Onhan se. Vuoden Suomalainen Sarjakuvajulkaisu 2005, nimittäin. Tihrustamiseksi meni tosin välillä, ja kuplien tekstit olivat monasti muutenkin hellyttävän kömpelösti tekstattuja. Mutta hyväkös täältä scifi-tulevaisuudesta käsin on arvostella noita tärkeitä ensiaskeleita.
Laikku 05 oli ensisijaisesti hyvin virkistävä kokemus ja muistutus väkivaltaan, halpaan alapäähuumoriin ja pidemmän päälle rasittavaan pop-kulttuuriviittailuun tukehtuneelle nykylukijalle. Huumori voi olla myös hyväntahtoista, ns. "perinteistä". Mutta hallitseeko sitä nykyään enää kukaan? Vai onko kaikki vitsit jo käytetty?
Korkkarimeininki oli kieltämättä silmiinpistävää, mieleen tuli väkisinkin Palsan parodiat. Etenkin Ismo Lento -sarjoista, joista opin, että suomalaiset sotilaat näyttivät ihan hinteiltä (hei, katsokaa noita silmiä!) Hyvää oppimateriaalia olivat sotasarjat myös siitä, että kun on yhtä suuret ruudut, menee helposti ahtaamiseksi, kun äijät on väkisin pakko saada mahtumaan ruutuihin.
Pulliainen oli lempparini, mutta toisaalta tuo "Koltan perintö" -repliikki menee ilman muuta samaan klassikkokastiin kuin parhaat Carl Barks -suomenteet: "Vaara väijyy poikia läheisyydessä lahjotun lappalaisen muodossa". Suomen kieli on uskomattoman upea.
