Cullen Bunn ja Greg Land työstivät kaikin puolin sujuvaa luettavaa Uncanny X-Men -lehden rebootissa vuonna 2016. Henkisesti tämä tukeutuu aavistuksen Remenderin Uncanny X-Force -rupeamaa, mutta enemmän ideatasolla ja ryhmän kokoonpanon osalta, sisältönsä osata näillä ei ole mitään tekoa. Magneto johtaa "koviksien" tiimiä, jossa mukana mm. Sapelihammas. Tämä on just se syy, miksi Marvel Unlimited on hyvä juttu. Ei voisi suositella täyteen hintaan, mutta osana striimauspalvelua ehdottomasti katsastamisen arvoinen.
All New X-Men on Mark Bagleyn ansiosta oivaa luettavaa, kuvituksen selkeys on oma arvonsa sekin. Kirjoittaja, Dennis Hopeless, saa tämän omalta osaltaan kantamaan. Kun ei kirjoiteta liian suurta juonta, ja tusinoittain hahmoja, saadaan oivaa luettavaa kuin itsestään.
Extraordinary X-Men on Jeff Lemiren ja Humberto Ramosin keitos. Jälkimmäisen kuvitus oli aikanaan mieleeni Hämiksessä, mutta näissä tiimilehdissä on aivan liikaa tohinaa, mikä on haaste kuvittajalle. Persoonallinen tyyli tekee tapahtumista vaikeaa seurattavaa. Hieman samoin voisi luonnehtia Lemiren tonttia. Siinä on vähemmän moitittavaa, mutta mutanttien maailma on mennyt aivan liian vaikeasti hahmotettavaksi. Kuka on missäkin tiimissä, mitä kenellekin on tapahtunut, miksi tämä ja miksi tuo ja miksi se.
Apocalypse Wars saa taas kerran vain pyörittämään päätään, että miksi juuri Marvelin crossover-seikkailut ovat toistuvasti niin huonoja. Se turhaan katkaisee monta lehteä.
Weapon X -inkarnaatio vuodelta 2017 koettaa selittää, miten Sapelihammas ja tulevaisuuden Logan ovat kavereita. Greg Pak ja myöhemmin mukaan liittyvä Fred Van Lente ovat kovia kirjoittamaan, mutta Greg Landin hylättyä lehden tästä tulee sellainen ideoiden tunkio, johon vedetään aina uusi "kokeillaas tätä" -juttu. Alku on soosia sekin crossover-seikkailusta johtuen, vaikka ei pahimmasta päästä olekaan.
Greg Pakin kirjoittama X-Treme X-Men näytti hauskalta, mutta kun on vielä Exiles lukematta, niin miksi tähänkään tarttuisi.
X-Men Red oli varsin mainio, jossa X-mytologia toimii vain polttoaineena, mutta muutoin tehdään itsenäistä juttua. Viimeinen numero kompuroi äkkinäiseen päätökseen, muutoin viihdyttävä sarja.
X-Men Gold oli silmäilyn perusteella hirveää X-roskaa, jota ei jaksa kahlata edes striimattuna. Jossain kahdeksannen numeron kohdalla heräsi kiinnostus hetkeksi ja sammui yhtä nopeasti. Vaihtuvia kuvittajia on aivan liikaa. Ensimmäinen numero oli siitä kuuluisa, että sen kuvittaja liitti taustaan kyseenalaisen sanoman ja sai kenkää.
X-Men Blue oli liian sekava ja epätasainen, jälleen tekijävaihdoksista johtuen, mutta suurin ongelma oli alkuperäisidean - nuoret X-miehet menneisyydestä seikkailevat nykypäivässä - venyttäminen nyt jo toiseen sarjaan ja hahmojen sekoittaminen laajemmalle Marvelin universumiin.
Lemiren Death of X oli käsittääkseni jonkinlainen tilasiirtymä, mutta ei kuitenkaan niin selvärajainen, että muistaisin enää tätä kirjoittaessani mitä siinä tapahtui kun väliin tuli luettua jotain yllämainituista sarjoista. Että niin merkittävästä tarinasta taas kyse.