Muutamia olennaisuuksia on unohtunut. Aku Ankassa luettiin Jännä-Jussia. Tarinat ja tekijät ei ole enää muistissa mutta yksi juttu taisi alkaa sillä, että Aku löhöää laiskanlinnassaan ja nauraen kehuu, kuinka mainio lehti Jännä-Jussi onkaan? Minulle selvisi vasta paaaljon myöhemmin, että kyseessä on oikea lehti. Tuli joskus divarissa vähän surrealistinen olo kun siellä oli Jännä-Jussia, jonka olin siihen asti olettanut Aku-tarinoita varten keksityksi fiktiiviseksi lehdeksi. (Sama juttu Lassin suosikin, lastenkirja Hyppelihiiren kanssa.)
A Drifting Life. Tatsumilla on paljon asiaa mangasta & sen tekemisestä. Tezukan jutut mainitaan & näytetään useaan kertaan. Uudempaa, mangakan kiireistä elämää kuvaavaa draamakomediaa asiaankuuluvine viittauksineen löytyy varmaan riesaksi asti.
Cerebus the Aardvarkin kaikkien viittausten, cameoiden, parodioiden ja neljännen seinän rikkomistsen listaaminen vaatisi ihan oman puhelinluettelonsa. Oma suosikkini näistä jutuista on Mindsin pitkä keskiosa Cerebuksen kohdatessa luojansa. "Dave? Not exactly awe-inspiring is it? DAVE?!" Viimeisillä sivuilla neljäs seinä rikotaan usemmallakin eri tavalla peräkkäin. Guys-kokoelman kohtaus, missä taustat piirtäneen Gerhardin viivoittimet ja baarin pohjapiirros heijastuvat Cerebuksen isännöimän baarin seinälle ja saavat hetkeksi tämän pakan sekaisin, on hauska & oivaltava kohtaus. Alan Moore kävi Cerebuksen baarissa, monien muiden ohella.