Alan Moore

[Jarkko Sikiö]

Tom Strong (ABC/Wildstorm 1999–2006) on monesti jäänyt ensimmäiseen numeroon. Tällä kertaa olin päättänyt, että kärsin aloituksen väkisin läpi.

Oli siinä kärsimistä, eikä ainoastaan tuo Tarzan-mukaelma mutta myös vielä toinen numero ovat varsin vaikeasti ylitettävää materiaalia. Osin tämä tuntuu siltä, ettei Moore vielä tarkkaan tiedä mitä sankarillaan tekee, mutta iso osa lienee sitä, ettei Moore anna kuvittajalle tilaisuutta loistaa.

Kolmas on ensimmäinen numero, jonka lukeminen ei ole täyttä tuskaa ja sitten neljännen kohdalla juna jo nytkähtää eteenpäin, kun siirrytään jatkuvajuoniseen tarinaan.

Strong on pulp-sankari, jossa on väistämättä myös jälleen kerran Teräsmiestä, vaikka kuinka koettaisi vääntää pään Doc Savage -asentoon. Tämä on viihteellistä, peräti kevyttä luettavaa. Sarjaa voi lukea yhtä hyvin em. kaltaisena sarjakuvaviihteenä (jonka voi rinnastaa kirjan DC-sankarit materiaaliin) tai tiedostavasti, itsensä luettavan yläpuolelle asettaen.

Chris Sprouse saa Moorelta ylenmäärin, ellei peräti tuhlailevan runsaasti tilaa. Tätä hän ei aina parhaimmalla mahdollisella tavalla käytä. Kuitenkin perusjälki on sen verran vahvaa, ettei kuvituksesta ole pahaa sanaa, vaikka se toisinaan vähän valjua olisikin.

Vierailevat kuvittajat ovat juonessa hyvin mukana, eivätkä pyri varastamaan näytöstä Sprouselta. He tuovat mukavasti eloa tarinoihin, vaikka pitäytyvät rooleissaan.

[Jarkko Sikiö]

Kun Moore löysää alun ironia-/parodiaruuvia, muuttuu Tom Strong viihteelliseksi seikkailusarjaksi.

Ajoittain tämä on vähän kuin sellainen kiltti ja väkivallaton versio Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liigasta, mutta ei sitten kuitenkaan yllä sellaiseksi. Ei Tom siis Mooren parhaimmistoon lukeudu, vaikka tavallaan ymmärrän myös sarjan vannoutuneimpia faneja.

Jerry Ordway on kuvittanut osan sarjaa. Kun Byrne uudisti Teräsmiehen, Ordway oli se "plääh, ei taaskaan Byrneä" -kuvittaja. Kuitenkin jo pari vuotta myöhemmin olin oppinut pitämään Ordwayn helposti tunnistettavasta, vahvasta ja vakaasta jäljestä. Tänään oli oikein mukava lukea mestarin kuvittamia numeroja.

Suurempi yllätys, ei ainoastaan myönteisessä mielessä, olivat vaihtuvat kirjoittajat. Moore kirjoitti lopulta vain 22 ensimmäistä ja sitten viimeisen numeron (36).

Peter Hogan kirjoittaa niin samanhenkistä seikkailua, ettei vaihtumista tahdo edes huomata. Hänen kynästään on myös minisarja Robots of Doom, joka varmaan joku sadepäivä ansainnee vuoronsa. Hänen lisäkseen mm. Ed Brubaker piristää ja [/b]Michael Moorcock[/b] menee sellaisena kuriositeettina. Heidän välilleen sijoittuvat sitten kaikki muut, kuka parempaan ja kuka heikompaan laitaan.

Hyvä, että tämän alle tuli luettua Promethea, sillä viimeinen numero on ko. julkaisuun niin kiinteästi sidoksissa, että toisessa järjestyksessä ei olisi enää niin toiminutkaan.

Ihan siinä lopussa tekee cameon myös Top 10 -hahmot. Täytynee kai sitten siihenkin tarttua, vaikka kuvitus ei sen tapauksessa oikein vetoa.

[VesaK]

Vulturen syyskuisessa haastattelussa, johon en just nyt saa linkattua, Moore toteaa perusasioita. Supersankarielokuvat ovat moskaa, demokratia on rikki ja työväenluokasta kirjoittavia on liian vähän.

Onneksi kaikki mitä on, on jo ollut olemassa ja tulee  olemaan uudestaan.

[Reijo Valta]

Alan Moore lopettaa sarjakuvien tekemisen.
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1473385764017

Ja aikoo eläkkeelle.

Goodbye, Alan Moore: the king of comics bows out. Guardian 18.7.2019

[JV]

Ja aikoo eläkkeelle.

Goodbye, Alan Moore: the king of comics bows out. Guardian 18.7.2019

Ei aio, vaan ilmoittaa ilmeisesti jo ties monettako kertaa lopettavansa sarjakuvien kirjoittamisen - ei suinkaan kaikkea kirjoittamista tai taiteellista toimintaa.

Ehkä vuosia tekeillä ollut "The Moon and Serpent Bumper Book of Magic" -teos myös ilmestyy jossain vaiheessa - jossakin määrin sarjakuvamuotoinen teos sekin. Teoksen valmistuminen on viivästynyt toisen kirjoittajan, Steve Mooren, kuoleman johdosta, mutta Alan Moore on luvannut saattaa projektin valmiiksi.

[Curtvile]

Alan Moore äänesti tänään
https://www.theguardian.com/books/2019/nov/21/alan-moore-drops-anarchism-to-champion-labour-against-tory-parasites

[Jarkko Sikiö]

Onko kukaan hankkinut From Hell: Master Edition -julkaisua, eli värillistä versiota alkujaan mustavalkoisesta opuksesta, joka suomennettiin aikanaan nimellä Helvetistä?

