Ikuiset ideat

[Leo]

Laittakaa tälle ketjulle lukko jos tälläinen on jo ollut... Eli kertokaapa sellaisia aiheita joita kierrätetään sarjakuvissa TODELLA usein. Itselleni tulee näin äkkiseltään mieleen sellainen että jonkun vanha ystävä tulee kylään ja tämä väittää olevansa rikas. Näinpä tämä joku alkaa itsekkin esittää rikasta ja lopulta paljastuu ettei kumpikaan ole rikas. Kertokaapa lisää tälläisiä.

[Justus]

Roope tai Aku löytää vanhasta kirjasta vanhan aarrekartan ja he lähtevät etsimään sitä. Karhukopla tai Kroisos Pennonen (Rosalla usein) kuulee lähtöaikeista ja lähtee seuraamaan, yleensä vuotavalla sukellusveneellä.  Trooppisella saarella kaivetaan ja löydetään mutta sitten aarretta ei saadakaan, koska se on vaihdettu pilaantuneeseen vehnään tai tms. Aarretta ei siis loppujen lopuksi kukaan saa. Tälläisen tarinan olen lukenut tuhansia kertoja. Vaihtoehtoisesti voi Mikkikin seikkailla samalla tavalla. Mutta aina matkustetaan kauas.

Toinen, käsittämättömän usein toistuva aihe on akkareissa se, että aku on käsittämättömän taitava jossain ammatissaan ja arvostettu ja saa lopuksi ison työn pormestarilta ja onnistuu sitten aiheuttamaan täydellisen katastrofin ja joutuu pakenemaan Antarktikselle tai Timbuktuun.

Milla kyllästyy jo varmaan itsekin koittamaan ryöstää Roopen ensilanttia, siksi monta kertaa hän on sitä koittanut. Milla kehittää jonkin uuden taian tai vetää peruukin päähänsä vaikka hän joissain Carl Barksin sarjoissa pystyy muuntautumaan miksi tahansa. Muuttuisi kärpäseksi ja lentäisi sisään.

Miksei Milla voisi tehdä jotain muuta joskus? Ihme patouma Roopen ensilantista. (No, on hän JOSKUS tehnyt jotain muuta mutta poikkeus vahvistaa säännön)

Mutta mutta. Sarjakuvasankareilta odotetaankin tiettyjä juttuja. Eiväthän he vaihda vaatteita, eivät vanhene eivätkä muuta juurikaan sitä, kenen kanssa asuvat. Mämmilä tietysti oli poikkeus. Se oli minusta hienoa, ihmiset vanhenivat (no eivät keski-ikäiset juurikaan eli nämä kunnallismafian miehet)

[Hazart]

Aku Ankoissa on selkeä kaava, jota toistetaan ja toistetaan. Siksi en ole jaksanut kyseistä tuotosta enää vuosiin...

[kaltsu]

Yks yleisimpiä juttuja on tehdä sarjakuva siitä kuinka sarjakuvan tekeminen ei millään tahdo onnistua. Yleensä nämä sarjat vielä päättyvät siihen että sarjakuvatekijä viimeisessä ruudussa keksii tehdä sarjakuvan siitä kuinka sarjakuvan tekeminen ei millään tahdo onnistua.

Olen kyseistä piirtämisongelmaa omissakin tuotoksissa varsinkin viimeaikoina sivunnut mutten ole tehnyt sitä itsetarkoituksellisesti enkä sen takia etten keksisi mitään muuta vaan yksinkertaisesti sen takia että omaelämäkerrallisia sarjakuvia vääntäessä näin isoa henkilökohtaista ongelmaa on vaikea vältellä kun se kuitenkin koskettaa kaikkia muitakin elämän osa-alueita.

Seli seli.

[VesaK]

Scarpan taskari-sarjoissa Roope on aika lähellä Barksin visiota, muuten ei.

Niin, ja yksi suosittu yksityiskohta on se, että päähenkilö sytyttää tupakan. Kiva, dramaattinen paussi.

Eräässä Kemi-albumissa listattiin asioita, joita kannattaa välttää.

1. Eräs tyypillinen juonenkulku: Tyttö/poikaystävä jättää päähenkilön. Päähenkilö sytyttää tupakan. Päähenkilö harkitsee itsemurhaa, mutta ei tee sitä. Päähenkilö tapaa uuden naisen/miehen. Harrastetaan sukupuolista kopulaatiota. Suhteesta ei tule mitään, päähenkilö sytyttää tupakan.  (Oma sivuhuom: Jos mukaan lisätään päähenkilön ystävän kuolema ja pari maagista jippoa, saadaan aikaan perusnumero Hellblazeria...)

2. Ällin ja Tällin matkiminen

3. Kemin kilpailuun osallistumisen vaikeutta käsittelevä sarja. "Näitä on kyllin nähty."

Mutta mitäs näistä masentumaan. Onhan esimerkiksi Lepakkomiestä tehty ainakin 500 jaksoa samalla kaavalla. Ynnä Korkeajännityksissä tuskin käytetään viittä- kuutta juonikuviota enempää. Eikä Hugo Prattkaan alkuvaiheessa (Pataässä) mitenkään nerouden merkkejä osoittanut.

