Tässä sai kaksi elokuvaa yhden hinnalla. Toinen on todella tyylikäs ja lähes täysin vailla sisältöä, toinen melko keskinkertainen ja vailla tyyliä. Jälkimmäinen on tämä peruslänkkäriosuus, jossa ei ole oikeastaan mitään kiinnostavaa, vaikka Kounen heilutteleekin kameraa maanisesti ja liikuttaa sitä lähes jatkuvasti. Hahmot ovat harvinaisen yksiulotteisia, vaikkakin ihan hyvin näyteltyjä. Huumori ei erityisen hauskaa. Vincent Cassellin Mike ei ole millään muotoa kiehtova tyyppi. Juliette Lewis on tavallista hillitympi, mutta myös persoonaton. Temuera Morrison on tyypillinen Täydellinen Intiaani- hahmo, jolla on ratkaisu joka tilanteeseen. Michael Madsen on, aivan, Michael Madsen. Mutta nyt pitkästä aikaa hauskalla tavalla. Hänelle on myös kirjoitettu joitain persoonallisuutta valottavia repliikkejä.
Rupesin miettimään olisiko elokuva toiminut paremmin jos se olisi alkanut kohdasta jossa intiaanit löytävät nuoren Miken autiomaasta, hahmoon olisi saatettu saada jotain mysteeriä niin, eikä jatkuviin flashbackeihin olisi kyllästynyt.
Sitten tämä toinen elokuva, eli shamanistista psykedeliaa koko rahalla. Visiot ovat aivan helvetin hienoja ja olen iloinen että kävin katsomassa elokuvan teatterissa, koska tv: stä nähtynä ne eivät varmastikaan toimi puoliksikaan niin hyvin. En tajua miksi ihmiset ovat valittaneet etteivät ne näytä aidoilta vaan tietokone-efekteiltä. Haloo, ne ovat VISIOITA, eivät todellisuutta. Ei niiden ole tarkoituskaan näyttää fotorealistisilta ja se olisi ollut todella typerää. Sen sijaan vuoristo autiomaasta nähtynä oli huono tietokone-efekti.
Kuitenkin: visiotkin ovat pelkkää silmänruokaa. Se, että joku trippailee elokuvassa ei automaattisesti tee elokuvasta syvällistä, varsinkaan kun mistään kolmiulotteisista hahmoista tai oikeasti kiinnostavasta muusta elokuvasta ei oikein voi puhua.
Tietysti lopputekstit aloittava krediitti "A Jan Kounen Session" kertoo jo aika paljon. Sääli niistä sessioiden väliosista. "Tervetuloa tuonpuoleiseen"- tokaisutkin jäävät lähes täysin vailla kontekstia, ja koska Mikesta ei ole luotu varsinaista hahmoa ei hänen muutoksensa kosketa sen kummemmin.
Sellainen vaikutelma tuli että tekijät ovat lähteneet tekemään peruswesterniä, mutta sitten ohjaaja on käynyt tutustumassa shamaaneihin, huutanut "Rewrite!" kuin John Cleesen känninen ohjaaja yhdessä Python- jaksossa ja sitten tehnyt tämän lopputuloksen. Kounen on selvästikin kiinnostuneempi visioista kuin muusta juonesta, ja toisaalta taas ei hän sisältörikkaasta elokuvasta olekaan tunnettu.
Blueberry on vähän kuin Big Fish ja Cold Mountain, kaikissa visuaalisen aspektin luullaan jotenkin korjaavan sisällön tyhjyys. Kuvioita ja ölliäisiä toki katseli mielellään. No, enpä kyllä Dobermannistakaan tykännyt. Kyllä Blueberry sitä parempi kuitenkin on.
***
Niin ja kumma kyllä yleisöstä kuului hihitystirskahduksia kun Lewis vääntelehti hidastetusti veden alla.
