Yleisesti tunnustettua (tai kateutta), että Sfar ei pysähdy koskaan pohtimaan ideoitaan, vaan suoltaa ne heti ulos. Toisin kuin monet luulee, Sfar ei kuitenkaan improvisoi juttujaan, vaan tekee tarkan käsikirjoituksen ja sivusommitelmat albumeihinsa. Eikä (omien sanojensa mukaan) piirrä NOPEASTI, vaan tosi hitaasti. Mutta koko ajan.
Mietin itsekin, miksi oikein ostin Sfarin uusimman luonnoskirjan, jotain 500-sivuisen Maharadjan Angoulêmesta (29,90). Uusinta Kattia en nähnyt, mutta saattoi johtua myös fanitungoksesta. Istuin sitä lukemassa baarissa, kun Philippe Dupuy tuli siihen ihmettelemään, miksi helvetissä mä olen ostanut tuon ja oonko todella maksanut siitä täyden hinnankin.
En tiedä, kertooko sitten enemmän ranskalaisen sarjakuvan (tai sarjakuvan yleensä) tasosta, että Sfarin tuotokset on aina kiinnostavinta, mitä Ranskasta saa tuoda. Kaikki muu oli jälleen kerran pettymys. Myös Dupuyn tuotokset, valitettavasti.
En yhtään pidä vampyyreistä, ja sen uusi Vallée des merveilles -sarja on tosi onneton. Klezmeritkin on vähän sitä sun tätä. Rabbin katin idea ja hahmot kantaa niin mielettömän hyvin, että se sarja toimii.
Ja luonnoskirjat on jumalattoman kiinnostavia! Ehkä Sfar saakin parasta aikaan juuri silloin, kun se ei suunnittele senkään vertaa kuin normaalisti. Tai ehkäpä luonnoskirjat on sarjakuvan korkein olomuoto tällä hetkellä. Matkakertomukset on tylsiä, mutta arkielämän kuvaus Sfarin luonnoskirjoissa ON KIINNOSTAVAA. En voi sille mitään. Vaikka yrittäisin kuinka olla kriittinen. Enkä viitsi yrittääkään enää. Myönnettäköön tämä.
