On tämä lehti vain jotain niin uskomattoman surullista tänä päivänä. Edelleen edellinen Mikki-tarina on sieltä huhtikuulta. Eikä tule ensi viikollakaan, tämän kuun kiintiöbarksit ovat näet vielä tulematta. Juhlitaan Aku Ankka -lehden kuuttakymmentä vuotta viimeisten reilun viiden vuoden Mikittömällä tyylillä, kun vuosikymmenet Mikki esiintyi käytännössä joka lehdessä. Hurraa, Heiskanen, hurraa! En minä oikeasti tiedä, kuka siellä tästä idioottilinjasta päättää, mutta päätoimittajan on vastuu. Täten sinä, vastaava päätoimittaja Heiskanen, olet vastuussa siitä, että lehti on nykyään TÄYTTÄ SONTAA.
Tämä on seuraus, kun puikoissa on porukkaa, joka ei ymmärrä Mikin hienoudesta yhtään mitään. Mikäs se joku juhlanumerokin tässä jonain vuonna oli, kun lehteen oli mukamas koottu joku poikkeuksellisen hyvä kattaus sarjakuvaa. "Toimituksen Mikki ja Hessu -suosikilta Manuel Gonzalesilta olemme valinneet kaksi yksisivuista." AAAGH!!! Nuo sanat ovat jääneet päähäni kummittelemaan. Tuosta tunnistaa jo aika hyvin ihmisen, joka ei Mikistä piittaa pätkääkään: Gonzales "Mikki-suosikki", ei hyvää päivää.
Lehti oli toki varmasti (ja omienkin kokemusteni perusteella) 1960- tai jopa 50-luvulta lähtien aina läpi 70- ja 80-lukujen enemmän tai vähemmän roskaa, mutta silloin mukana oli sentään Mikkiä. Nyt Akkari on roskaa ilman Mikkiä. Väitän edelleen, että paras ajanjakso osui 1990-luvulle ja aivan uuden vuosituhannen alkuun. Tuolloin nousivat parrasvaloihin monet "uuden aallon" parhaat tekijät, kuten Ferioli, Rodriques, Erickson, Gerstein, Rawson, W. Van Horn, N. Van Horn jne. Lisäksi Rota oli siirtynyt Egmontille, ja Scarpakin vanhoilla päivillään teki jonkin verran tarinoita tanskalaisille. Lisäksi nähtiin välillä Gottfredsonia, Murrya, Barksia ja muita vanhoja legendoja huomattavasti tasaisemmassa suhteessa kuin nykyään. Jopa Rosasta tykkäsin tuolloin, ja edelleen osa miehen tarinoista toimii käsikirjoitusten osalta hyvin.
Nyt lehti on käytännössä Mikitön, Ferioli ja Rodriques tekevät ankkaa ja miesten meillä ilmestymättömiä Mikki-sarjoja ei viitsitä julkaista, Erickson, Gerstein ja Rawson eivät juuri enää sarjakuvia tee (ainakaan Mikkiä), Van Horneista vanhempi on väsynyt ja nuoremman tarinoita ei viitsitä julkaista, Rotan käsikirjoitusten aika taitaa olla ohi ja maestro Scarpa on poistunut keskuudestamme. Gottfredsonia ei juuri nähdä, ei myöskään Murrya (ja silloin kun viimeksimainitun tarinoita julkaistaan, ne ovat roskaa miehen viimeisiltä vuosilta). Barksia sen sijaan tulee aivan hemmetisti. Rosan tarinat alkavat pyöriä uudelleen "klassikkoina". Vicarin, Brancan ja muiden keskinkertaisuuksien heikoimpien vuosien tarinat ilmestyvät uudelleen "klassikkoina". Hollantilaistarinoiden määrä viikkolehdessä on moninkertaistunut samalla, kun niiden keskimääräinen taso on laskenut heikohkosta ala-arvoiseen. Uusia Egmontin Mikki-tarinoita, kenen tahansa tekemiä, ei juurikaan julkaista. Vanhaa Mikkiä ei julkaista. Samaan aikaan ankkatarinoiden laadulle ei ole mitään kriteereitä.
