http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1086Tämä oli hyvä arvostelu, jossa nähdään isoja linjoja. Olen samaa mieltä, että modernin tuntuisten 70-luvun sarjojen painotus on pokkarissa oikea ratkaisu. Ja Jätin kansikuvavalinta on mahtava ja siinä on hienot värit.
Ehkä arvostelua voisi täsmentää, että kyseessä on SUOMEKSI ennen julkaisemattomat Batman-sarjat. Tarinoita ei ole 15, vaan joko 16, koska alkuperäislehtiä on 16, tai 14, koska 16:sta alkuperäisseikkailusta kahdella on perässä jatko-osa. Arvostelun Giordano-nimessä on kahdesti lyöntivirhe. Paino on Nørhaven eikä Norhaven (meidän skandinaavien pitäisi ymmärtää skandimerkkien merkitys ja tärkeys!).
Pokkarin hinta ON korkea, vaikka toista väitettäisiin tai vedottaisiin yhteispainatuksen puutteeseen (jälkimmäinen asia ei edes kiinnosta kuluttajaa). Perustelut: sivuja (256) on 50 vähemmän kuin samanhintaisessa Ihmesarjassa. Voidaan myös verrata, että Jätin 11,95:llä eurolla saa melkein (euroa vaille) kaksi värillistä hienolle paperille painettua 100-sivuista Ryhmä X:ää tai melkein kolme 52-sivuista Hämähäkkimiestä samoin eduin. Monelle satunnaisostajalle kymppi on maaginen kipuraja. Hinnan takia valitettavan moni tulee kaupassa miettimään, ottaako tämän mukaansa, mutta ottakaa se, hyvät ihmiset, niin näemme Jättejä ehkä jatkossakin!
Arvostelun kuvitus on monipuolinen ja elävä. Kuvitukseksi on valittu kekseliäästi myös ruutu, jossa mainitaan kattohuoneisto, mutta tosin ruutu on otettu vanhasta seikkailusta, jolloin Batman/Wayne ei vielä asunut kattohuoneistossa.
Luin kokoelman hitaasti. Seikkailut ovat maanläheistä menoa suurkaupungissa. Mukaan pääsee helposti, vauhtia riittää ja taide miellyttää. Tässä on kerrassaan erinomainen läpileikkaus koko Batmanin nimekkäästä tekijähistoriasta – vilkaiskaa aihetta koskien vaikka Esa Toivosen Bat-historiikki Perunamaan sivuilta. On hauskaa verrata eri piirtäjien Batmaneja. Erikoiset henkilöt ja melankolinen maailma erottaa tämän pokkarin edukseen esim. Mustanaamiosta. Olen erittäin tyytyväinen; minusta tämä eikä Yön ritari -uusinta on vuoden Batman-julkaisu meillä. Ymmärrettävästi kokoelma on kuitenkin sisällöltään epäyhtenäinen (toisin ei voisikaan olla) ja tarinat ovat nykymakuun töksähtelevän lyhyitä. Yleisesti Denny O’Neilin tarinat ovat parhaita. Omat suosikkini ovat viimeinen hurja gorillajuttu epärealistisuudestaan huolimatta ja Adamsin kuvittama juttu.
En itse oikein välitä Batmanin vanhimmista seikkailuista. Niissä taide on minusta yksitoikkoista ja juonet ovat liian nopeakäänteisiä, lapsellisia ja pikkunäppäriä perustuen mahdottomille oletuksille. 40-luvun jutuissa oli silti hyvät omituiset konnat ja mysteerit. Tarinat lässähtivät 50-luvulla kutistussäteiksi ja muuksi roskaksi. Melko yleisesti ollaan sitä mieltä (tässäkin ketjussa viitattiin äsken siihen), että Batman-lehdet olivat huonoimmillaan noin vuosina 1956 - 1964 (ennen Detective Comics 327:ää eli uudistusta). Toivosen Esa tosin kehuu niitäkin. Tältä ajaltahan ei Jätissä ole sarjoja.
- Tämä taisi olla siinä jutussa, jossa Jokeri esitti niitä vanhoja koomikoita. Loppupuolella Jokeri viskasi piirailla Batmania ja Robinia, jotka seisoivat rinnakkain. Piiraiden osuessa sankareihin, he olivatkin vaihtaneet paikkojaan. Melko huvittava kömmähdys kuvittajalta, sillä ruudut ovat vierekkäin, jolloin paikkojen vaihtumista on vaikea jättää huomaamatta.
Toinen juttu, jonka meinasin pistää arvosteluun, mutta päätin lopulta jättää pois, oli Neal Adamsin ja Craig P. Russelin kuvituksen taso. Selvästi oli nähtävissä, että herroilla ei ollut vielä kaikki opit hallussa. Minusta heidän tarinansa Jätissä ovat hyvä esimerkki aloitteleville sarjakuvantekijöille. Kukaan ei ole seppä syntyessään, eli mestaritkin ovat joutuneet tekemään paljon töitä ennen kuin viiva on saatu täydelliseksi.
Tämä mainittu John Broomen ja Carmine Infantinon juttu on harvinaisen keinotekoinen: esim. piirakat lentävät sentilleen maaliinsa ja heliumpallot muka jaksavat nostaa ihmisen. Juonen häiritsevän paha kusu on se, kuinka Jokerin elokuvien rahoittaja ei ole kuullut uutisista rikoksista, jotka tehtiin näitä elokuvia kuvatessa. Seikkailu kuitenkin edustaa aikakauttaan. Tällaiset jutut antoivat innoitusta tv-sarjalle. Infantinon nykyaikainen ja selkeä taide on huippua.
Swamp Thing -lehdestä otettu tarina (Wein ja Wrightson) tuntui sekavalta, koska se oli keskeltä jatkotarinaa. Novelli oli minusta hyvä, koska siinä päästiin henkilöiden ajatuksiin. Aivan totta, että kuvitus ei välttämättä tuonut juurikaan lisäarvoa – ehkä sitä oli novelliin liikaa. Kiinnostava kokeilu silti. Michael Goldenin taiteen laatu näyttää minusta olevan valtavasti tussaajasta kiinni.
Adamsin ja Russelliin taiteen kehittymättömyydestä näissä seikkailuissa olen eri mieltä. Kyllä nämä kaverit olivat kehittäneet tyylinsä jo näihin seikkailuihin mennessä. Adamsin ongelmana on minusta kiireestä johtunut paikoittainen luonnosmaisuus.
The Brave and the Boldin nro 85 muuten kuuluisi kolmanteen ja viimeiseen suomeksi julkaisemattomaan Neal Adams-kokoelmaan (Amerikassa Vol. 1). Koska seikkailu julkaistiin nyt Jätissä, tarkoittanee se valitettavasti sitä, että kokoelmaa ei tule suomeksi.
Mitä jatkossa? Hyviä eri taiteilijoita meillä ennen julkaisemattomin tarinoin riittäisi vastaavaan uuteen Batman-Jätti-kokoelmaan: Kane, Robbins, Toth, Colan, Grell, Perez, Breyfogle, Davis… Vain Sheldon Moldoffia 50-luvulta en henk.koht. kaipaisi, mutta joku tykkäisi tietysti hänestäkin. Ja jos löytyisi jokin pidempi ennen julkaisematon kokonaisuus 70- tai 80-luvulta, kiva!
