José Cariocasta tehtiin persaukinen pummi ja sutki joka yrittää koko ajan vokotella senhoritoja. Se toimii.
Mitäköhän Disney sanoisi tuohon määritelmään?

José Carioca kuitenkin luotiin brasilialaisuuden symboliksi elokuvaan Saludos Amigos, kun Yhdysvallat yritti lähentää suhteitaan (ja etsiä liittolaisia...) Etelä-Amerikkan maihin toisen maailmansodan aikana.
Joo, huumori noissa leffoissa on aika raisua, ei menisi enää nykyään läpi. Myös Aku juoksi uimarannalla naisten perässä jatko-osassa The Three Caballeros. Kohtauksesta jotenkin oudon teki se, että naiset olivat oikeita ihmisiä filmille kuvattuna, Disney kun halusi kehittää elävän kuvan ja animaation yhdistämistä.
Muistelisin lukeneeni että José oli ainakin elokuvien ilmestymisen aikaan aivan hirveän suosittu Brasiliassa. Tiedä sitten, kuinka pysyvää se suosio oli. Panchiton mahdollisesta suosiosta Meksikossa ei ole mitään käsitystä.
Kyllästyin D.Rosan tuotantoon jo aikoja sitten, mutta miehen Caballero-tarinat ovat edelleen todella hyviä. Mukava nähdä Aku kerrankin jossain muussa kuin siinä ikuisessa kovaonnisen häviäjän roolissa. Saludos Amigos ja The Three Caballeros eivät kuitenkaan ole oikein millään tasolla onnistuneita elokuvia, eivätkä ne anna Josélle & Panchitolle paljoakaan tekemistä. Olisi hienoa nähdä täyspitkä animaatio näistä kolmesta Rosan tarinoiden tyylisellä juonella. Tuskin nähdään.