Turhautumisia

[Laura Sivonen]

Sain tässä hetki sitten mainion inspiksen alkaa piirtää, ja kas vain, mitä sattuu - huomaan, etten yksinkertaisesti ole teknisesti tarpeeksi kykenevä toteuttamaan visiotani. Se hieno ajatus kauniista kuvasta jää oman pääkoppani vangiksi.
<caps> TURHAUTTAVAA! </caps>

Ongelman ydinhän on siinä, että en vain osaa piirtää. En ole koskaan ollut hyvä piirtämään ja thus ei ole ollut motivaatiota kehittää sitä vähääkään piirustustaitoa, koska en hommaan ole varsinaisesti mitään kutsumusta tuntenut. Mallista piirtämään olen välttävä, mutta siihen se jääkin. Jos pitää yhtään mitään originaalia kehitellä, niin Teppo Niskalan tikku-ukot nauravat katketakseen. Lisäksi tunnen olevani liian vanha (no niin kvaakkilaiset, naurakaa vain olkaa hyvät) nyt 17-vuotiaana aloittaakseni tosissani piirtämisen jalon taidon harjoittelun.

Jakakaa turhautumisenne. Olisi piristävää kuulla, etten kärvistele yksin ongelmineni.

[jokela]

Kaikki osaavat piirtää .. tai voivat ainakin opetella piirtään aivan yhtä hyvin kuin joskus on opetellut uimaankin tai pyöräileen. Tai niin no, jotkut ovat luonnonlahjoja .. muttei ne sirkuksessakaan tee temppujaan yhdellä pyörällä ja ilman polkimia .. sitä ennen harjoittelematta.

Kaikki osaamme .. mutta asetamme jostain syystä itsellemme lähestulkoon ylipääsemättömiä rajoituksia joiden summa on: Äääh, en mää osaa!

Harjoittelu kehittää, itse olen fiilaillut kitaraa kymmenet vuodet ja aina silloin tällöin herpaantunut että v***u mää en opi ikinä tätä biisiä kunnolla! Meneepäs tovi tai pari kuukautta ja uusiksi kun yritän ittepäisenä tempaista samaa biisiä .. niin per***es .. jopas lennähtää juttu leikiten.

Ergo: Harjoittelu kannattaa aina, siitä oppii jos ei ole (liika) kriittinen omille töillen. Toisin snoen kaikki piirtely kehittää, oliko ne sitten vaikka aamukahvin lomassa mainoslehtisiin suttailtuja koukeroita.
Harjoittelun "laiminlyönti" kehittää myös, älynystyrät, alitajunta ja fyysinen muisti kertailevat kaikkea ilman että teet itse sitä tietoisesti .. parin viikon paussit voi kehittää kummasti!

Niin, tämä on siis oma vakaumukseni .. nyt tällä hetkellä.

Olen nimittäin päätynyt lopulta siihen että "osaan" piirtää, mutta osaan piirtää niinkuin sen itse teen, en ehkäpä niin kuin joku muu. Ja eihän se kai ole tarkoituskaan.


terv. (vanha? .. not me!) harmaapartainen post-punkkari joka edelleen viilailee silloin tällöin B Springsteenin "the River"-iä, huuliharpulla ja kitaralla .. naapureistaan viis välittäköön ..


-- j --

[Doc Lomapäivä]

On tuskailtu.

Ei auta kuin hioa oma keskinkertaisuus huippuunsa. Eli löytää jotain omaa. Unohtaa piirtäminen vähäksi aikaa, lukea muiden (keskinkertaisuuksien) tekeleitä ja odottaa. Sillävälin voi vaikka keskittyä kirjoittamaan käsiksiä ja antaa ne paremmille piirtäjille.

jokelan musiikkivertauksista tuli mieleen sellainen mies kuin JJ Cale. Jätkä on koko ikänsä tehnyt simppeliä musiikkia, ja sanoo itse tekevänsä vain luonnoksia, jotka muut sitten voi jalostaa paremmiksi biiseiksi (Clapton: Cocaine, Lynyrd Skynyrd: Call me the Breeze...) Silti loistomuusikko itsekin.

