No niin... tässä sitä taas mennään metsään ilman minkäänlaista navigointivälineistöä. Kyllähän jo sen edellistä viestiäni kirjoittaessani aavistelin, että joku käsittää väärin ja älähtää, mutta kuten jo sanoin, siihen oli pakko kommentoida. Ja kommentti oli tarkoitettu hieman sarkasmisävytteiseksi, mutta yhtä kaikki... Myönnettäköön, että saatoin esittää mielipiteeni harhaanjohtavasti ja epäselvästi. Yritettäköön se korjata tässä vaiheessa...
Ei tarkoitukseni ollut haukkua tietokoneavusteista sarjakuvaa lyttyyn ja lokeroida sitä harjoittavia tekijöitä torakoitten kanssa samaan kastiin. Selventävät selitykset on helpointa tehdä esimerkein ja metaforia käyttäen, joita tulen seuraavissa käyttämäänkin. Tästä tulee pitkä tuokio…
Tietokoneavusteisella sarjakuvalla tarkoitin työtä, jonka originaalin ilmeeseen on vaikutettu tietokoneen käyttömahdollisuuksia hyödyntämällä. Käyttömahdollisuuksilla tarkoitetaan tässä yhteydessä kuvan muuntelua, värittämistä, piirros- ja kuvankäsittelyohjelmien käyttämistä itse sarjakuvan originaalin tekemisessä. Tähän kategoriaan kuuluvat siis ne työt koneella, jotka tehdään osana sarjakuvaoriginaalin valmistusprosessia. Tietokone on tässä siis yksi työn valmistamisen välineistä siinä missä sivellin ja tussi tai vaikka akvarellit tai korjauslakka. Jos luitte tarkemmin edellisiä viestejäni, käy niissä ilmi, että käytän itsekin tietokonetta lähettääkseni töitäni tilaajille. Itse originaali on tällöin valmis, kuten Jukkakin osoitti omassa A2 -originaali-esimerkissään. Mainitut tämän jälkeiset skannailut, pakkaamiset ja lähetyskuntoisiksi tiedostoiksi muuntelut eivät ole enää sarjakuvan tekoa itsessään, sillä itse sarjakuva on jo valmis. Kyse on valmiin sarjakuvan valmistamista lähetettävään pakkausmuotoon, joka toimittamistavan mukaisesti vaihtelee tapauskohtaisesti. Tietokoneella valmiin työn skannailu ja kokoaminen lähetyskuntoon (jossa itse originaalin ilme ei välttämättä lopulta muutu lainkaan) ja lähettäminen sähköisenä vastaa tässä esityksessä samaa työvaihetta kuin valmiin työn rullaaminen putkeen ja lähettäminen postitse.
Toisin sanoen, en pidä Jukan esittämiä vaiheita varsinaisena tietokoneavusteisena sarjakuvan tekemisenä. Kyseessä on vain nykytekniikan mahdollistaman uuden postitustavan hyödyntäminen. Itse nykytekniikan hyödyntämistä vastaan minulla ei tietenkään ole mitään sanomista. Totta hemmetissä uutta tekniikkaa tulee käyttää, jos se tukee omia tarkoitusperiä, tavoitteita ja arvoja. Mutta tässä ne avainsanat tulivatkin. Kyse on ollut koko ajan siitä, etteivät tietokoneella tehdyt tai pääosin muokatut sarjakuvat nauti ylintä arvostustani. Se ei silti tarkoita, ettenkö pitäisi niistä. Olen nähnyt paljon ammattitaidolla tehtyjä ja tietokoneavusteisesti toteutettuja sarjakuvia, joita katsoessani olen todennut, että tämä on upea työ. Vaikka pidän tällaista työtä melkoisena taidonnäytteenä, en siltikään tarkoita sillä sitä, että arvostaisin sitä työnä. Tällaisessa tapauksessa arvostan sitä työpanosta, jonka ammattilainen on tehnyt. Arvostan sitä, että tämä kaveri on opiskellut asioita kauan ja hallitsee nyt uuden tekniikan ja sen hyödyntämisen sarjakuvissa paremmin kuin useimmat muut. Saa toisin sanoen uusilla välineillään todella hienoa jälkeä aikaan.
