Century-trilogia oli tätä päätösosaansa, 2009, lukuun ottamatta samaa neroutta kuin edeltäneet herrasmies-opukset. Tähän suhteutettuna kökkö päätösosa aiheutti pettymyksen.
Herrasmiehiä kantanut idea on heittää lukijalle populaarikulttuuriviittauksia kuin luita koirille saaden tämän tuntemaan itsensä älykkäiksi löytäessään nämä eri syvyystasoille upotetut viittaukset. Yksinkertaistetusti Herrasmiehet on palkitsevaa sarjakuvaa.
Nykyaikaan tuotuna sama temppu ei enää toimi, viittaukset kun ovat liian päälletunkevia – lukija tavallaan ylikuormittuu, mutta ensisijaisesti visuaalisesti, ei älyllisesti.
Toki teknisesti tarkasteltuna tämä on samaa tasoa kuin aiemmatkin tuotokset, mutta nyt lukija ei voi taputtaa itseään päähän todeten "minä keksin tämän ihan itse".
Herrasmies-satiiri osui mainiosti kohdalleen menneen ajan kotkotuksissa, mutta sekin vain humisee ohitse nykyhetkeä hutkiessaan, viiltävämpää satiiria aina Kickstart-rahoituksesta alkaen on netti täynnänsä.
Mikäli joku sen sijaan väittää Centuryn päätösosan olevan sarjakuvallinen mashup, voi pestä suunsa saippualla, Mooren teos kun on aivan itsenäinen teoksensa, vaikka ottaakin pohjamateriaalinsa muilta. Mutta tämähän on koko herrasmiesten perusidea.
Sarjakuvana trilogian päätös on mitä yksinkertaisinta kökköä – muuksi sitä ei voi kääntää – vaikka moni Mooren ratkaisu jälleen viihdyttikin. Voi Maija Poppanen!