[Veli Loponen]

Itse asiassa tuskailu ja tyytymättömyys omaan jälkeen toimii tiettyyn rajaan asti kannustimenakin. Tuskin sitä hirveästi kiinnostaisi harjoitella, oppia uutta ja kehittää tyyliään, jos olisi siihen täysin tyytyväinen.
Kannattaa kuitenkin pitää mielessä sekin, että tekemisen pitäisi olla itselle mielekästä. Ei siis tarvitse hiki hatussa yrittää saada aikaiseksi just tietynlaista. Jos ei onnistu, niin ei onnistu (paitsi ehkä sitten vähän myöhemmin toisella yrityksellä, tai kolmannella...), pääasia on, että on hauskaa. Paitsi tietenkin jos deadline uhkaa päälle ja ois pakko saada valmista aikaan tai maailma kaatuu.

[Kuikka]

Joskus ei piirtäminen onnistu, ei sitten millään. Pahimmillaan sain raapustella ja täyttää roskista toista viikkoa ilman onnistumista. Kyllä siinä alkoi itsekritiikki hävitä ja keskinkertainen jälki oli kultaa (kun verrataan omiin töihin, jotka parhaimmillaankin lähestyvät keskivertoa). Huomasin että pään räjähtämisen välttämiseksi kannatti käydä ulkona hengittämässä. Eli taukoja ja muuta ajattelemista.


Musiikkivertauksesta sen verran, että kuten luonnokset ovat useasti lopputulosta parempia, niin J.J Calen versiot biiseistään yleensä parempia kuin muiden.

[ökpö]

Olen tässä parina viimeisenä päivänä huomannut, että oltuani kuukauden piirtämättä -- täysin vastoin odotuksiani -- jälki on jostakin syystä nyt PAREMPAA kuin kuukausi sitten. Miten tämä on mahdollista??? Päässä vikaa? Onko näkökyky kehittynyt, vai päinvastoin huonontunut? Pitäisikö kuukauden paussi lisätä pakollisena vuosiohjelmaan?

Tauon aikana tein lähinnä sellaisia mielikuvaharjoituksia, että mitenköhän tuonkin nyt piirtäisi, ja katsos millaisen muodon käsivarsi tekee kun se laitetaan tuohon asentoon.

Ehkä tuo tauko jotenkin ravisteli päästä jotain pieniä fakkiintumia esimerkiksi perspektiivistä. Vaikea sanoa. Samanlaisia kokemuksia minulla(kin) on myös soittamisesta -- jostain syystä kahden viikon tauon jälkeen soittaminen tai laulaminen sujuu taas yhtäkkiä vähemmän takkuisesti.

Eli varovaisesti uskaltaisin suositella täysturhautumiseen lääkkeeksi paussia. Huono puoli on se, että paussi pitäisi sitten myös saada jotenkin katkaistua, ettei ala tapahtua oikeaa rappiota. Ja keino toiminee vain, jos on ennen taukoa oikeasti ahertanut edes jonkin verran.

[Kuikka]

Olen huomannut saman asian, vaikkakaan ei välttämättä ihan noin pitkillä tauoilla. Olisikohan niin, että sitä tauon jälkeen tekee asiat huolellisemmin, eikä yritä oikoa. Tai ehkä sitä on ajatellut asian valmiiksi, jolloin kuva on valmis syntymään. Tai sitten oma keskinkertainen jälki näyttää tauon jälkeen hyvältä.

Tai sitten ei.

[Doc Lomapäivä]

Välipäivinä se kuntokin nousee!

Jos taiteilija tuntee olevansa valmis, sitten on aika lopettaa. Etsiminen on se mikä pitää vireen yllä, etsimisestä pitää tehdä päämäärä. (Pätee muuten kaikkiin elämänalueisiin.)

[jokela]

.. Eli varovaisesti uskaltaisin suositella täysturhautumiseen lääkkeeksi paussia. ..

Pitkään, putkeen puurtaminen kerää / nostaa tekopaineita (niinkö höyrykattilassa) ja oikein ajoitettu paussi(t) purkaa ne ja tekeminen on sen jälkeen rennompaa ja vähempi väkinäistä tai vastahakoista?

Tarviikin tehrä päiväjärjestystä tai aikataulua .. Kemi jo alkaan pilkottaan horisontilla ..


-- j --

[Aura]

Lisäksi tunnen olevani liian vanha (no niin kvaakkilaiset, naurakaa vain olkaa hyvät) nyt 17-vuotiaana aloittaakseni tosissani piirtämisen jalon taidon harjoittelun.

Jaa, taisin olla about saman ikäinen kun aloitin tosissani harjoittelun. Tai vuotta nuorempi. Iha sama. No joo, en pidä itseäni mitenkään erityisen hyvänä vieläkään, ja monet nuoremmat ovat niin paljon parempia, MUTTA...

