvät ostamassa aina vain sen uusimman Fullmoon wo Sagashiten, Tokyo Mewmewn tai Inuyashan. X-menit ja Hämikset eivät tarjoa heille yhtään mitään, koska ne ovat heille selvästi tarinoita jotka ovat kesken - ne ovat alkaneet joskus, mutta loppua ei ole näkyvissä. Se ei ole kuluttajaystävällistä ja helposti kauppansa tekevää viihdettä, toisin kuin mangapokkari jonka selkämyksessä on iso ja rauhoittavan yksitulkintainen ykkönen.

Tai no jaa, ehkä ne W.I.T.C.H.:it tekevät kauppansa; jostain kumman syystä. Arvaatko mistä?

[Curtvile]

Toivottavasti Kvaak pysyy pystyssä siihen asti, että ehdin lunastaa nämä kaikki kylläseonvainbuumi-tuhahtelut...

Toivottavasti.
Ei se ole vain buumi, Elvistäkin kuunnellaan yhä. Silti kukaan ei puhu Elvisbuumista.

jotka käyvät ostamassa aina vain sen uusimman Fullmoon wo Sagashiten, Tokyo Mewmewn tai Inuyashan. X-menit ja Hämikset eivät tarjoa heille yhtään mitään, koska ne ovat heille selvästi tarinoita jotka ovat kesken - ne ovat alkaneet joskus, mutta loppua ei ole näkyvissä. Se ei ole kuluttajaystävällistä ja helposti kauppansa tekevää viihdettä, toisin kuin mangapokkari jonka selkämyksessä on iso ja rauhoittavan yksitulkintainen ykkönen.

Niin, aivan kuten mangapokkarin osa 7, 12 tai 23, tarinasta joka on kesken ja alkaa kesken.
Kehäargumentaatio ei ole yksityisoikeus.

Tai no jaa, ehkä ne W.I.T.C.H.:it tekevät kauppansa; jostain kumman syystä. Arvaatko mistä?

Kyynikko vastaa: samasta syystä kuin Aku Ankka suomessa ja Marvelit ja DCt jenkeissä:
Hallitseva markkina-asema, suuremmat resurssit tehdä markkinointitutkimus kohderyhmistä ja panostaa tuotantoon.
Vain se mitä on myynnissä voi myydä. On aivan sama onko olemassa muuta jos se ei päädy kulutajille/ yleisön tietoisuuteen.

Optimisti vastaa: koska kiinnostaa tyttöjäkin.

Kumpikaan ei ole oikeassa.
Vain tarinat ratkaisevat. Siitä riippumatta mihin ne on kategorioitu.

[Rami Selin]

Optimisti vastaa: koska kiinnostaa tyttöjäkin.

Limingassa opiskellessani näin jonkun pöydällä näitä vinon pinon. Kuka poika noita lukisi? Horoskoopit ja muut täyttävät puolet lehdestä.

[PTJ Uusitalo]

Tarkennan: alkaneet joskus pimeällä 60-luvulla. Ja jatkuneet siitä eteenpäin mammuttimaisine hahmogallerioineen, oman painonsa alle musertuvine viittauksineen menneisiin tapahtumiin _{(tarinaa ei julkaistu Suomessa)} ja ties mihin vaihtoehtouniversumeihin. Koska hahmot ovat kustantamojen omaisuutta, ne tekevät niillä mitä lystävät - toisin sanoen seikkailuttavat niitä vuosikymmenestä toiseen kuin actionfiguureja. Samalla lukijakunta ukkoutuu hiljalleen, ja uusien lukijoiden määrä pienenee vuodesta toiseen.

Vielä joku päivä tuo korttitalo romahtaa. Sillä välin Japanissa pusketaan ulos satoja uusia sarjoja vuodessa, ja kaiken sen aloittelijakökön joukosta nousee ennen pitkää esiin useita kymmeniä hittejä. Mutta ennen kaikkea uusia lukijoita syntyy joka päivä.

