Kirjoittaja Aihe: Mikki Hiiri  (Luettu 76338 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Kääk13

  • Jäsen
  • Viestejä: 992
  • Tripla Kääk!
Vs: Mikki Hiiri
« Vastaus #255 : 14.01.2019 klo 19:43:08 »
Mikki on hyvä hahmo, jota mielestäni usein käytetään huonosti.
Italiassa hahmon monipuolisuus ymmärretään paremmin kuin esimerkiksi Tanskassa ja Hollannissa miss Mikki taitaa olla kaikkia harvinaisimpiakin hahmoja inhotumpi. José Carioca, Sepe Susi, Ossian Ötökkä ja muut yhtä harvinaiset hahmot ainakin ovat hollantilaisissa tarinoissa Mikkiä useammin pääosassa.

Olen kateellinen niille maille missä julkaistaan omaa Mikki lehteä.
Selailen aina ruotsalaisen Musse Pigg -lehden läpi lehtipisteellä kun sellainen tulee vastaan. Ei sekään aina mikään häävi lehti ole, mutta kyllä siinäkin välillä oikein hyviä tarinoita julkaistaan.

Mietin, että minkälainen Mikki-lehti voisi toimia edes hetken aikaa Suomessa.

Ajattelin, että Suomalaiset saattaisivat pitää mahdollisimman monipuolisesta valikoimasta tuttuja ja taitavia tekijöitä sekä kiinnostavia hahmoja. Ei Mikki -lehden tarvitse keskittyä vain ja ainoastaan Mikkiin. Sitä olisi jopa suositeltavaa mainostaa jonkin verran muilla hahmoilla. Myös Akulla. Akun ja Mikin yteistarinoita on tehty aimo liuta, jolloin Akulle olisi sijaa kannessakin.
Lehti voisi koostua taannoisen Iines-lehden tapaan eri maiden tuotannosta. Mukana olisi ehdottomasti parhaita klassikoita ja kiinnostavimpia uutuuksia. Jatkosarjoja vain hillitysti, jos ollenkaan.

Lehti voisi ilmestyä vaikka 4-6 krt vuodessa ja siinä voisi olla 72 sivua.

Kokosin totta kai ajatusteni pohjalta myös muutaman esimerkkinumeron (minulle tyypilliseen tapaan) siitä miltä lehti voisi näyttää. Kukin saisi tietenkin minun asemassa koota minkälaisen lehden haluaisi, mutta koitin nimenomaan yrittää miettiä sisältöä sen mukaan mistä uskoisin suomalaisten lukijoiden pitävän.

N:o 1
1s.    Mikki, Aku ja Hessu Kansi
1s.    Artikkeli
24s.  Mikki ja Minni Topolino & Minni in: scoppiati!
16s.  Mikki ja Aku The Road To Mandalay - Mandalayan reitti
n27s.Mikki Hiiri The Crazy Crime Wave - Mikki Hiiri salapoliisina
1s.    Mikki Hiiri ja Roope-setä Da zio Paperone
1s.    Takakasi - mainos

N:o 2
1s.   Mikki Hiiri ja Eka Vekara Kansi
1s.   Artikkeli
30s. Mikki Hiiri Topolino e il sorprendente 3000
1s.   Superhessu Big Game
6s.   Mikki Hiiri De ijskoningin
8s.   Mikki ja Aku Topolino e l'imperatore d'America
24s. Superhessu The Twister Resisters - Tolkuttomat trombit
1s.   Takakansi - mainos

N:o 3
1s.    Mikki ja Aku Kansi
1s.    Artikkeli
34s.  Mikki Hiiri Topolino e il tesoro dell’isola
8s.    Mikki Hiiri A Study in Corn
25s.  Kuru Korppi Gancio e il ponte di Losaulito
1s.    Roope-setä Flipping the coin (Tämä tarina siksi, koska valitsemassani kannessa esiintyy Aku ja tiikerin pentuja)
1s.    Takakansi - mainos
« Viimeksi muokattu: 14.01.2019 klo 19:45:44 kirjoittanut Kääk13 »
Kääk13-kirjoittaa!

PoliisihirviGini

  • Jäsen
  • Viestejä: 63
Vs: Mikki Hiiri
« Vastaus #256 : 14.01.2019 klo 22:36:49 »
Melkein mitä tahansa muuta kuin Akun ja Mikin yhteistarinoita. Ne eivät vaan toimi.