Taitaa olla niin, että kaikki piirtäjät ovat aina kriittisiä omille töilleen, ja hyvä niin, muuten sitä jämähtäisi paikoilleen. Aina on jotain kehitettävää ja uutta opittavaa, ja kaiken senkin jälkeen tuntuu siltä ettei osaa mitään. Tuskaista olla luova ihminen.

Välillä tulee itsellekin hirveitä blokkeja että mikään ei suju, pahimmilaan on kestänyt hyvinkin kauan. Yleensä tauko on auttanut, ja se, että lukee jonkin kirjan, katsoo leffan, ylipäätään etsii jotain uusia virikkeitä tai lähtee muualle vähäksi aikaa.

Jos yrittää onnistua ei takuulla onnistu koska hermoilee ja jännittää liikaa. Parhaiten toimii se tyhjennä pää - keskity - nauti siitä mitä teet -linja, mutta ennen deadlinea siihen on ehkä vaikea päästä. Joskus piirtäminen vaatii semmoisen "käynnistyksen".

[1978 villiä metsää]

Tässä viime päivinä on taas vaihteeksi tullut moikattua niitä vanhoja rakkaita demoneita. Useampi vuosi on päässyt vierähtämään siitä kun viimeksi deadline on tykyttänyt ohimoilla, tekee mieli itkeä plus revetä kahtia kun ei saa itsestään ulos sitä mitä tahtoisi. Silti jotenkin nautin kaaoksesta luomispakon kylkiäisenä, se pistää kampoihin astetta pahemmille piiloahdistuksille.

Onhan siinä myös se, että kun on jaksanut tapella itsekriittisyytensä kanssa tähän asti pystyy suodattamaan sen korkeampaa tarkoitusta palvelevaksi ilmiöksi. Aika parantaa jälkeä- myös toiseen suuntaan. Vanhoista jutuistaan löytää nykyään virheiden lisäksi oivalluksia mitä niihin ei alunperin ollut edes suunnitellut laittavansa. Olisi sitä voinut piirtää enemmänkin ja unohtaa välillä se, kuinka kova jätkä yrittää olla.

Viime vuosina olen ottanut etäisyyttä piirtämiseen ja oppinut katsomaan ja lukemaan tarkemmin. Teoreettinen fiilistelyvaihe on ollut uskomattoman valaiseva ja se on tuonut minut tietoiseksi siitä mahdollisuuksien määrästä mitä sarjakuva voi tarjota. Nyt sen minkä ymmärtää pitäisi taipua paperille. Aika teorialta se käytännössäkin tuntuu, ainakin toistaiseksi.

[Janne Kuusinen]

Kyllä sitä joutuu melkein joka sivun kohdalla painimaan oman sairaalloisen perfektionisminsa ja yksityiskohta-fetisisminsä kanssa. Luonnostelu - se on kaikista pahin vaihe. Kun on lyijyä sivu täynnä, ollaan jo voiton puolella.

Monasti myös ajankäyttö turhauttaa. Tai paremminkin ajan puuttuminen. Kun ei ehdi, tai ei ole ehtivinään. Jo etukäteen tietää sen, että kun nyt alan luonnostella / tussata, niin koko loppupäivä menee. Ja sitten jää tekemättä. Piirtäminen näyttäisi olevan loppujen lopuksi hyvin vaativa harrastus, jota on vaikea pitää pelkkänä epäsäännöllisenä harrastuksena, mikäli haluaa toteuttaa kaikki ne ihanat päässä olevat visiot.

Mutta lohdutuksen sana tulee Wallace Woodilta, joka sanoo: "Jos et osaa piirtää ulkomuistista, katso malli kuvasta. Jos et osaa piirtää kuvasta, piirrä läpi. Jos et osaa sitäkään, leikkaa se hiton kuva lehdestä ja liimaa se omaan työhösi!"

[Doc Lomapäivä]

Huomaan että ikä on tuonut kärsivällisyyttä.

Kyllästyin piirtämiseen ja omaan tyyliini.  Vika oli siinä ettei jaksanut, päästi ruudun käsistään vaikkei ollut siihen tyytyväinen. Monta vuotta keskityin tikku-ukkoihin, mutta nyt taas sujuu hiukan realistisempikin sarjakuva. Jos siis realismi on sitä että tikku-ukolla on lihaa luiden päällä. Pitempikin tauko voi siis olla hyvästä.