Osan syystä voi siis vierittää Egmontin sarjakuvatuotannon tason täydellisen romahduksen niskaan (edellämainittujen lisäksi moni muukin tekijä on kadottanut tatsinsa täysin tai lopettanut), mutta näistäkin aineksista pitäisi saada PALJON laadukkaampi lehti aikaan, ja siinä toimitus on epäonnistunut karmaisevalla tavalla. Ensimmäinen askel kohti parempaa olisi Mikki-tarinoiden määrän reilu lisääminen. Gottfredsonia vain rohkeasti lisää, Murryn 50- ja 60-luvun klassikoita, julkaisematta jääneitä tarinoita tuoreemmilta tekijöiltä ja tietenkin myös aivan uusia sarjoja. Tästä seuraisi automaattisesti myös se, että ankkatarinoista se kaikkein kauhein kuona putoaisi pois. Mutta ei tule tapahtumaan niin kauan, kun Heiskanen&co. antavat joidenkin netissä toikkaroivien lapsukaisten enemmistön määrätä, mitä julkaistaan. Ei kakaroiden voi antaa päättää koko lehden sisältöä. Kyllä ne lukevat, mitä niille annetaan. Minä en kauan enää lue. Disneyn ykköshahmon tällainen kohtelu on jo häpeällistä.
Totta on tietenkin myös se, että tuo Akkarin parhaana pitämäni ajanjakso sijoittuu sellaiseen vaiheeseen, jolloin itsekin olin otollisessa iässä innostumaan suuresti lukemastani, eli nostalgian vaikutusta ei voi välttää. Se ei kuitenkaan ole koko totuus, ja olen yllä — kuten muulloinkin — pyrkinyt olemaan mahdollisimman objektiivinen Ankkaa arvioidessani ja katsomaan sitä varttuneemman lukijan silmin, ilman lapsuudesta peräisin olevia tunnevirityksiä (joiden arvoa lukukokemuksessa ei toki pidä vähätellä). Olen aidosti sitä mieltä, että lehti on merkittävästi heikentynyt esimerkiksi viidentoista tai kymmenen vuoden takaisesta, viidenkin. Eikä tämä johdu vain Mikki-tarinoiden asteittaisesta vähenemisestä, vaikka se suurin ongelma onkin. Vielä viitisen vuotta sitten keskiviikkoisin avasi ihan hyvillä mielin Akkarin tietäen, että siellä VOI olla jotain mukavaa ja jos ei ole, niin seuraavalla viikolla varmaan on. Nykyään potuttaa jo valmiiksi ja ainoa jännityksen aihe on, kuinka surkea lehti voikaan olla tällä kertaa.
Nassikasta asti on minulle Aku Ankka tullut ja sen myötä jokaviikkoinen rutiini, viihdyttävä hetki hienojen piirroshahmojen, hiirien ja ankkojen seurassa. Nyt tästä hetkestä on se minulle tärkeämpi puoli poistettu ja toisesta puolesta ovat lähteneet ilmat pihalle. Tuntuu vaikealta, mutta tällä hetkellä fiilis on se, että en enää tiedä, miksi tällaista jätepaperia tilaan. Moneen kuukauteen en ole kokenut yhtäkään todellista ilon hetkeä tämän lehden parissa. Kai osa minusta vielä yrittää uskoa parempaan huomiseen, mutta tällä hetkellä mikään ei viittaa siihen, että taso lähtisi nousuun. Pahempaan suuntaan on menty koko ajan. Jos selkeää muutosta tähän viime aikojen kurjuuteen ei loppuvuoden aikana tule, enpä tiedä, tilaanko Ankkaa enää Anno Domini 2012.