Ja oikea vastaus W.I.T.C.H. -kysymykseenhän on: koska Disney kopioi japanilaisilta yhden kokonaisen genren jota amerikkalaisessa sarjakuvassa ei ollut koskaan ollutkaan, taikatyttöseikkailut, ja alkoi myydä sitä yleisölle jolle ei oltu koskaan ennen suunnattu sarjakuvia. Sarjakuvia ihmissuhteista, koulusta, murrosiän ongelmista ja maailman pelastamisesta siinä sivussa.

[Grezen]

Miksi mangaa muuten verrataan aina supersankarisarjakuvaan?

[Ruzaccho]

Mä en lue mitään.

En lue "supersankarisarjakuvia", "eurooppalaista" tai "amerikkalaista". Tai "mangaa".

Luen sarjakuvia.

Tänään Ghost Worldia, huomenna uusinta Mustanaamiota, eilen Agaton Munaa, toissaviikolla Karvista, ensi kesänä 80-luvun Teräsmiehiä, aamukahvilla Rip Kirbyä, lapsena Aku Ankan taskukirjoja. Kurkistelin Full Metal Alchemistia taas kerran televisiosta ja koukkuunhan siihen jäi, keskelle juonta ilman hajuakaan hahmoista tai niiden historioista. Jos saisin käteeni siitä tehdyn sarjakuvapokkarin, lukisin. Ei mikään yli kaksiosainen sarja ole vapaa epäselvistä viittauksista menneisyyteen. Olivat sen juuret sitten Japanissa tai Marsissa.

Genren puolesta taisteleminen on turhaa. Vähän niin kuin kävisi sotaa rock-musiikin puolesta ja ihmettelisi, miksi joku dissaa Yötä, Totoa tai Metallicaa, kun nehän kaikki ovat "rock-genreä".

Yhtä genreä voi suosia valinnoissaan, mutta koko genren kaiken tuotannon jumalallistaminen on aika hedelmätöntä.

Ugh, olen puhunut.

[keijoahlqvist]

Kiinnostuin mangasta aikoinani kun Kemin sarjakuvakirjastoon ilmetyi Manga manga -kirja. Sitten McCloud kuvasi mangaa arvostavasti jo Näkymättömässä taiteessa, myöhemmin Making Comicsissa, kuten Aura muistutti.

Mangaa on todella montaa lajia. Mutta kun niitä ei kohtaa kovin montaa lajia. Tyttö Hokuto-tilaisuudessa kuvatussa videossa keräsi pisteitä huikkaamalla yleisölle että hänen sarjassaan oli sitten homoutta.

Siitä asti kun opiskelijoiden avulla olen mangaan tutustunut, näytteeksi on esitelty lehtihyllymangaa (juu ja kävinpä sähköpostinvaihtoakin Päivi Räsäsen kanssa siinä Dragon Ballin sensurointijupakassa), mutta fanien työpöydät notkuu lähes yksinomaan yaoista jota he ylpeän uhmakkaasti esittelivät jo vuonna 2002: "Mä tykkään homopornosta, mitäs siihen sanot?" (kuten Aura muistaa).

Mitäs siihen sanois sellainen jonka ystäväpiiriin on kuulunut kaikenikäisiä homoja paitsi ei yhtäkään neljätoistavuotiasta.

Olisipa maidonhappanemismangaa. Ostaisin.

[PTJ Uusitalo]

Mangaa on todella montaa lajia. Mutta kun niitä ei kohtaa kovin montaa lajia.

Osansa tähän voi olla sillä, että sarjakuvantekijöiksi on hinkumassa enimmäkseen lähinnä tiettyä demografiaa.

Mutta tästä aiheesta taidettiinkin jo opiskelijoiden blogissa vääntää kättä aika lailla.

[Aura]

Olisipa maidonhappanemismangaa. Ostaisin.

Aura tietää ja muistaa kaiken.

Luulen että pitäisit mono no awaresta. Yokohama Kaidashi Kikou on laajalti kehuttu, mutta tuskin tuovat sitä ikinä tänne sillä se ei kiinnosta länsimaalaisia. Pah.

Kaikki tykkää yaoista ja hyllyt notkuu teinimangaa, mangaharrastajana ja kamalana mangakopiofeikkipiirtäjänä en jaksa innostua joistakin sarjoista, joiden takia jotkut eivät suostu koskemaan mangaan pitkällä tikullakaan. Pitäisköhän mun alkaa piirtää yaoita? Saisin heti paljon lukijoita, veikkaan ma. 

