tai onko hommaan muunlaisia ratkaisuja?
Kartta tai kaavio, johon lisäät yksityiskohtia sitä mukaa kun piirrät tarinan taustaan detaljeja on hyvä olemassa, ja muutaman kerran on tullut ihan pakolliseksi, kun on joutunut pyörittämään istuvia hahmoja (aina sama järjestys) huoneessa (aina samat kalusteet) että saa puhekuplat oikeaan järjestykseen liikerataa rikomatta.
Muuten olen yleensä sitä mieltä, että liiallinen detaljitarkkuus vain vierottaa lukijan. Lukijan pitäis päästä osallistumaan auteur'ina tarinan tekoon, eli täyttää tyhjät kohdat omilla mielikuvillaan; liian tarkat detaljit syövät lukijan osallistumista.
Ongelma onkin enemmän siinä, mitä piirretään; että se mitä taustaan laitetaan pitäis olla tyylinmukaista ja paikallistunnetta lisäävää, vaikka paikan päältä kuinka löytyisi hassusti ihan samanlaisia taloja kuin kotonakin. Tämän takia en oo turhan tarkka autenttisuudesta, vaan käytän sumeilematta väärästä kadunkulmasta otettuja valokuvia tai mielummin ihan pelkkää muistikuvaa näkemästäni.
Ise asiassa mä otan hirveät määrät katukuvia kaikkialla kulkiessani, mutten juuri käytä niitä mallina. Jos niitä tahtois autenttisesti käyttää, helpoin tapa olis varmaan merkitä katukarttaan kynällä kohdat, mistä kuvat on otettu, loput menee kuvausvapauden piikkiin?
Koiviston Tape käyttää videokameraa, jolla saa pitkät pätkät maisemaa talteen kertaheitolla, ja jolta on helppo pysäytyskuvilla hakea oikea kulma.
Toisaalta, ainahan elokuvissa ja televisiossakin pääsee Munkkivuoren ostoskeskuksesta Rautatieasemalle, ja Pasilan Ison pajan ovesta Tavastian rappuun.