Aku Ankka kirjastokiertueelle!
Kuolemattomat kuplat matkaavat maakuntiin
Aku Ankka -lehden järjestämä Kuolemattomat kuplat – Aku Ankan kirjastokiertue matkaa tammi-kesäkuussa ympäri Suomen. Pienimuotoisessa näyttelyssä on mahdollisuus tutustua Ankkalinnan hahmoihin, historiaan ja sarjakuvan tekoon. Kiertueen aikana näyttely on esillä yhteensä 12 kirjastossa eri paikkakunnilla.
Aku Ankan kirjastokiertue tuo rakastetun sarjakuvahahmon ja sen tekijät lähelle lukijoita. Näyttelyn esineistö tutustuttaa ankan elämään sekä ankkasarjakuvan tekoon, ja lapsille on laadittu myös pieni sarjakuva-aiheinen työvihko. Yleisölle maksuton näyttely on esillä kunkin kiertuekaupungin pääkirjastossa noin kaksi viikkoa, ja avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaan. Ensimmäinen pysähdyspaikka on Kouvolassa, ja kiertue päättyy kesäkuun lopussa Uuteenkaupunkiin.
”Ajatus kiertueen järjestämisestä lähti viime vuonna huippusuosion saaneesta Aku Ankan juhlanäyttelystä. Päivälehden museossa Helsingissä esillä olleeseen näyttelyyn tutustui yli 70 000 kävijää. Sen myötä saimme runsaasti toiveita nähdä vastaavaa myös muualla, onhan Aku Ankka rakastettu hahmo kaikkialla Suomessa”, Aku Ankka -lehden vastaava päätoimittaja Jukka Heiskanen kertoo.
Aku Ankka on lasten lempilukemistoa, ja kirjastoissakin varsin suosittua aineistoa. ”Moni on oppinut lukemaan Ankan puhekuplia tavaamalla, ja tunnemmekin toimituksessa erityistä vastuuta lehden kieliasusta”, Jukka Heiskanen sanoo.
Ankkakansa viihtyy kirjastoissa
Kirjastoissa ajatus Aku Ankka -näyttelystä otettiin avosylin vastaan ja kiertueaikataulu täyttyi hetkessä. ”Kiertueen avulla pyrimme omalta osaltamme kannustamaan lapsia – ja aikuisiakin – kirjastoihin ja lukemisen pariin. Toivomme näyttelyn ilahduttavan kaikenikäisiä kirjastojen käyttäjiä”, Jukka Heiskanen sanoo.
Suomalaiset ovat paitsi maailman innokkaimpia Aku Ankan lukijoita myös maailman ahkerimpia kirjastolainaajia. Jokaista asukasta kohden kertyy keskimäärin 21 lainauskertaa vuodessa, kakkostilaa pitävät tanskalaiset 14 lainauskerralla*. Kukin suomalainen käy kirjastossa keskimäärin 13 kertaa vuodessa. Sekä käynti- että lainausmäärät ovat kasvussa, ja kirjastoissa myös vietetään yhä enemmän aikaa, ne toimivat kaupunkilaisten ja kuntalaisten yhteisinä olohuoneina. Fyysisten kirjastokäyntien rinnalle ovat tulleet vauhdilla myös niin sanotut virtuaalikäynnit, joissa asioidaan kirjastojen nettisivuilla.
*Lähde: Opetusministeriö, viestintäkulttuuriyksikkö
Kuolemattomat kuplat – Aku Ankan kirjastokiertue 2006
Näyttely kiertää tammi-kesäkuun ajan maakuntien kirjastoissa. Kiertue pysähtyy yhteensä 12 eri paikkakunnalla, ja näyttely on esillä kunkin paikkakunnan pääkirjastossa noin kaksi viikkoa.
Näyttelyyn on vapaa pääsy, ja se on avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaan.
KIERTUEAIKATAULU
TAMMIKUU
11.1.-22.1. Kouvolan kaupunginkirjasto
25.1.-5.2. Oulun kaupunginkirjasto
HELMIKUU
8.2.-19.2. Seinäjoen kaupunginkirjasto
22.2.-5.3. Tampereen kaupunginkirjasto
MAALISKUU
8.3.-19.3. Jyväskylän kaupunginkirjasto
22.3.-2.4. Lapin maakuntakirjasto, Rovaniemi
HUHTIKUU
4.4.-16.4. Vaasan kaupunginkirjasto
19.4.-30.5. Mikkelin kaupunginkirjasto
TOUKOKUU
3.5.-14.5. Kuopion kaupunginkirjasto
17.5.-28.5. Joensuun kaupunginkirjasto
KESÄKUU
31.5.-11.6. Lahden kaupunginkirjasto
14.6.-25.6. Uudenkaupungin kaupunginkirjasto