[Curtvile]

Miksi mangaa muuten verrataan aina supersankarisarjakuvaan?

Koska sitä pidetään nopeimpana ja helpoimpana tapana osoittaa mangan ylivertaisuus ja koska supersankarisarjakuva on vakaville sarjakuvaharrastajille usein yhtä suuri kirosana kuin... supersankarisarjakuva.

Jonkun kai pitäisi kertoa se Alan Moorellekin.

Nythän tilanne on se että tätä käytetään malliesimerkkinä tyyliin: komediat on huonoja koska kaikki komediat ovat Adam Sandler-pissakakka-nauretaan vammaisille-huumoria.
Monty pythonia ja Chaplinia ei ole(jos onkin ne eivät ole komediaa).

Amerikkalainen sarjakuvakerrontaperinne tuntee kyllä myös taikatyttöseikkailut aina teininoita Sabrinasta ja Mary Marvelista aina Scarlettiin.

Amerikkalaisessa sarjakuvassa on ollut noitakin genrejä, kuten myös sotaa, kauhua, romantiikkaa, länkkäreitä, lääkärisarjoja yms.
Ne olivat kovasti suosittuja (ja muutamat peräti hyviäkin ), osa useiden vuosien jopa vuosikymmenten ajan.
Ja niitä tehdään yhä yhdysvalloissa joskin

_{(tarinaa ei julkaistu Suomessa)}

pätee niihin.

Enää ne eivät ole yhtä suosittuja.

Manga ei ole huonompaa kuin supersankarit tai muut sarjakuvan kerrontatavat. Mutta ei parempaakaan itseisarvoisesti.

se että et näe lukijakunnan ukkoutumista ja akkautumista mangapuolella johtuu vain omista ruusunpunaisista silmälaseistasi.
Kaikista ei tule isoina Keijoja.
 
Manga jää pystyyn siinä kuin taidesarjakuvat, eurooppalaiset ja supersankaritkin.
Sen harrastajista osa tulee suuresti ihmettelemään afrikkalaisen tai intialaisen sarjakuvan  saamaa huomiota ja kokemaan ne uhaksi.
Suomessa mangavalikoima on ilahdutavasti kasvanut ja toivon mukaan jatkaa kasvuaan. enin osa suomennetusta kun ei vastaa sitä tasoa mitä japanissa tuotetaan.
Tosin sama pätee eurooppalaisen ja amerikkalaisen sarjakuvan kohdallakin.

Kyllä Keijo: sarjakuva homosta supersankarista joka hapantaa maidon....

[Rami Selin]

Sitä rupeaa tuntemaan itsensä vanhaksi, kun yrittää miettiä vastauksia erinäisiin kysymyksiin ja aina Curtvile on kylvänyt tiedonjyväsensä ennen kuin olen painanut Lähetä-nappia.

No, tuo oli parempi vastaus kuin minun.  Nyyh.

[susyhukka]

En lue mangaa, kun en tiedä mistä aloittaisin. Äkkiseltään selaten kaikki tarinat jotka tähän mennessä on käteen osuneet on näyttänny ihan samalta... Ei oo sillai innostannu jatkamaan kun vuorokaudet tuntuu nykyään muutenkin liian lyhyiltä.

[Nemean]

Hyvä artikkeli tuossa PTJ uusitalon viestissä ollut. Periaatteessa se sisälsi vastauksen kysymykseeni(mistä vastakkainasettelu on lähtöisin), jonka kyllä jo tiesin tavallaan jo lukemattakin..

Sarjakuvateollisuuden puolelta kyseessä on vain kilpailu, ja lukijoilla kyse on siitä "omasta jutusta". Nooh, yleensä iän mukana maailmankatsomus avartuu, ja ehkä joku länsimaista sarjakuvaa fanaattisesti lukeva joskus matkalla kohti keski-ikää uskaltautuu jopa avaamaan vaikkapa jonkun Lone Wolf and Cubin ja muuttaa mielipidettään. tai sitten toisinpäin. Olen ystäväpiirissäni huomannut moista tapahtuvan musiikin suhteen, kun kovan linjan hevimiehet eivät enää pysty vakavalla naamalla solvaamaan vaikkapa cypress hilliä.

onneksi olen itse aika kaikkiruokainen, sekä musiikin, sarjakuvan että elokuvien suhteen. Jos se minua miellyttää, en välitä julkaisumuodosta, genrestä tai muusta turhasta luokittelusta.

