Viimeinen lause: pitääkö kaiken sarjakuvan olla todellista?
JES! Nyt haluan hieman purkaa tässä mangan suhdetta realismiin! ^__^
Usein sellainen manga, joka käsittelee todellisia asioita, ottaa käyttöönsä symbolistisia elementtejä, jotka ovat niin merkittävä ja voimakas osa kuvakerrontaa, että niitä saattaa ensisilmäyksellä erehtyä pitämään fantasiaelementteinä.
Mangassa kun on se hassu puoli, että kaikki mitä piirretään ei välttämättä ole totta, ja se todellinen tarkoitus pitää osata lukea sieltä seasta. Harjaantuneelle mangan lukijalle, joka hallitsee jo käytetyn kuva/efekti/symbolikielen, ei ole mitään ongelmaa lukea näitä merkkejä, päin vastoin, merkit ovat tuleet jo niin luontaiseksi osaksi kerrontaa, että niihin ei edes kiinnitä huomiota, vaan huomio kiinnittyy itse tarinaan, henkilöihin jne.
Esimerkki 1: Kare Kano -manga/anime. Kare Kano toimii hyvänä esimerkkinä tästä ilmiöstä, johtuen siitä, että Kare Kanossa KAIKKI mahdolliset efektit on valjastettu käyttöön. (Kuten se, että päähenkilöt on kuvattu 3-4 pelkistämisen eri asteella riippuen siitä mitä roolia he kulloinkin pitävät yllä ja missä ympäristössä he ovat; kotona, koulussa jne.) Tunteiden vaihtuessa laidasta laitaan lukijaa pommitetaan varsinaisella visuaalisella efektiryöpyllä, ja kuitenkin tarina pohjimmiltaan on äärimmäisen realistinen kertomus teini-ikäisen pojan ja tytön suhteesta, suhteen alkamisesta, sen kehityksestä ja siitä miten hahmot kasvavat sen myötä. Mitään ei-realistista ei OIKEASTI tapahdu.
Esimerkki 2: Mainitsemani Erica Sakurazawan Angel Nest. Päähenkilöt saavat vieraakseen enkelin, joka auttaa näitä selviämään vaikeiden aikojen yli. Enkelin ainoa vaikutus tarinaan on se, että se auttaa henkilöitä jaksamaan ja antaa näille rohkeutta. Ei mitään taikasauvan-heilautus -ihmeratkaisua ongelmiin. Enkeli saattaa olla oikea, tai se saattaa olla henkilöiden mielikuvituksen tuotetta tai se sillä saattaa olla jokin symbolinen merkitys... kukapa tietää. Sillä ei kuitenkaan ole väliä. Tarina toimii yhtä hyvin fantasiana kuin realistisena ihmissuhdesarjakuvana, ihan miten itse haluaa asian tulkita.
Ok, esimerkkejä löytyisi loputtomiin.
Sitten toinen pointti realismista ... ja takaisin Nausicaan.
Nausicaa on fantasiaa, mutta sen voi nähdä vertauskuvana aika monelle asialle mitä tässä maailmassa on tapahtunut. Nausicaan tärkeimmät teemat ovat pasifismi ja ekologia; ihmisen suhde luontoon. Kenellä on oikeus elää maan päällä? Sivistyneellä mutta tuhoa kylvävällä ihmiskunnalla vai eläimillä ja kasveilla... vai molemmilla, ja jos, niin kuinka ihmeessä se on mahdollista? Kysymykset jäävät auki.
Näitä teemojahan Miyazaki olisi täysin hyvin voinut käsitellä sarjakuvassa, joka on sijoitettu jonnekin maapallolle nykyaikaan tai lähihistoriaan, kyllähän maapallolla sotivia ja saastuttavia maita riittää. Mutta mutta... Miyazaki ei kuitenkaan halunnut puuttua johonkin todelliseen historialliseen tai maantieteteelliseen aikaan ja paikkaan, koska silloin ihmisten ennakkokäsitteet näistä paikoista ja ajoista olisi hämärtänyt itse tarinan teemaa ja viestiä.
Sen olisi voinut vaikka sijoittaa Tsaarinajan Venäjälle, mutta silloin lukija saattaisi ajatella, että "No, se oli silloin joskus, kyllähän me nykyään olemme paljon viisaampia, tiedekin on kehittynyt, ei tuommoista enää tapahdu" tai "No, Venäläiset, tietäähän sen, siitä ei hyvää seuraa, kyllä me täällä olisimme tehneet asiat paljon paremmin." Ja sillä, olisimmeko ME tehneet asiat NYT paljon paremmin ei ole mitään väliä, vaan itse teemojen; pasifismin ja ekologian käsittelyllä! Miyazaki todella kääntelee Nausicaassa näitä kysymyksia niin monelta kantilta, että kaikki näkökannat asiaan tulevat esille; vähän väliä Nausicaa lennätetään tarkastelemaan asioita yhä uusien ryhmittymien näkökulmasta; ryhmittymien, joita on pidetty aiemmin vihollisina.
Sijoittamalla Nausicaan tapahtumat epämääräiseen tulevaisuuteen ja ennalta tuntemattomaan fantasiamaailmaan Miyazaki vältti ihmisten ennakkoasenteita jotain tiettyä aikaa ja paikkaa kohtaan hämärtämästä sitä, mitä hän halusi sanoa. Aloitettiin ikäänkuin puhtaalta pöydältä, ja maiden ja kansojen nimet (Valley of Wind, Torumekia, Sea of Corruption, Wormhandlers) olivat vapaita kerrontaa haittaavista mielleyhtymistä.
Tätähän voi verrata vaikkapa George Orwellin Eläinten Vallankumoukseen: Puhutaan OIKEISTA asioista, mutta eläinten kautta symbolisesti siten, että ei osoiteta sormella suoraan mitään tiettyä kansakuntaa tai ihmisryhmää.
Tosin sanoen (huh!) fantasia ja symbolismi sekoitetaan liian usein keskenään. Ja symbolismi on (mielestäni) hyvin, hyvin lähellä realismia. Nausicaa:ta voi lukea sekä viihtellisenä fantasiasarjakuvana ja/tai symbolistisena kertomuksena Eläinten vallankumouksen tapaan.
Ja mangassa (Kuten Kare Kanossa, Erica Sakurazavan tarinoissa ja Nausicaassa) tätä realismin, symbolismin ja fantasian välistä maastoa on käytetty loistavasti tuomaan esiin asioita (vaikkapa ihan arkisista aiheista), joita ei välttämättä yhtä tehokkaasti pystyisi kertomaan yksi/yhteen "realistisella" sarjakuvalla. Tällä en tarkoita kuvan pelkistämisen astetta, vaan sitä, mitä elementtejä kuvassa näytetään. (Silloinkin kun ei olla jossain "unijaksossa".)
Mikä parasta, harvoin tämänkaltainen kertominen mangassa kuitenkaan yltyy itsetarkoitukselliseksi kikkailuksi, vaan usein taustalla on myös vahva tarina ja moniulotteiset, inhimilliset henkilöt. (Ei tietenkään aina, mutta vaikkapa aiemmassa postissa arvostelemissani esimerkeissä on.)
Tässä yksi monista syistä siihen, miksi manga tuntuu jo monen vuoden altistumisen jälkeenkin edelleen yhtä tuoreelta ja herkulliselta.
(Ja Lietzenin jutuistakin tykkään minäkin, erityisesti siitä Kemin voittosarjiksesta parin vuoden takaa.
)
