Sairastahan tämä on mutta toisaalta taas...kaikilla on maailmassa omat kiinnostuksen kohteensa, toiset keräilee "kokemuksia", toiset rahaa ja toiset tavaraa milloin mitäkin ja sitten on niitä outoja otuksia jotka eivät kerää edes pölyä...
Ne otukset varmaan keräävät turpaansa. (Pitäisi ainakin).
Niin, keräilyharrastukset ovat siitä erikoisia ajanvietteitä, että ne ovat kumulatiivisia: pinot kasvavat. Matkustelua harrastava ei voi palata ensimmäiseen reissuunsa muuta kuin muistoissaan tai ehkä valokuvia katsomalla, mutta keräilijä voi kaivaa kaappinsa kätköistä sen ensimmäisenkin kokoelmansa kohteen ja sitten vielä ne kaikki sen jälkeen tulleet. Niinpä sitten kun harrastusta on jatkunut pitempään, onkin tavaramäärä sellainen, että ulkopuolisia pökerryttää. Tilaongelmia siitä tulee, mutta tavallaan se on tässä touhussa myös hienoa.
(Ne vuosien saatossa käytetyt rahat ovat siis kuitenkin päätyneet johonkin konkreettiseen, jota voi pidellä käsissään ja sanoa, että nämä asiat niillä varoilla on hankittu).
Joku kertoi amerikkalaisista nettikuplan rikastuttamista nörteistä. Nämä olivat viettäneet nuoren ikänsä tietokoneiden ääressä ja nyt yhtäkkiä huomasivat olevansa rikkaita ja toimettomia, vailla harrastuksia. Niin sitten olivat jotkut huomanneet, että keräilyharrastuksethan ovat Amerikassa (ainakin nörttipiireissä) aika suosittuja. Että jos sellaista voisi kokeilla. Niin sitten jokukin oli mennyt antikvariaattiin ja kysellyt, löytyisikö Hemingwayn ensipainoksia signeerattuna. Sanottiin, että kyllähän niitä silloin tällöin, harvakseltaan voi löytää. Miljonääri oli sanonut, että hyvä, soittakaa, kun teillä on tekijän koko tuotanto, niin minä ostan.
Eli tämän tarinan pointti oli, että keräilyä harrastamaton oli sivusta katsonut jotain keräilijää ja tämän kokoelmia ja ajatellut, että tuommoisen kokoelman omistaminenhan voisi olla mukavaa. Mutta ei ollut tajunnut, että keräilemisessä sitä harrastamista ei niinkään ole se pelkkä omistaminen, vaan nimenomaan se kokoelman kartuttaminen, aarteiden etsiskely. Sitten niitä kokoelman helmiä voi ylpeänä hyllystä esitellä, kun on itse niitä jostain divarin sopukoista ensin pelastanut. (Eikö keräilyaarteen löytämisen hienous olekin juuri siinä, että kun on ensin etsinyt ja penkonut pitkän aikaa tuloksetta, osaa sitten omakohtaisesti arvostaa, kuinka harvinaisen löydön lopulta on tehnyt?)
Nettimiljonääri ei tätä ymmärtänyt, vaan yritti oikaista suoraan lopputulokseen, käsittämättä, että se sitä edeltävä etsintä nimenomaan on siinä se pointti. Halusi OLLA KERÄILLYT, eikä itse asiassa KERÄILLÄ.
(Mutta joo - vaikea niitä kaikkia löytöjä on silti saada kaappiin mahtumaan. Ongelmana on, että on paljon helpompi ostaa lisää sarjakuvia, kuin niille lisää säilytystilaa!)
"Miljoonan niteen kirjasto alkaa yhden lehden hankkimisesta".
-Kiinalainen sarjakuvakeräilijöiden sanonta
Aihe: Erään keräilijän tarina (Luettu 9497 kertaa)