Näytesivujen puolesta väritys näyttää onnistuneen maltilliselta. Kuvittelisin sen ensisijaisesti sopeuttavan teoksen ruudulta luettavaksi, mutta itse voisin kuvitella hankkivani tuon hyllyyn parin vuoden päästä. Aikanaan luin suomennetun version kirjastosta lainaten, eikä sitä siksi minulta ennestään löydy.

[Petteri Oja]

Olen sitä selaillut kyllä. Hyvin se on tehty. Värityshän on Eddie Campbellin tekemä ja käsittääkseni myös hänen oma ideansa. Sikäli jännää, että minusta mustavalkoisuus on aina tuntunut olennaiselta kyseisessä teoksessa. Mutta ehkä värillisyys tuo siihen jotain uusia puolia. Pitää joskus lukea.

[Jarkko Sikiö]

Yle Areenassa on parhaillaan KLF-dokumentti, jossa lyhyissä pätkissä ääneen pääsee myös Alan Moore.

[X-men]

Vastikään sain päätökseen Alan Mooren "Wonder Womanin" eli Promethean ja "muutamissa" kohdin tarina pisti miettimään että mitäköhän on pössytelty kun tariniaa on kirjoitettu, ei tarinassa mitään vikaa ollut mutta jotkut kohdat olivat ihan muissa sfääreissä.

Harmillisesti Moore joutui työskentelemään DClle että sai tarinansa tehtyä loppuun.

[TOSA]

Kaikki kerrassaan merkilliset herrasmiehet ja miracleman tuli luettua lähes peräkkäin. Mooren tiety maneerit toistuvat näissä aika selvästi.

Alan on jokseensakin mieltynyt raiskaamiseen. Hyde raiskaa näkymättömän miehen, joku poika raiskaa kid miraclen, nemon tyttären raiskaa useampi mies, näkymätön mies raiskaa tyttöjä, pari miestä yrittää raiskata minan, mies raiskaa/käyttää hyväkseen minaa konsertissa....tai sitten joku muuten vain vähän nakuilemaan ja/tai harrastamaan seksiä.

Toinen mieltymys näyttää olevan välillä laittaa puheisiin voimistamaan sanoja sukupuolielimiä, tissejä ja naista halventavia nimityksiä. Ei siinä muuten mitään mutta kun se toistuu useammassa teoksessa aika samankaltaisena niin tulee ajatus että jaahas tähän ei nyt taas näköjään muuta oltu keksitty.

Rasittavimpana tulee toiminnan väliin jotain älyttömän tekotaiteellisia sivuja joiden tekstissä ei loppujen lopuksi ole mitään oikeaa sanottavaa. Kunhan nyt heittelee kaikki hienot sanat mitä osaa ja joita on todella puuduttava lukea useampi sivu putkeen.

Näiden väliin osaa kuitenkin tehdä ihan toimivaa sarjakuvaakin. En kuitenkaan miksikään neroksi näillä näytöillä miestä kutsuisi.

Täytyy jossain vaiheessa lukea killing joke ja vartijat uudelleen sekä lukea myös rämeen olennot ensimmäisen kerran yms Moorea jos niistä alkaisi löytymään se syy miksi miestä niin kovasti arvostetaan.

Joskus teininä/nuorena aikuisena olen lukenut helvetistä, ainakin muutaman osan, mutta ne eivät kyllä silloin mielestäni olleet hyvää sarjakuvaa joten ehkä niistä en lähde sitä neroutta etsimään. Toisaalta nyt vanhempana niistä voisi saada enemmän irti. Halo jones oli kohtalaista mutta ei mitenkään erikoista sarjakuvaa ja ne albumit olen jopa lukenut kahdesti ennen luopumista.

[Darzee]

Kaikki kerrassaan merkilliset herrasmiehet ja miracleman tuli luettua lähes peräkkäin. Mooren tiety maneerit toistuvat näissä aika selvästi.

Alan on jokseensakin mieltynyt raiskaamiseen. Hyde raiskaa näkymättömän miehen, joku poika raiskaa kid miraclen, nemon tyttären raiskaa useampi mies, näkymätön mies raiskaa tyttöjä, pari miestä yrittää raiskata minan, mies raiskaa/käyttää hyväkseen minaa konsertissa....tai sitten joku muuten vain vähän nakuilemaan ja/tai harrastamaan seksiä.

Toinen mieltymys näyttää olevan välillä laittaa puheisiin voimistamaan sanoja sukupuolielimiä, tissejä ja naista halventavia nimityksiä. Ei siinä muuten mitään mutta kun se toistuu useammassa teoksessa aika samankaltaisena niin tulee ajatus että jaahas tähän ei nyt taas näköjään muuta oltu keksitty.

Mooren "puolustukseksi" on sanottava, että hän tietysti on ensimmäisiä tällaisia shokkiefektejä valtavirtatoimintasarjakuvan konventioista ammentavissa teoksissa hyödyntäneitä, mutta alkaahan se jatkuva seksuaalisella väkivallalla mässäily vähän maistua puulta. Esimerkiksi Tom Strongissa Moore leikittelee sitten vähän erilaisella kerronnalla, ja sitä onkin sitten mukavampaa lukea Miraclemanin, Vartijoiden ja Herrasmiesliigan vastapainoksi.

[MarXus]

Tein saman huomion Mooren kolmen kenties tunnetuimman teoksen perusteella (Tappava pila, Vartijat ja V niin kuin verikosto). Varsinkin Tappavassa pilassa seksuaalista väkivaltaa on mukana pelkästään shokkiefektinä sekä lukijoille että tarinan hahmoille.