Sattui tuossa silmään kun kritisoidaan että kauppojen hyllystä ei löydy sitä laatumangaa. täytyy sanoa ettei siellä paljoa laatusarjakuvaakaan ole. Suurin osa tarjonnasta on suunnattu teiniosaston ihmisille, eli juurikin tätä dragonball/x-men osastoa(en tarkoita tätä loukkauksena ko. teosten aikuisille lukijoille. luen itsekkin supersankarisarjakuvia ajoittain). Kun muistelen tuota oman kotikylän suomalaisen kirjakaupan hyllyä niin aikuisempaan makuun siellä oli lähinnä muutama petri hiltusen albumi, joku gaimanin sandmaniin liittyvä albumi ja giraudin blueberryjä kasa. siinä se.

Toki se mitä pitää laatuna on täysin subjektiivista, itse pidän tuommoisesta vakavammasta ja realistisemmasta kerronnasta, ja juuri tuota tyylisuuntaa on hyvin hankala löytää ainakin näiltä leveysasteilta. Käytännössä olen joutunut itse etsimään netin välityksellä nuo itseä miellyttävät jutut. Ensimmäinen lukemani "vakavampi" sarjakuva oli Frank Millerin ensimmäinen Sin City-albumi, ja olin äärimmäisen vaikuttunut sen tarinan erillaisuudesta siihen asti kokemiini. tämän jälkeen aloin tutkia asiaa enemmän ja löysin gaimanin, ennisin, hiltusen, ja ison kasan muita arvostamiani tekijöitä. laatumangan aika tuli vain hiukan myöhemmin.

Suurin ongelma on noiden saatavuus ja näkyvyys. miten voi olettaa että tuommoista luetaan, kun sitä ei mainosteta eikä niitä ei myydä missään. olen ostanut suurin piirtein kaikki omistamani sarjakuvat netin kautta tilaamalla, lukuunottamatta ehkä Hiltusen albumeja, ja Katsuhiro Otomon Akiroita, niitä jotka on suomeksi julkaistu(prkleen Like).

Suurin osa ei jaksa etsiä laatuviihdettä, vaan ottaa sen ensimmäisen hyllyssä vastaantulevan tuotoksen, ja katsoo telkkarista mitä sieltä nyt sattuu tulemaan. Kaikilla ei riitä aikaa eikä halua tutkia tuntikaupalla erillaisia lähteitä pelkän viihteen perässä, kuten itselläni.

[PTJ Uusitalo]

Mutta kun niitä ei kohtaa kovin montaa lajia. Tyttö Hokuto-tilaisuudessa kuvatussa videossa keräsi pisteitä huikkaamalla yleisölle että hänen sarjassaan oli sitten homoutta.

Mutta eikös ole loppujen lopuksi ihan positiivista, että nuoret suomalaiset sarjakuvantekijät osaavat tehdä teoksistaan selkeästi tietylle kohderyhmälle suunnattuja - jolloin ne saattavat jopa myydä - eivätkä jätä niitä kenellekään tarkoittamattomiksi villerantailuiksi, joita eivät lopulta lue kuin sarjakuvaharrastajat ja kulttuuri-ihmiset?

Koska sitä pidetään nopeimpana ja helpoimpana tapana osoittaa mangan ylivertaisuus ja koska supersankarisarjakuva on vakaville sarjakuvaharrastajille usein yhtä suuri kirosana kuin... supersankarisarjakuva.

Niin, koska se esittää oman puolen mahdollisimman hyvässä ja vastapuolen mahdollisimman huonossa valossa. Tämä on yksi väittelyn perustekniikoista; niitä saataisiin opettaa Suomessa yhtä paljon kuin Yhdysvalloissa, niin foorumikeskustelunkin taso saattaisi nousta.