Kuinka pitkää sarjakuvaa piirrätte/luette mieluiten?

[Naahum]

Luen mieluiten pitkiä sarjakuvia, mutta niitä tuntuu olevan markkinoilla harvinaisen vähän. Ilmeisesti japanin sarjakuvamarkkinat pesevät tässäkin suhteessa länsimaiset hengetuotteet mennen tullen. Piirrän myös ystäväni kanssa sarjakuvaa, erästäkin on kasassa jo yli 200 sivua. Juoni ei tosin aina ole etukäteen kovinkaan mietitty ja "koukkuja" sivukujille tulee, mutta toisaalta ne tekevät sarjakuvasta mielenkiintoisemman. Miksi kaikki siis pitäisi aina tiivistää mahdollisimman suppeaan muotoon?

[Veli Loponen]

Miksi kaikki siis pitäisi aina tiivistää mahdollisimman suppeaan muotoon?

Syitä on moniakin. Yksi käytännöllinen syy on se, että Suomessa ei vielä ole tullut kovinkaan yleiseksi julkaista kotimaisilta tekijöitä esim. pitkää sarjaa tai lyhyempää sarjaa, jossa on hirmu paksuja osia. Laaja teos on siis vaikeampi saada julkaistua kuin tiivis.
Toinen syy on se, että mitä pidempi sarja on kyseessä, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä se ei koskaan valmistu. Lyhyen tarinan (vielä albuminkin) saa suht lyhyessä ajassa kasaan, mutta pidempää eeposta joutuukin sitten kehittelemään melko tovin.
Mutta mikään sääntö se ei ole, että pitäisi tarinat tiivistää. Onhan vaikkapa Hämähäkkimies seikkaillut jo 60-luvulta ja vaikka ei nyt ihan täysin jatkuvajuonisesta jutusta ole kyse, niin melkein.

[Timo Ronkainen]

Onhan vaikkapa Hämähäkkimies seikkaillut jo 60-luvulta ja vaikka ei nyt ihan täysin jatkuvajuonisesta jutusta ole kyse, niin melkein.

Aivan, Stan Lee jo aloitti silloin tuon tyylin jolla on selvästi yhtäläisyyksiä manga-sarjoihin. Hämärin tilanteet jatkuivat numerosta toiseen vuositolkulla ja yhdessä numerossa (n.24 s.) saatettiin saada joku sivujuonne selvitettyä, mutta pääjuonne senkun jatkuu. Ranma 1/2 ja Conanissa mm. näkee selvästi samanlaista episodimaisuutta, Shonen Jump-tyyppisissä kirjavissa kokoomalehdissä jatkiksina julkaistut episodit erottuvat yhteenkoottuina pokkareissa selvästi. Taitavatpa olla vakiomittaisiakin n. 24 s.

Mutta, niin... itse luen mieluusti hyviä tarinoita. Sama se miten pitkiä ovat. Kunhan eivät tolkuttomiin mittoihin veny. Silti selkeä tiukka draama, vaikka romaani- tai leffa- tyyliin on parempi kuin löysä loputtomasti ja hitaasti junnaava sarjamuoto.

Ai niin... otsikossa oli vielä tuo tekemiseen liittyvä. Itse olen sen verran laiska että joku 10-20 sivua lie ehdoton maksimi. Mieluiten n. 1-3 sivua.

Timo

[Tuukka Saturi]

Ilmeisesti japanin sarjakuvamarkkinat pesevät tässäkin suhteessa länsimaiset hengetuotteet mennen tullen.

Tuo lause loi mieleeni kysymysmerkin. En nyt kuitenkaan rupea virittämään keskustelua aiheesta tässä.

Onhan Länsimaissakin pitkiä sarjakuvakirjoja. Päällimmäisenä tulee mieleen viimeisimpänä (jälleen kerran) lukemani Jeff Smithin Luupäät. Pitkä sarja, 9 osaa isoja albumeita. Myöskään Sandmanit eivät ole mitään kovin pieniä albumeita. Vaikkakin toisinaan samoissa kansissa onkin useampi lyhkäisempi tarina. Myös Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga on pitkää tarinaa. Keksiikö joku muu lisää?

Yksi syy miksi nipponilaiset kenties tehtailevat pidempiä sarjakuvia enemmän, voinee olla heidän suorastaan demoninen itsekuri.

