Taustatyö ja materiaalinkeruu voi toki eksyttää piirtäjän varsinaisesta kuvittamisprosessista, mutta perusteellinen taustatyö on etenkin "suurissa ja kunnianhimoisissa" hankkeissa silti äärimmäisen tärkeää. Itselleni on käynyt lukuisasti niin, että idea on sytyttänyt liekin ja sitä seurannut lähdemateriaalin metsästys herättänyt suunnattoman roihun, kunnes se on kasvanut mittasuhteisiin, joita on vaikea, miltei mahdoton, hallita. Liiallinen materiaalin metsästys voi kypsyttää taiteilijan koko kuvitusurakasta niin kauas, ettei koko projekti enää tunnu mielekkäältä toteutettavalta. Tämä on totta. Voi myös käydä niin, että materiaalia on liikaa ja kohtaa sen harvinaisen ilmiön, missä huomaa "rajoittamattomien mahdollisuuksien taidemuodoksi kutsutun sarjakuvan" käytössä selvän rajallisuuden. Tulee mieleen, että tästä aiheesta tai ideasta pitäisi oikeastaan kirjoittaa kokonainen kirja, ennen kuin sanomisennälkä olisi vähääkään tyydyttynyt. Sitten oivaltaa, että joukossamme on satoja kirjailijoita, jotka ovat jo tämän tehneet ja elleivät vielä ole, tekisivät sen luultavasti monin verroin paremmin.
Tässä vaiheessa iskee usein masennus. Yksi suurimmista syistä töitteni keskeytymiseen tai keskenloppumiseen on nimenomaan edellinen, tai sitten tämä taitojen ja valmiuksien kehittyminen ja muuttuminen työn edetessä, mistä ollaan myös näillä sivuilla keskusteltu. Tällä en kuitenkaan tarkoita omalla kohdallani vain teknisiä taitoja tai valmiuksia, vaan ennen muuta myös sisällöllisiä. Näistä tuo jälkimmäinen raivostuttaa ehdottomasti enemmän kuin mikään muu. Tarkennetaanpa hieman…
Se, että ylipäänsä on ymmärtänyt kykenevänsä nykyisin parempaan jälkeen kuin vaikka puoli vuotta sitten, on jo sinänsä arvokas havainto. Kuvittamista rakastavana persoonana, on sanottava, että pieleen menneen ruudun, sivun osan tai vaikka koko sivun tai useiden sellaisten kuvittaminen uudelleen on aina kuitenkin ilo. Korjaaminen tulisi ymmärtää prosessina, joka on erityisesti palvelus taiteilijalle itselleen, mutta ennen muuta taiteilijan velvollisuus taidemuotoa kohtaan. Jos pystyt tekemään sen paremmin, miksi et tekisi niin?
Sen sijaan jos huomaa puoleen väliin päästyään, että itse käsikirjoitus onkin paska, se ei kanna riittävästi ideaa ja sisältö on muutenkin surkea, ja vasta nyt olisi kirkas ajatus siitä, miten tämä asia pitäisi esittää… tämän tajuaminen kesken kaiken on jotain, jonka ärsyttävyysmomenttia on vaikea määritellä. Yksittäisiä ruutuja, sivuja tai useitakin kuvittaa kyllä uudestaan mielellään ja melko pienellä vaivalla, jos syynä on ollut nykyistä kehnompi tekninen ja tyylillinen jälki. Mutta jos koko homma on aloitettava uudestaan ja aiemmista suunnitelmista täysin poikkeavalla tavalla, totaalisesti muuttuneen käsikirjoituksen tai muiden sisällöllisten muutosten takia… Aaarrrggghh!
Siksi sanonkin, että taustatyö on äärimmäisen tärkeää ja se on tehtävä huolella. Käsikirjoituksen on oltava niin aukoton, ettei pyhällä hengelläkään ole siihen enää lisättävää tai siitä poistettavaa. Jos kässäri ei toimi, ei työtä edes kannata aloittaa. Sitä toimivaksi hiottaessa voi toki odotusajan käyttää hahmojensa, tekniikkansa ja tyylinsä kehittelyyn. Jouten ei tietenkään kannata olla. Käsikirjoittaminen ja sisällön synnyttäminen sen enempää kuin piirtämistaito tai kyky nähdä, eivät ole ominaisuuksia, jotka on täysin opittavissa. Ne ovat taitoja, joiden kehittäminen jatkuu läpi elämän. Vaikka olen itse kantapään kautta alkanut vihdoin ymmärtää sisällön ja taustatyön merkitystä ja sen tärkeyttä, teen edelleen paljon virheitä. Se on luonnollista ja kuuluu osana tähän elämänkouluun, johon lähes kaikki elämän ilmiöt ja asiat tuntuvat kuuluvan. Lainaan tähän loppuun vielä luottoystäväni ja samalla rakkaan TV-dokumentteja tekevän pikkuveljeni kasvattavaa toteamusta erään riittämättömän taustatyön ja materiaalinkeruun kaataman projektin jälkeen: "Tästä lähtien itketään kuvatessa ja nauretaan editoitaessa…"… eikä siis päinvastoin. Piirtämisen tulee olla iloista, mukavaa ja hauskaa työtä, jossa kuluu paljon paperia, tussia ja vesivärejä. Älkäämme kostuttako siveltimiämme kyynelin…
Aihe: taitojen kehittyminen (Luettu 7574 kertaa)