Yksi hyvä lähtökohta jota itse käytän kutakuinkin aina on yhdistää jokin oma henkilökohtainen kokemus johonkin klassiseen tarinarunkoon, mielellään yllättävällä tavalla. Mitä enemmän ikää karttuu ja seikkailuja kokee itse, sitä helpompaa on tehdä tarinoita joissa on seikkailuelementti mukana.
Lapsena luin jatkuvasti Jules Vernen, Karl Mayn, Sven Hedinin ja Thor Heyerdahlin kirjoja ja haaveilin kaukaisista maista. Pelatessani Afrikan Tähteä unohduin mielessäni katselemaan maisemia Viktorian putouksille ja Tamataveen. Sitten minussa heräsi sosiaalinen omatunto ja tahdoin kertoa oman aikani työttömistä, kapinallisista ja toimettomista kuten Colin MacInnes (Absolute Beginners) ja Hanif Kureishi (The Buddha of Suburbia). Matkalla taide lakkasi olemasta jotain hienoa ja tavoittamatonta ja taiteen keinot muuttuivat osaksi normaalia arjen aihepiiriä. Työttömyysaika opetti köyhyyttä, mutta kun sen saattoi jakaa ystävien kanssa se myös opetti näkemään maailman toisin, ohimennen tavattu guru opetti katsomaan ruohonkortta kunnes koko maailman näki pyörivän sen ympäri. Pitkät keskustelut maailman yökahviloissa ja toreilla opettivat, että uskonnosta ja kulttuurista riippumatta ihmiset ovat samanlaisia, maailmassa kuuluu pyrkiä hyvyyteen ja ihmisten yhteinen tavoite on rauha ja oikeudenmukaisuus.
Nyt istun huoneessa, joka on ehkä sama huone jossa Robert Louis Stevenson ja August Strindberg ovat asuneet ja kuuntelen kyyhkysten kujerrusta räystäissä. Kaikki 1700-luvun jälkeen täällä asuneet taiteilijat istuvat räystäällä ja katselevat minua, tönien toisiaan kyynärpäällä: Onko hän käyttänyt aikansa täällä hyvin? Ajattelen tänä vuonna saamiani uusia ystäviä joista osa varmasti seuraa kanssani elämän loppuun, ja tarinoita jotka olen tänä vuonna aloittanut ja varmasti kohta lopetan, piirtämiäni ja kirjoittamiani sarjakuvia, maalaamiani tauluja ja Leonardo Da Vincin sanoja: "Kun suljet silmäsi, hetki jota elit lakkaa olemasta eikä tuleva hetki ole vielä läsnä."
Tuskin maltan odottaa että pääsen kertomaan teille kaikesta siitä mitä olen nähnyt ja mielessäni tarinoiksi ajatellut, juomaan kanssanne punapippurilla maustettua grappaa ja tuoretta Sangiovesea sardinialaisen kapakkaan syvälle Etruskien luoliin, algerialaisten torille juomaan teetä ja puhumaan politiikkaa, Lontoon laitamille, Ardennien mystisiin metsiin, Alaskan intiaanien valaanpyyntiretkelle ja Trasteveren kujille. Tai Helsinkiin, sellaisena kuin se oli 1980-luvun puolivälissä kun koko maailma muuttui niin kovin paljon pienemmäksi. Ankeisiin betonilähiöihin joissa kellään ei ole töitä, tai maatalon umpeenkasvaneelle pihamaalle.
Inspiraatio ja vaikuttajat ovat koko ajan ympärillä, kun vain avaa silmänsä ja katsoo.
Kyllä sarjakuvantekijän ammatti vaan on jotain ihan muuta. :-D
Kivi