[Markku Myllymäki]

Laaja teos on siis vaikeampi saada julkaistua kuin tiivis.

Koska sarjakuva on rahallisesti nappikauppaa Suomessa, kenelläkään ei ole näin pienillä myyntiluvuilla varaa aloittaa pitkää sarjaa.

Toinen syy on se, että mitä pidempi sarja on kyseessä, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä se ei koskaan valmistu. Lyhyen tarinan (vielä albuminkin) saa suht lyhyessä ajassa kasaan, mutta pidempää eeposta joutuukin sitten kehittelemään melko tovin.

...jolloin rahoitusongelmat tulevat tässäkin vastaan. Jos pitkän tarinan kirjoittaminen, piirtäminen yms. vie vuosia, kuka maksaa elannon tekijöille?

Yksi syy miksi nipponilaiset kenties tehtailevat pidempiä sarjakuvia enemmän, voinee olla heidän suorastaan demoninen itsekuri.

Demoninen itsekuri ja isot hyvin rahoitetut tekijätiimit, eikö niin? Olen ollut ymmärtävinäni että niin ranskalaisessa kuin japanilaisessakin sarjakuvassa on kokonainen studio työssä yhden sarjakuvan takana, hahmot ja taustat piirtävät eri henkilöt jne.

Isossa maailmassa tämä on teollisuudenala, Suomessa taas pienen piirin puuhastelua. Suomalainen pätevä tekijä voisi teoriassa päästä isoille kansainvälisille markkinoille, mutta sen oman tuotoksen myynti noihin sarjakuvan unelmamaihin on täältä kaukaisesta pohjolasta kovin vaikeaa.

Onneksi muutamat ovat jo päätä avanneet.

[Lind JR.]

...jolloin rahoitusongelmat tulevat tässäkin vastaan. Jos pitkän tarinan kirjoittaminen, piirtäminen yms. vie vuosia, kuka maksaa elannon tekijöille?

Demoninen itsekuri ja isot hyvin rahoitetut tekijätiimit, eikö niin? Olen ollut ymmärtävinäni että niin ranskalaisessa kuin japanilaisessakin sarjakuvassa on kokonainen studio työssä yhden sarjakuvan takana, hahmot ja taustat piirtävät eri henkilöt jne.

tuo on totta. pepustako ne rahat revitään? Ja studio ongelmat? suomessa ei ole yhtään isoa sarjakuvastudiota jossa piirrettäisiin sarjakuvaa. (korjatkaa jos olen väärässä.) Sitten suomi on sarjakuvamarkkinoilla japanin muoti-mangan alla. suomalainen sarjakuva ei myy nyky nuorisolle ellei sitä ole piirretty "mangaksi." eli pähkinän kuoressa; kukaan ei ota sitä riskiä että sarjakuva ei myy. (joka on sinänsä järkevää.)

no, tuo meni off-topiciksi.

luen mieluiten sellaisia hämis-sarjiakuvia, eli ei nyt mikään mega-yksi-iso-tarina-kokonaisuus vaan sellaisia joihin voi hypätä mukaan keskeltä.
Tuollaista myös haluaisin piirtää.

[Tero Mäntylä]

Älkää piirtäkö pitkiä tarinoita. Sitä vain huomaa olevansa koko roskan vanki ja kokea olevansa velvoitettu tekemään jotain ja tekee sitä pakosta mikä on kovin ikävää jos työstä ei saa kunnollista korvausta. Mikä Suomessa on aika hankalaa. Parempi tehdä selkeämpiä kokonaisuuksia ja olla vaiti tekemisistään ennen kuin saa jotain valmista. Kun tekee kokonaisuuksia niin parempi pysyä jossain tiiviimmässä. Japanissa ja Jenkkilän supersankarimarkkinoilla tuollaiset pitkät jatkuvat pienissä jaksoissa julkaistavat jutut onnistuvat kun siellä on valmiiksi kanavat niitä varten.

Itse luen mieluiten selkeitä tarinoita sarjakuvan olleessa "sopivan pituinen." Tarinan mittojen mukainen. Jos esim. pelkästään sivumäärästä puhutaan niin koska pidän jossain määrin ilmavammasta kerronnasta niin mielummin ei-tiivistä. Tosin homman pitää myös edetä eikä jäädä toistamaan samaa. Haluan että sarjakuva ei jätä liikaa auki eli vastaa esittämiinsä kysymyksiin mutta ei poikkea jokaisen kummin mummon kaiman tarinaan.

