Kritiikkini koski pääasiassa sankarikuvaa. Fantasiaelokuvana
Solomon Kane oli aivan viihdyttävä, mutta kun satuin juuri lukemaan Del Reyn kootut Kane-tarinat, niin kaukana kuljettiin REHin puritaanista. Solomon Kane on yksi äkkijyrkimmistä sankarihahmoista, Conankin sentään ryyppää ja rellestää, mutta Kane on palavaa jumalallista oikeamielisyyttä, hän nauraa päin Saatanan naamaa. Ei juokse karkuun.
Purefoyn Kane oli kyllä ulkoisesti uskottava, mutta sisältä epävarma ja huojuva. Tuottajien päälleliimaama perhehistoria oli myös aivan tuulesta revitty. Howardin Solomon Kane oli mies ilman historiaa, mutta lukiessa sai sen kuvan, että ehdoton suoraselkäisyys oli peruja jo äidinmaidosta.
Myös
Punisher Warzone oli elokuvana viihdyttävä ja visuaalisesti erityisen upea, mutta jos ihan tosissaan sanot, että luovuttaminen on yksi Frank Castlen keskeisistä ominaisuuksista...
Tässäkin on hassua, että Stevenson oli aivan täydellinen rooliinsa. Sitävastoin pahisgalleriassa ajettiin hieman ylikierroksilla. Palapeli oli toimiva hullu, mutta sitten esiteltiin vielä hullumpi velimies. Ylinäyttelemin veti draaman tahattoman koomiseksi.
Taken oli tosiaan paljon parempaa rankaisemista.
Lämminhenkinen ihmiskuvaus on ihan mukavaa, mutta ei kiitos maailmantuskaa parkuville kovanaamoille. Puuttuu vain, että Conan nyyhkyttäisi kurtisaanin sylissä, kun Crom ei koskaan kuuntele.
Ronal trailereineen on tuttu, turhankin.
Kuten naiseni sanoo, jonain päivänä minulle vielä ostetaan huumorintaju, vaikka käytetty mutta silti.
Ei taida kait sitten iskeä Goon tai Grookaan?
