Eilen tuli käytyä teatterissa. Hieman ristiriitaiset tunteet leffasta jäi lopulta käteen. En ole varma, mitä tästä olisi saanut irti, jos vanhat Teris-leffat olisivat olleet tuoreessa muistissa, minä hädin tuskin muistan niitä. Se minkä tunnistin vanhoista pätkistä yhtä aikaa jotenkin toimi ja oli toimimatta. Yksinäisyyden linnake ja Marlon Brando - samalla vanhahtavan ärsyttävää ja nostalgisen viehättävää. Sama koski montaa muutakin asiaa: kömpelöä Clarkia, koomista Jimmy Olsenia sekä montaa pikku yksityiskohtaa, jotka periytyvät alkuperäisistä elokuvista ja sitä kautta tietenkin sarjakuvista ajalta ennen Byrnen uudistusta.
Päällimmäisenä jäi mieleen kuitenkin se, minkä etukäteen tiesinkin: Singer ei tuonut teattereihin efekteillä mässäilevää kesäleffaa. Elokuvassa oli kyllä sen verran lentelyä ja voimien esittelyä, ettei sitä odottava katsoja tunne tulleensa täysin petetyksi, mutta kyllä käsikirjoituksen ydin on toisaalla. Teräsmiehen suhde Loisiin ja samalla koko ihmisrotuun oli tapetilla. Kevin Spacey meni täysin hukkaan Lex Luthorin roolissa. Lex oli vain koomisen sivuosan esittäjä.
Toisaalta elokuvassa oli monta koukkua, jotka tulivat puun takaa ja yllättivät lähinnä positiivisesti. Etenkin Lois Lanen poikaan liittyvän asian olisi melkein voinut arvata, mutta itse olisin kuvitellut, ettei DC sallisi näin isoa juttua otettavan mukaan elokuvaan.
Kaiken kaikkiaan supersankarielokuvana Teräsmiehen paluu olisi poikkeus kaltaisensa joukossa ilman Ang Leen Hulkia. Ellette odota elokuvalta pelkkää räimettä ja räiskintää, käykää katsomassa!