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 162
Vs: Mikki Hiiri
« Vastaus #257 : 23.03.2019 klo 21:52:19 »
--

Mietin, että minkälainen Mikki-lehti voisi toimia edes hetken aikaa Suomessa.

--

Kyllä kelpaisi tällainen Mikki-lehti! Itse pidän noista yhteisseikkailuista.

Vanhemmat ovat tosin ne, jotka lehden lapsilleen tilaavat. Iäkkäämmässä sukupolvessa on paljon harhaista Mikki-penseyttä... Toisaalta Vaarallinen Mikki on voinut parantaa siimahännän julkisuuskuvaa.

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 162
Vs: Mikki Hiiri
« Vastaus #258 : 29.09.2019 klo 17:58:29 »
Komea kirjahan tämä Tammen julkaisema Mikki Hiiren historia on, isokokoinen ja paljon kuvia - sopii hyvin soffapöydälle selailtavaksi.

YouTube: MICKEY MOUSE MUSEUM: THE STORY OF AN ICON - Book Review

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 496
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Mikki Hiiri
« Vastaus #259 : 22.10.2019 klo 01:37:41 »
Kirjan arvio etusivulla.
Kevyt, mutta painava kirja.

Timo

Samuel

  • Jäsen
  • Viestejä: 73
Vs: Mikki Hiiri
« Vastaus #260 : 13.10.2020 klo 21:43:24 »
Uudessa Topolino-lehden numerossa on erittäin mielenkiintoiselta vaikuttava tarina. Käsikirjoittajana Tito Faraci ja tarinan nimi on "Mickey 2.0 – Ep. 1: io sono Topolino". Piirtäjä on Claudio Sciarrone. Google-kääntäjän mukaan tuon tarinan nimi tarkoittaa suomeksi "Minä olen Mikki Hiiri". Toivottavasti tuo julkaistaan pian myös Suomessa.

Kääk13

  • Jäsen
  • Viestejä: 992
  • Tripla Kääk!
Vs: Mikki Hiiri
« Vastaus #261 : 14.10.2020 klo 00:12:07 »
Uudessa Topolino-lehden numerossa on erittäin mielenkiintoiselta vaikuttava tarina. Käsikirjoittajana Tito Faraci ja tarinan nimi on "Mickey 2.0 – Ep. 1: io sono Topolino". Piirtäjä on Claudio Sciarrone. Google-kääntäjän mukaan tuon tarinan nimi tarkoittaa suomeksi "Minä olen Mikki Hiiri". Toivottavasti tuo julkaistaan pian myös Suomessa.
Sciarronen piirtämiä tarinoita, joista huokuu moderni tai jopa futuristinen henki on julkaistu viime vuosina melko taajaan Topolinossa. Myös muuta kuin Mikkiä. Valitetavasti kovinkaan moni näistä ei ole löytänyt tietään suomalaisiin julkaisuihin. Harmi, sillä minäkin lukisin niitä mielelläni.

DuckTales-lehdessä julkaistiin Donkkiankka ja teemataskarissa Joulun tähdet julkaistiin Tosi tarina Valqobardasta, mikä on jatko-osa meillä julkaisemattomalle Cronache dal Pianeta T tarinajärkäleelle.

Muita Suomessa julkaisemattomia vastaavanlaisia moderneja Sciarronen tarinoita löytyy tämän Inducks-linkin takaa.

Mukana on myös Ankkoja, mutta suurin osa Mikkiä.
Kääk13-kirjoittaa!

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 162
Vs: Mikki Hiiri
« Vastaus #262 : 12.07.2022 klo 10:10:20 »
Ohessa Jukka Murtosaaren työnäyte Disneylle vuodelta 1991. Se oli esillä Finncon 2022:n pienessä näyttelyssä.

Enemmänkin tuo on siis kuvitus (Aarresaareen) kuin sarjakuva, mutta kuvallisen laatunsa yksityiskohtien ja sommittelun osalta mestarin työtä. Ei ihme, että sai töitä!