Mutta välttäkää pitkiä tarinoita. Ne eivät valmistu koskaan. Tappavat vain kaiken halun tehdä sarjakuvia.

[Tuukka Saturi]

Nyt vaan kvaakissa kolehtien ja talkoohengen voimilla Ensimmäinen Suomalainen Suuri Sarjakuvastudio pystyyn.

Eipä ikinä käynyt edes mielessä että Akiraa olisi piirtänyt joku muu kuin Katsuhiro Otomo itse... Mutta enpä ole silloin sarjaa lukiessani perehtynytkään sen tekemiseen sillä silmällä.

Kyllä minä tyydyn tekemään strippejä ja korkeintaan yhden sivun pläjäyksiä. =) Itsehillintäni ei varmaan riittäisi edes 2-sivun mittaiseen tekeleeseen.

[Veli Loponen]

Nyt vaan kvaakissa kolehtien ja talkoohengen voimilla Ensimmäinen Suomalainen Suuri Sarjakuvastudio pystyyn.

Paitsi tässä tulee taas se raha vastaan. Kun Suomessa on jo yhden tekijän vaikea kaapia elantoa pelkästään sarjakuvia tekemällä, niin monin verroin vaikeampaa se on sitten studiolle, jossa kaikkien pitäisi saada leipää ja jotakin siihen päällekin. Japanilaiset ja ranskalaiset (ja myös yhdysvaltalaiset), jotka jo on mainittukin, ovat siitä onnellisessa asemassa, että ne ovat sen verran suuria markkina-alueita myös sarjakuva-alalla, että se pystyy elättämään yhden jos toisenkin.

[Doc Lomapäivä]

Paitsi tässä tulee taas se raha vastaan. Kun Suomessa on jo yhden tekijän vaikea kaapia elantoa pelkästään sarjakuvia tekemällä, niin monin verroin vaikeampaa se on sitten studiolle, jossa kaikkien pitäisi saada leipää ja jotakin siihen päällekin.

Pelkästään studion elättämänä hommat ei Suomessa onnistu. Mutta hommia voisi jakaa sivutoimisesti useammalle tyypille, jolloin julkaisutahti saataisiin tiuhemmaksi. Palkkiot jäisivät kuitenkin per nokka pienemmäksi kuin silloin kun yksi tekee kaiken.

Ongelma Suomessa taitaakin enemmän olla se, ettei löydy esim. tussaamisen ammattilaisia, jotka piirtäisivät sen lyijykynäjäljen mitä pitääkin ilman omia lisämausteita. Työtähän se olisi eikä huvia, ja työstä pitää saada palkkaa.

Jos mielii tehdä pitkää tarinaa, se kannattaa pilkkoa pienempiin osiin ja yrittää myydä johonkin lehteen, ja hakea apurahoja.

[Anssi Rauhala]

...ettei löydy esim. tussaamisen ammattilaisia, jotka piirtäisivät sen lyijykynäjäljen mitä pitääkin ilman omia lisämausteita. Työtähän se olisi eikä huvia, ja työstä pitää saada palkkaa.

Niinpä. Harhailinpa kerran netissä yhden ranskalaisen värittäjän haastattelua lukemaan (nimi on jo unohtunut, mutta kyllä niitä sieltä hakemalla löytyy), ja kertoi tuo ammattilainen albumisarjan photarivärityksestä saamansa kiinteän pohjahinnan: 75 euroa sivu. Rutiinin tuomalla varmuudella photoshop-osaaja varmaan tekee jokusen sivun päivässä (minä tein yhtäkin sivua monta tuntia). Ja kun yksi on alta pois, lähetetään kustantajalta seuraava urakka tehtäväksi.

Sellaista on siellä, sarjakuvan kultamailla, missä pienikin painos on jo meikäläisiin verrattuna varsin iso painos. Ja sen voi saman tien myydä kääntämättä Ranskan, Belgian, Luxemburgin, Sveitsin sekä Kanadan, Afrikan ja muiden vanhojen siirtomaiden markkinoille: löysin ensimmäiset lukemani Mauro Caldin seikkailut marokkolaisesta kirjakaupasta. Oli muuten muistaakseni painettu Sveitsissä.