Kivi mainitsi "rajatun paletin" käsitteen ja tämän yhteydessä ns. "väärien värien" mahdollisuuden. Moni tietokoneella sarjakuviaan värittelevä ja uuden tekniikan suomista mahdollisuuksista juopunut sarjakuvantekijä ei tunnu ymmärtävän väriopista edes perusasioita. He hyppäävät automaattisesti nämä vaiheet ohi oppimisensa tiellä, koska tietokoneesta nämä värit tulevat valmiiksi sekoitettuina sävyinä kätevästi yhdellä klikkauksella siihen, mihin halutaan. Jos ei tule, korjaaminen on helppoa. Mutta kuka olisi neuvomassa näyttöpäätteittensä ääressä työskenteleviä siitä, mitkä värit ja sävyt ylipäänsä sopivat toisiinsa, mitkä niistä ovat ns. kylmiä ja lämpimiä värejä, toistensa komplementtivärejä, värien keskenään muodostamista kontrasteista ja valööreistä puhumattakaan? Miten käytettävissä olevista väreistä saadaan aikaan harmoninen kokonaisuus? Entä kuinka moni tällainen tekijä ymmärtää, millaisista väreistä esimerkiksi kunkin kohteen varjo lopulta muodostuu? Jos nämä menevät oikein, se on useimmiten puhdasta sattumaa. Joskus myös sitä, että tekijällä on ns. hyvä värisilmä. Vähän samaan tapaan kuin ne, joilla on hyvä kielikorva. He oppivat kielen nopeasti ja puhuvat sitä oikein, mutta eivät välttämättä tajua mitään kieliopista ja ovat tämän vuoksi kykenemättömiä esimerkiksi opettamaan kyseistä kieltä toisille...
Toinen seikka tietokoneavusteiseen työhön, joka omaa arvostustani laskee on juuri se tietokoneavusteisuus ja mahdollisuus loputtomaan korjailuun, joka tekee lopulta täydellisestä mämmikourastakin ammattilaisen tai ainakin sen oloisen. Minua viehättää ja arvostustani perinteisesti käsityönä tehtyjä töitä kohtaan nostaa huimasti se, että jokin työ on onnistunut juuri siihen liittyvän ammattitaidon, harjaannuksen ja suuren jo eletyn työmäärän seurauksena. Viehättää se haaste, että jos et osaa tätä hommaa ja teet sen väärin, työsi lentää roskiin ja joudut tekemään uuden, koska mokattuja asioita ei voi korjata. Kuten Kaltsu asian kiteytti, tietokoneella voi korjata työtä loputtomiin. Tietokoneavusteisella työllä on toki kuitenkin paikkansa sarjakuvan kentässä. Se ei yksinkertaisesti kuitenkaan ole menetelmä, joka nauttisi juuri minun suosionosoituksiani. Kyllä minä silti kykenen myöntämään, että ”Nemoa etsimässä” –elokuva on valtavan upeasti toteutettu nimenomaan visuaalisen toteutuksen ja elämyksen osalta. Jos tyyppi on tietokoneensa kanssa selkeä ammattilainen, edustaa hänen tekemä työ luonnollisesti parasta taidonnäytettä, mitä tietokoneella saa aikaan. Mutta se onkin sitten kokonaan eri juttu, koska tietokoneavusteisesti toteutettu sarjakuva on tekomenetelmältään eri sarjaa kuin muut. Ja juuri tässä se pointti lymyilee. Arvostan tekotapaa ja siihen liittyvän ammattitaidon näkymistä ja näistä tekotavoista se tietokone yksinkertaisesti on siellä häntäpäässä.
