Noista joita ei ole vielä käännetty muille kielille ois kyllä pakko mainita ainakin Blutch ja Fabio.
Blutchilla on jonkin verran tekstittömiäkin juttuja, mm. vanhoissa Mitchum-lehdissään kokonaisia numeroita. Nyt Mitchumit on koottu yksiin kansiin, mutta jos kielitaidon puute on onkelma, kannattaa ehkä hankkia niitä tekstittömiä nroita. Englanniksi en tiedä muuta kuin nyrkkeilyjutun jossain Drawn&Quarterly-antologiassa. Noissa D&Q:n (DeeKu?) antologioissa on kyllä niin paljon sivuja että sinne äkkiä solahtaa kokonainen eurooppalainen formaattialbumi, esim. Jeaneja niissä on julkaistu.
Fabiollakin on tekstittömiä juttuja, varsinkin vanhemmassa tuotannossaan (ed. Seuil). On tainnut keskittyä lähinnä musiikkiin viime aikoina, erinomaisin tuloksin! Palkintojakin piisasi ikkunoista ja ovista jossain vaiheessa.
Sit voisi mainita Riad Sattoufin, varsinkin Ma circoncision on ällistyttävä. Persepoliksen ystäville - mutta ei heikkohermoisille. Huh. Samaa sarjaa, odotuksia herättäviä nuoria, ovat Manu Larcenet ja mikähänsenkolmannenhepunnimi oli, sori ei muista nyt.
Mun mielestä ehdottomasti kääntämisen arvoinen, joskaan ei mikään suuren yleisön suosikki jo aiheensakin puolesta (homon ahdistavaa elämää pikkukaupungissa), olisi Fabrice Neaudin Journal-sarja. En useinkaan olen Fabricen kanssa samaa mieltä, mutta on mielenkiintoista, miten hän tulee johtopäätöksiinsä. Sarja on myös kuvakerronnallisesta aivan äärettömän mielenkiintoinen, hepulla on taidemaalarin koulutus ja ranskalaisittain poikkeuksellisesti supersankaritausta. Välillä tuntuu ettei kukaan muu ole osannut eikä keksinyt niin upeita tapoja tehdä lähestulkoon esseemuotoista sarjakuvaa.
Mr. Ferraille-kollektiivia ei ole täällä mainittu, ja ainakin itsestäni on tuntunut että alkuällistyksen (upeat näyttelyt Supermarche jne.) jälkeen käteen jäikin sisällöllisesti yllättävän vähän.
