No niin, nyt on Rosan uusin tarina luettu.
Täytyy myöntää, ettei se todellakaan lukeudu parhaimpiin Rosan tarinoihin. Musta ritari, Sammon salaisuus, Temppeliherrojen kadonnut kruunu ja lukemattomat muut huipputarinat pesevät tämän uusimman mennen tullen. Piirrosjälki on kyllä taattua Rosaa, mutta mielestäni tässä hän ei ole paneutunut asiaan yhtä tarmokkaasti kuin aikaisemmin. Itse tarinahan on aika suoraviivainen ja siten hieman liian täytetarinamainen. Rosa on kuitenkin taas onnistunut sisällyttämään tarinaan historiallisesti mielenkiintoisia viitteitä, mutta yksistään ne eivät anna tarinalle puhtia ja ovat vain hauskoja kuriositeetteja. Jotenkin tämä Rosan uusin tarina vaikuttaa lähinnä välityöltä seuraavaa uutta mestariteosta odotellessa. Yhtä kaikki, lehtien parissa kyllä viihdyin lähinnä tuon Don Rosan jatkotarinan ansiosta, enkä sen lisäksi muista samoissa numeroissa ilmestyneistä muista tarinoista ja stripeistä juurikaan mitään. Barksin ankkamaailmaan pohjautuvat ja sen hengelle uskollisimmat Rosan tarinat ovat kuitenkin ilmeisesti aina jotain erityistä verrattuna akkarin muihin täytesarjiksiin. Tarina Roopen ja Kultun yhteisistä hetkistä sopi mielestäni hyvin barksilaiseen maailmaan ja onnistui luomaan hetkittäin hyvinkin mielenkiintoista ja poikkeavaa, elämänmakuista sarjakuvaa, joka mielessäni näyttäytyi paikoin jopa elokuvamaisena, tuoden mieleen kitkuttelun Humphrey Bogartin ja Katharine Hepburnin välillä vanhoissa Hollywood-elokuvissa. Rosan tarinoissa on usein jotain sellaista, mikä tekee niistä inhimillisempiä kuin kenelläkään muulla ankkataiteilijalla - ja sen vuoksi myös hyvin poikkeuksellisia.
Ei ehkä parhainta Rosaa mutta akkarin ehdotonta parhaimmistoa kuitenkin. Joka sentin arvoinen.
Summa summarum, kouluarvosana kivenkovalla Rosa-asteikolla 7 ja yleisemmällä akkariasteikolla 9.
