Mieleeni on pysyvästi jäänyt Shokki-lehdestä tarina, jossa mielisairaalaan vangittu tyyppi selittää takaumana, kuinka hämähäkit ovat liittoutuneet ihmiskuntaa vastaan ja syövät ihmisiä ontoiksi, jotta voisivat kontrolloida niitä sitten seitin avulla sisältä päin. Tarinan lopuksi mielisairaalan lääkärit repeävät valtavaksi hämähäkkivyöryksi äijän päälle. That was creepy.
Vaikkei sarjakuvakauhu tai muukaan kauhu enää juuri pelotakaan, niin juuri tuollaiset primitiiviset, jopa lapsellisetkin ideat jäävät joskus ihon alle vähän pidemmäksikin aikaa. Kenties siksi, että painajaisenikin ovat yleensä lapsellisia ja primitiivisiä, mutta silti pelottavia. Tuota hämähäkkitarinaa tehosti myös erittäin tunnelmallinen piirrosjälki.
Uzumaki ei kolahtanut itseeni niin kovaa kuin olisi luullut, mutta saman tekijän Gyo kyllä. Gyon kakkosalbumissa oli mukana myös pari itsenäistä, lyhyttä kauhusarjista, jotka nekin olivat Iton parhaimmistoa. Ja tietenkin äijän Museum of Terrorit löytyvät hyllystä. Niihin tosin mahtuu varhaisempaa, huonommin piirrettyäkin matskuakin, mutta hyvää settiä ne silti ovat.
