Vanhojen sarjakuvien selkäsaunoja pidettäneen hauskoina ensisijaisesti siksi, että nykyään näissä aikuisten läpsimisissä nähdään seksuaalinen pohjavire. Se on toki voinut olla tekijöiden kieroa huumoria joissain tapauksissa jo alun perinkin, varsinkin sitomistematiikastaan tunnetun Ihmenaisen kyseessä ollessa.
Mutta erityisesti lapsille annettavat selkäsaunat eivät ole pelkästään hassuja, vaan tuovat mieleen myös sen, kuinka vähän aikaa sitten ruumiillista kuritusta pidettiin kelpo kasvatusmenetelmänä. Vieläkö nykyajan lastensarjoissa parkitaan takamusta? Uusimpia mieleeni tulevia esimerkkejä ovat 1990-luvun Pikku Piko -jutut, joissa Piko välillä saa selkäänsä. Ne tosin sijoittuvat miljööltään selvästi tekohetkeään edeltävään aikaan.
Ja kyllähän näissä esimerkeissä pistää silmään se, että aina se on nainen, joka tarvitsee kurinpalautusta. Tällainen asenteellisuus niissä nykylukijaa tietysti karulla tavalla huvittaakin.
