Tänään (16.11.2011) Hesarissa on Harri Römpötin vuoro otsikolla: Sarjakuvan seikkailut Finlandiassa. Motto on: "Sarjakuva ei ole kuvataidetta, eikä siitä tule kirjallisuutta."
(...) Äsken monet sarjakuvaihmiset närkästyivät, kun Kirjasäätiö rajasi Ville Tietäväisen menestyssarjakuvan Näkymättömät kädet ulos Finlandia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaista.
(...)
Kun oma [Sarjakuva-]Finlandia on farssi, kirjallisuuden arvostettu Finlandia varmasti miellyttäisi sarjakuvaväkeä. Silti ei kannata kärkkyä herkkuja muiden pöydistä, jos tahtoo olla itsenäinen.
Kirjasäätiön ratkaisu oli siis oikea. Siellä ymmärrettiin, että sarjakuva on oma taiteensa eikä kirjallisuutta.
(...)
Meilläkin Suomen sarjakuvaseuran kohta 40-vuotias Puupäähattu on sentään melko linjakas palkinto ansioituneelle tekijälle.
Vaikka sarjakuvan taiteellinen taso on erinomainen, ja arvostuskin noussut, monessa mielessä se on Suomessa yhä yhteiskunnallisesti huutolaislapsen asemassa.
Sen on huomannut Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoma, joka teki viime kuussa kulttuuriministeriölle kirjallisen kysymyksen sarjakuvan tukemisesta. Vastausaika umpeutuu ensi perjantaina.
Apurahasysteemissä sarjakuva lasketaan muotoilun piiriin. Sinne se päätyi 1990-luvun alussa sarjakuvaväen omana valintana.
Kun omaa määrärahaa ei ollut saatavissa eikä haluttu tulla sotketuksi kuvataiteeseen tai kirjallisuuteenkaan, mentiin mieluummin muotoilun otsikon alle.
Kuvataidetta se ei ole, kirjallisuutta siitä ei tule, olkoon se siis sarjakuvaa.
On tässä nyt se hyvä puoli, että sarjakuvasta keskustellaan, jopa sen syvimmästä olemuksesta ja kaiken lisäksi Hesarin kulttuurisivuilla. Julkisuus Näkymättömille käsille on myös ennennäkemätöntä suomalaisessa sarjakuvassa.
