Hahaa! Ankkojen maailmanhistoria 1 oli kirjastossa. Tässä pikainen arvio:
Ulkoasu on kerrassaan mainio. Koko on hieman pienempi kuin näissä kovakantisissa, mm. Ankantekijöissä, on tapana ollut. Formaatti sopii mainiosti nyt julkaistuihin kolmirivisiin seikkailuihin. Taitto on laadukasta ja kekseliästä. Yllätyin, kun huomasin, että kyseessä on suomalaisvoimin kasattu kooste. Jopa historiateksti oli suomalaisen tekemä. Olin ihan varma, että italiasta olisi käännetty. Parempi ehdottomasti näin. Teksti oli selvästi lapsille suunnattu, mutta kyllä sitä aikuinenkin mielellään luki. Tekstiosuudet menivät siis nappiin. Osa tarinoista oli lievästi pikselöitynyneitä. Ei kovin häiritsevästi, mutta esim. Paolo Motturan Pyramidihuijauksessa pikselöitymistä oli vaikea olla huomioimatta. Osa tarinoista taas oli painojäljeltään setelitasoa. Tällaiseen vaihtelevaan tasoon sitä nykyään on kai tyydyttävä, ei mahda mitään. Selvää on, että tarinoiden skannausten tarkkuuksissa on eroja.
Rungon opukselle antaa Alessandro Sistin vuonna 2006 kirjoittama Hessu ja hoopot esi-isät -saaga. Sitä sarjaa oli tässä teoksessa kolme osaa, ja kuvittajina oli työryhmä Perina-Ferraris-Dalla Santa-Piras-Held. Eli taskareista tuttua poppoota. Sama saaga luonee selgarangan myös sarjan muihin osiin, sillä sitä on tehty kaikkiaan 220 sivua, kun nyt oli mukana rontti 60 sivua. Kyseessä oli aika harmiton ja osittain hauskakin juttu Hopon suvun vaiheista (miltä pohjalta kirjasarjan nimi on harhaanjohtava). Mistään mestariteoksesta ei voi kuitenkaan puhua.
Hopo-tarinoita on ryyditetty samaan aihepiiriin kuuluvilla muilla jutuilla, joissa vilahtaa tasaisesti sekä Mikki että Aku. Näiden muiden tarinoiden mukana kirjasarja joko menestyy tai kaatuu. Nyt oli valittu muutama loistava tarina. Pidin erityisesti Giorgio Pezzinin (josta alkaa kehkeytyä yksi suosikkikirjoittajistani) kirjoittamista Atlantis, vajonnut manner sekä Pyramidihuijaus. Varsinkin ensin mainittu, ei vähiten De Vitan kuvituksen ansiosta, on todellinen mestariteos. Valitettavasti juuri se on julkaistu jo aiemmin (taskari 126). Muutama muukin seikkailu on julkaistu aiemmin. Kirjan vanhin tarina, Sergio Asteritin piirtämä Kleopatran nenä, osoittautui pettymykseksi. Tarina on sekava, rutiininomainen ja loppujen lopuksi aika huonosti kirjoitettu. Vaikka Asteriti kuuluu suuriin suosikkeihini, niin 1986 hänen tyylinsä alkoi olla jo vähän liiankin persoonallista.
Huomioitavaa on, että kovin vanhoja tarinoita ei ole valittu mukaan, mikä on pelottavaa jatko-osia ajatellen (jotkut ovat ehkä aikaisemmin havainneetkin, että allekirjoittanut kuuluu ns. jäärä-kaartiin). Plussaa sen sijaan oli se, että Mikki on tasapäisesti Akun rinnalla ainakin tässä osassa. Ajattelin ostaa itselle tämän kirjan. Ensimmäinen osa ei ollut toiveiden täyttymys, mutta kyllä tässä toivoa hyvistä tarinoista on olemassa. Ja ainakin se on komea kirjahyllyssä.