Mutta asiaan: Luen (ja piirränkin) mieluusti perinteisen euroalbumin mittaista sarjakuvaa. Sen voi lukea yhtenä tarinana, alusta loppuun, illalla ennen unen tuloa.

[mari]

mä kunnioitan tosi paljon niitä, jotka jaksaa väsätä tuollaisia pidempiä töitä... mulla jää ainan johonkin viiteen sivuun, korkeintaan kymmenen sivun juttuja teen yleensä

nytkin mietin kun tein (tai siis teen vieläkin...) kemin kisatöitä, niin en saanut aikaiseksi kuin kolmen sivun ja kahden sivun jutut...

luen kyllä mielelläni pidempiä juttuja, varsinkin tuollaiset jatkuvat eepokset on hyviä (kuten esim. luupäät)

[Tero Mäntylä]

Mutta hommia voisi jakaa sivutoimisesti useammalle tyypille, jolloin julkaisutahti saataisiin tiuhemmaksi. Palkkiot jäisivät kuitenkin per nokka pienemmäksi kuin silloin kun yksi tekee kaiken.

Mutta miksi edes yrittää tehdä pidempää sarjaa? Tekee kunnolla tiiviin albumiluonteisen julkaisun. Ei tarvita studioita sun muita. Voi tehdä parin miehen voimin. Albumille voi aina tehdä jatkoa jos joku pitää mutta toimisi itsenäisesti jos ei olisi intoa jatkaa. Jos taas lähtee pidempää juttua tekemään niin siihen sitten kuitenkin on sidottu seuraaviksi vuosiksi ja jos jää kesken niin ne pari innokasta fania mitä sarja sai kuitenkin hakkaavat tekijän metrossa tai vievät saunan taakse kun sarja jää kesken.

Olisi mielenvikaista edes yrittää. Parempi keskittyä pienempiin kokonaisuuksiin ja tehdä ne hyvin. Sitä kautta toki voisi tulla tarvetta pidemmälle sarjalle. Tämän ja aiempien tekojeni perusteella saa ihan vapaasti tehdä johtopäätöksi allekirjoittaneen mielenterveydestä.

Oikeasti pidemmän jutun tekemisen ongelmaksi sanoisin sen että idean pitää olla todella hyvä että sitä jaksaisi talkoohengessä tehdä yhtään pidempään. Tai jos joku sattumalta olisi tarpeeksi mielenvikainen niin kaikkein tärkeintä olisi saada toimittaja / editori tms. joka pystyisi kontrolloimaan homman ja joka jaksaisi hoitaa markkinoinnin.

[Doc Lomapäivä]

Olisi mielenvikaista edes yrittää. Parempi keskittyä pienempiin kokonaisuuksiin ja tehdä ne hyvin.

Ei siihen mielenvikainen tarvi olla, jos haluaa tehdä pitempiä juttuja ja omaa jo kokemusta lyhyistä jutuista ja jaksoiksi tekemisestä, ja on hyvä idea ja markkinointikin hanskassa.

Mutta ensikertalaiselle en edes suosittele pitkän tarinan yrittämistä. Strippien tekeminen opettaa rytmiä ja 1-2 sivuisen jatkiksen tekeminen epäolennaisen informaation karsimista. Niistä kannattaa aloittaa.

(En ole täysin varma omastakaan mielenterveydestäni.)

Tykkään kyllä lukea 200-sivuisia mangoja, mutta sellaisen sisällöllinen informaatio vastaa yleensä 48-60 sivuista eurooppalaista alpparia, vaikka yleensä toisin kuvitellaan. Jos albumeita on useampia, tarinan pitäisi kasvaa koko ajan reipasta tahtia eikä junnata paikoillaan.

Hiltuselle pitää nostaa hattua siitä ettei se tehnyt intiaanitrilogiaa, vaan ainoastaan duologian. Maailmassa on liikaa trilogioita joidenka keskimmäinen osa on pelkkää täytettä.

[Tuukka Saturi]

Mangassa kieltämättä on tungettu välillä ihan turhaa diipa daapaa ja fiilistelyä sinne väliin. Voi mennä monta sivua ilman yhtäkään puhekuplaa. Kuvataan vain kun joku kävelee ympäri ämpäri. Ja suunnilleen niin edelleen.