Ei kirjoittamaan opi kuin kirjoittamalla. Ynnä muistakaatten mitä Juice Leskinen sanoi vielä tolkuissaan ollessaan: "Pelkkiä Nobel-kirjailijoita lukemalla ei tulla Nobel-kirjailijaksi." Nuff´said!

[thepanu]

Ynnä Korkeajännityksissä tuskin käytetään viittä- kuutta juonikuviota enempää.

Ja on se silti jännä kuinka suunnattomia määriä näitäkin jaksaa lukea. Ja muksuna varsinkin, kuluivat ihan lukukelvottomiksi raukat, verrattuna akkareihin jotka jäivät yleensä yhden lukukerran jälkeen aina hyllyyn.

[thepanu]

Ai niin. Asia joka käy rasittamaan. Ei kyllä ole aihe, mutta muunlainen kaavamaisuus kyllä.

Jenkkilehdissäkun on tämä pakollinen cliffhanger viimeisellä sivulla. Kyllä lehden mun mielestä pitäis herättää mielenkiinto seuraavaan numeroon muutenkin kuin säväyttävällä viimeisellä sivulla.

[yrjö alkio]

siksi minä luen "vapaan taiteen sarjakuvia".

[Otto Sinisalo]

2. Ällin ja Tällin matkiminen

Okei, tämä hämmentää minua. Onko Ä&T:n imitointi ollut joskus niin yleistä, että siitä on kannattanut huomauttaa? Oikeesti?

Aikuisten oikeesti?

[Viltuska]

Fanitin nuorempana Spider-mania rankasti, mutta loppujen lopuksi en enää kestänyt sitä iänikuista kuolleistaheräämisrumbaa. Viimeinen niitti oli May-tädin nousu haudan takaa. Sama oire tuntuu läpikäyvän koko supersankari-genren. Vaikuttavimmistakin kuolemakohtauksista menee maku täysin kun tietää ettei se "oikeesti" kuollut. Kyllä mä olen sen verran radikaalikonservatiivi, että kuolleet painukoot takaisin helvettiin.

[Rami Rautkorpi]

Mutta osaako joku selittää miksi "Evolutionary War" -crossoverissa Gwenin klooni ei ollutkaan klooni vaan aivan eri henkilö joka huijattiin olemaan klooni ja kloonisaagassa tuli taas esiin Gwen-klooni kun sopivissa kohdissa jätettiin olennaisia väliin?

Tunnen velvollisuudekseni yrittää vastata näihin kysymyksiin, vaikka kenenkään ei pitäisi Hämiksen Kloonisaagaa erityisemmin päässään yrittää pyöritellä.

Gwenin klooni oli tietenkin oikeasti Gwenin klooni, kunnes joku välkky keksi, ettei Miles Warrenin olisi pitänyt pystyä oikeita klooneja tekemään. Eli Evolutionary Warissa "paljastettiin", että Warrenin kehittämä virus korvasi uhrinsa DNA:n jonkun toisen DNA:lla. Sitten joku välkky keksi, ettei se niin ollutkaan, että ainahan se Warren nyt pari kloonia pystyi tekaisemaan. Sellaista sattuu. Ja nyt sattuu päähän.

Kuka oli Anthony Serba jonka piti olla hämiskloonin "isäntä"?

Serba oli Miles Warrenin assistentti, joka luuli, että Warrenin käyttämät kudosnäytteet olivat rotista. Kun Serba huomasi, että he olivatkin kloonanneet ihmisiä, Warren tappoi hänet. Jos joku Serba jossain vaiheessa palasi Hämiksen sivuille, niin se oli sitten kait alkuperäisen klooni. Tai joku sellainen. Ai kun sattuu.

Alkuperäisen Hämis-kloonin tarina julkaistiin Hämähäkkimies Spesiaalissa 2/96. Sen uudemman Kloonisaagan numeroita en kerro, ettei kukaan vahingossakaan turmele aivojaan niillä.

[Leo]

Gwenin klooni... sakaali... Kerrankin käsitän mitä puhutte Hämppiksestä! Mul on vaan 2 hämsilehtee ja niis molemmis on shakaali ja noi kloonihommat ja sit toi klooni-Gwen...

[Leo]

Hehheh... oon hyvä aiheuttamaan muille päänsärkyy   Luulin varmaan ymmärtäväni, koska luin vain 2 numeroa... Ja neki oli tyhmi... Ne toimii vuosien 1970-76 Aku Ankkojen suojina (ettei cokista yms. kaadu päälle)... Muhun ei hämis uppoo...

[Leo]

Ööh... nyt putosin kärryiltä.... Oliko tuo äskeinen sarkasmia?

[Leo]

Ööh... luki kaiketi... kuin nii? (Itse asiassa se lukee vieläkin ihan innoissaan Tinttiä ja Asterixii ja kertoo mulle kuin kehittävii ja historiallisesti hyvii ne on)