Saapas

  • Jäsen
  • Viestejä: 125
Vs: Mikki Hiiri
« Vastaus #263 : 12.07.2022 klo 12:06:00 »
Ompa upea kuva! Italialaisethan harrastavat aika paljon näitä "klassikkokirjat, mutta disney hahmoilla". Voisi suomessakin tehdä samaa, vaikkapa Somersalon tai Juhani Ahon romaaneista   ;D

X-men

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 088
  • Comics costs too much, damned!!!
Vs: Mikki Hiiri
« Vastaus #264 : 12.07.2022 klo 19:45:02 »
Disney on sitten menettämässä alkup, Mikki Hiiren oikeudet kun tekijänoikeudet ovat raukeamassa. Ei toki vaikuta nyky-Hiireen mitenkään tai Disneyn julkaisuihin.
There Are Too Many Comics Which Don't Get Published Here.

Darth Mika

  • Insinööri
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 996
  • Leopard-tankkeja Ukrainaan ja vähän äkkiä!
Vs: Mikki Hiiri
« Vastaus #265 : 12.07.2022 klo 20:35:15 »
Disney on sitten menettämässä alkup, Mikki Hiiren oikeudet kun tekijänoikeudet ovat raukeamassa. Ei toki vaikuta nyky-Hiireen mitenkään tai Disneyn julkaisuihin.
Näemmekö mahdollisesti irtiottoja. Mikki ja Minni menee naimisiin ja saavat lapsia.
Mikki rupeaa rikolliseksi tai tekee murhan.
Siis joku muu taho kuin Disney piirtää tämmöisiä vähän erikoisempia sarjakuvia.
"Opinions are like assholes, everybody has one" (The Dead Pool, 1988 Clint Eastwood)

Secos-Bill

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 013
Vs: Mikki Hiiri
« Vastaus #266 : 12.07.2022 klo 23:34:31 »
^^ Mahdollisesti vaikuttaa pelkästään siihen alkuperäiseen Mikkiin, eikä modernisoituihin versioihin. Eli vain se versio, jolla oli nappishortsit ja nappisilmät vapautuu. Ihan ensimmäisellä ei ollut edes käsineitä, mutta ne taisivat tulla aika pian mukaan, joten ehkä se menettää erikseen copyrightinsä piakkoin. Sitten muutaman vuoden kuluttua se, jolle tuli kunnon silmät pelkkien pupillien sijasta ja niin edelleen ?
Kaiken lisäksi muiden tekemiä versioita ei saa tehdä sellaisiksi, että ihmiset luulevat niiden olevan Disneyn tuotantoa. Mikä tosin on helppo hoitaa aikuismaisemmalla otteella. Mistä voi sitten seurata omat ongelmansa, jos sen katsotaan vahingoittavan Disneyn imagoa.

Oletettavissa erittäin sotkuisia oikeusjuttuja tai sitten Disney yksinkertaisesti voitelee oikeat henkilöt ja saa muutaman vuosikymmenen lisää. Mutta kukaan täysjärkinen ei lähde takki auki Disneytä vastaan. Saa vain niskaansa maailman kovimmat ja häikälemättömimmät juristit, jotka ajavat varomattoman yrittäjän konkurssiin kymmenen sukupolvea molempiin suuntiin.

[edit typo]
« Viimeksi muokattu: 12.07.2022 klo 23:36:08 kirjoittanut Secos-Bill »

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 496
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Mikki Hiiri
« Vastaus #267 : 13.07.2022 klo 12:49:05 »
Mikin copyright vanhenee, mutta se on myös tavaramerkkisuojattu hahmo, joten sitä ei voi siltikään käyttää noin vain omissa jutuissaan - kyllä Disney tulee päälle - tavaramerkkisuojaTM ei vanhene. Noi alkupään leffat voivat ilmestyä joihinkin halpoihin DVD/BR -piirrosfilmikokoelmiin. Ehkä. Sopii kokeilla onneaan.

Timo

X-men

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 088
  • Comics costs too much, damned!!!
Vs: Mikki Hiiri
« Vastaus #268 : 13.07.2022 klo 19:25:25 »
Juu lakimiehet rikastuu kun Disney ja yhtiö X riitelevät oikeudessa että onko Xn Mikki liian lähellä Disneyn Mikkiä vai ei ja aikuisempia lukijoita ei kiinnosta pätkän vertaa ja nuoremmat eivät välttämättä ymmärrä asiasta sen kummempaa.
There Are Too Many Comics Which Don't Get Published Here.