Kyse on samasta kuin monilla taidemaalareilla. Vannoutunut ja tiukasti koulukuntaansa nojaava akvarellisti ei hyväksy aidoiksi akvarelleiksi kuin niitä töitä, jotka ovat puhtaasti akvarelleja. Silti he voivat arvostaa öljyväri- akryyli-, guassi- lyijykynä- tai sekatekniikkatyötä puhtaasti kyseisen menetelmätyylisuunnan edustajana. Tiukkoja akvarellisteja viehättää akvarelleissa esimerkiksi korjaamisen rajallisuus. Menetelmän vaikeus. Öljyvärien kohdalla korjailua voidaan tehdä lähes rajattomasti, sillä pilalle menneen kohdan päälle voidaan maalata aina uudestaan. Akvarelleissa tässä hommassa tulee värien läpikuultavuuden vuoksi raja hyvin pian vastaan. Toinen tiukkoja akvarellisteja viehättävä ominaisuus on menetelmän haasteellisuus, joka akvarelleissa ilmenee vaikkapa siten, että valkoinen tehdään paperin valkoisella, ei valkoisella värillä. Moni taiteilija (myös muut kuin akvarellistit) ovat sitä mieltä, että vesivärit ovat ehdottomasti vaikein maalaustaidemuoto. Niiden hallitseminen vaatii ällistyttävää ammattitaitoa.
Eli… vaikka muilla menetelmillä tehdyt työt eivät olekaan akvarelleja, ne ovat silti maalauksia ja ammattimaisesti toteutettuna hienoja ja upeita töitä omassa lajissaan. Samalla tavalla millä hyvänsä menetelmällä tehdyt sarjakuvat ovat toki sarjakuvia siinä missä muutkin ja ammattitaitoisesti tehdyt parhaita esimerkkejä omassa lajissaan, oli se sitten lyijykynä-, tussi-, akvarelli- tai tietokonetyöstetty työ. Mutta sille, joka ei tee tietokoneella, koneella tehty työ tulee olemaan vertailussa aina alempana kuin itse käyttämien ja korkeammalle arvostamien menetelmien tavoin tehdyt työt. Selkeää ja johdonmukaista, eikö totta?
Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että jotkut tekevät tietokoneella työnsä. Kuten Kivikin totesi, uskon kyllä, että värittäminen tietokoneella voi kestää varmasti jopa enemmänkin kuin käsin, jos työn haluaa tehdä todella hyvin. Arvostan sitä, jos joku tekee tämän työmäärän. Kentällä näkee kuitenkin paljon tietokoneella työstettyjä töitä, joissa näin ei ole tehty. Värioppi on tempaistu vessanpöntöstä, valon vaikutuksista ei tajuta edes perusasioita. Harmonisesta kokonaisuudesta puhumattakaan. Värejä läiskitään sekalaisesta paletista vain siitä ilosta, että ne sattuvat olemaan kätevästi tarjolla. Minua itseäni palkitsee kuitenkin enemmän se, että olen valmiissa työssäni tehnyt kaiken täysin itse. Kun tiedän työtä katsellessani, että loin itse tuon värimaailman, sekoitin itse tuon hienon sävyn, kartoitin pitkään juuri näiden sävyjen sopivuutta toisiinsa ja tutkin kuukauden, miten saan tuon varjon värin oikein… se kaikki antaa minulle enemmän kiksejä kuin tietoisuus siitä, että kunhan nyt klikkailin noita sävyjä tuosta paletista…
Ehkä se on se tekemisen tuska. Kuten tekstauksessakin. Työn arvo itselle on ihan eri sen jälkeen, kun on sormet hikoillen ”piirtänyt” suhteellisen tasokkaan tekstityksen, kuin että olisi naputellut tekstit koneella ja vain asemoinut kätevästi oikeille paikoilleen.
Nimimerkki: Arvostan enemmän käsintehtyä lapinpuukkoa kuin liukuhihnalta tupsahtanutta turistipuukkoa.