Sitoutuminen "omaan" hahmoon

[[kivi]]

Olen miettinyt seuraavaa:

Aika moni nuori piirtäjä kehittelee verrattain varhain itselleen oman hahmon, jota piirtää sitten pitkän aikaa. Samalla kun piirustustaito muuten kehittyy, tämä hahmo jää jäänteeksi vanhasta, paljon kömpelömmästä piirtäjästä, jonka tarvitsi kehitellä "helppo" hahmo että jälki näyttäisi hyvältä.

Aikaa myöten liian varhain omaksuttu tyyli alkaa sitoa, kun kaikki uusi opittava pitää integroida jo olemassaolevaan tapaan tehdä, sen sijaan että (kuten järkevää olisi) kehitettäisiin sitä omaa tapaa.

Kärjistetyimmillään voisi sanoa, että on kaksi tapaa osata piirtää: Nopea tapa ja hidas tapa. Nopeaan tapaan kuuluu, että opetellaan piirtämään karvinen edestäpäin, jolloin osataan aina piirtää karvisia edestäpäin, ja jälki näyttää varsin pian "oikealta".
hidas tapa puolestaan edellyttää, että opetellaan oikeasti piirtämään kaikki minkä näkee tai osaa kuvitella, ja silloin osataan piirtää sen Karvisen ohella kaikki maailman muutkin asiat, ainakin jotenkin.

Mielestäni oman tyylin kehittäminen, samoin kuin vakiintunut hahmo, kuuluvat ensinmainittuun ryhmään.

Toisaalta, musta tuntuu että viimeistään siinä vaiheessa kun duuneja aletaan markkinoida, tuo tyyli tulee aina vain tärkeämmäksi. Ei kukaan halua palkata hullua neroa, vaan luotettavan ja ennustettavan ammattilaisen. Uskotteko etteivät Pekka Vuori tai Konttinen osaisikaan piirtää millään muulla tavalla kuin sillä kuvituksista ja Arvolan mainoksista tutulla? (Minä en.)

Onko arvoisilla kollegoilla ja alaan muuten vihkiytyneillä ratkaisuja tähän ongelmaan?

[Hege]

Oma hahmo on varhaisessa vaiheessa hyvä asia, sen avulla pystyy opiskelemaan sarjakuvan kerrontaa ja tarinoiden kerrontaa. Kun on hahmo, jolle keksii helposti tapahtumia tulee siinä samalla piirtäneeksi kaikenlaista muutakin kuten taustoja, sivuhahmoja jne. Ensimmäinen sarjakuvahamoni oli Muskettipupu, kyseessä oli 9 vuoden luovassa iässä tehty hieman Muskettikoirat tv-sarjasta vaikutteita saanut seikkailusarjakuva, jota syntyi sivukaupalla (siitä lisää toiste). Eli kyseessä on siis nopea tapa.

Ajatus siitä, että joku taannuttaisi taitojaan olemalla täysin tyylinsä vanki on minulle outo, tarvitsen esimerkkejä. Päinvastaisia tapauksia löytyy kylläkin, esim. Bill Sienkiewicz, joka aloitti piirtämällä kuten Neal Adams, mutta kehittyi sitten ihan omille teilleen. Oma tyylihän on se jolla ilmaisee itseään mieluiten. Siinä vaiheessa kun on saanut kehitettyä itselleen oman tyylin on sillä piirtäminen nopeaa, mutta...

Mielestäni oman tyylin kehittäminen on niin hidasta, ettei sitä voida pitää nopeana tapana. Varsinkaan jos opettelee pirrtämään kopioimalla karvista. Itse opettelin piirtämään kopioimalla muiden töitä aina Franquinista Jim Lee:hen. Tämän seurauksena en oppinut piirtämään oikeasti, eikä minulle kehittynyt omaa tyyliä. Lisäksi kopioimalla opittu tyyli on nopeaa vain niin kauan kuin se vastaa tarpeisiin, siinä vaiheessa kun täytyisi piirtää jotain muuta niin täytyy plarata iso nippu lähdemateriaalia, jotta näkisi miten Lee piirsikään sen auton. Eli loppujen lopuksi kyseessä on hyvin hidas tapa.

Ja sitten täytyykin opetella piirtämään oikeasti. En tiedä tuoko tämä automaattisesti mukanaan oman tyylin. Luulen niin, en usko että voi opetella piirtämään vain "alkioita", vaan että jokaisella on oma tyylinsä joka tulee teoksiin mukaan, oli niiden ulkoasu miten erilainen tahansa.

Se miten taiteilija tehtävänantonsa ratkaiseen riippuu varmasti tilaajan odotuksista, aikataulusta ja resursseista, että tehdäänkö nyt ihan vaan tällä tyylillä vai laitetaanko se hullun neron hattu päähän.

En tiedä vastasiko tämä ongelmaan laisinkaan. On myöhä, minulla on kuumetta, epäselvistä kohdista saa kysyä.

[Veli Loponen]

Luulisin, että enemmänkin kyse on tyylistä, mitä käyttää.
Ainakin useimmin olen törmännyt pilapiirtäjiin, jotka ovat kopioineet tyylinsä jostakin pilasarjasta (esim. isonenäiset hahmot, ankka- tai yleensä eläinhahmot jne.). Ja ehkä pilapiirrostyylillä on helpompi jäädä jumiin, kun perinteisesti kaikki sarjan tarinat on tehty samalla tyylillä piirtäjästä riippumatta (paras esimerkki Aku Ankka, jonka tässä tapauksessa lasken pilapiirrostyyliksi. Eli kolme päätyyliä olisivat pilapiirros, realistinen ja taiteellinen).
Itse olen ponnistanut puhtaasti supersankaripohjalta ja aiheestaan huolimatta ko. sarjakuvissa yleensä haetaan realistista otetta, joka itsessään velvoittaa kehittymään piirtäjänä (kohti todellisuutta). Eli vaikka tyylillisesti on paljon samaa, niin siitä huolimatta piirtäjän oma jälki näkyy. Tässäkin ryhmässä on tietenkin niitä, jotka haluavat olla vain idolinsa klooneja.
Mulla hahmot ovat kehittyneet ajan myötä. En ehkä voi sanoa, että mulla olisi ikinä ollut sellaista hahmoa, joka olisi kaiken aikaa kulkenut mukana (vaikka muksuna tuli keksittyä toista sataa sankaria ja roistoa ja niitä vieläkin toisinaan käytän sarjakuvissani). Mutta toisaalta taas vaikuttaa valittu tyyli. Eli lapsuuteni supersankarisarjoissa on selvä kehityskulku tikku-ukoista läpipiirrettyihin sarjakuviin ja lopulta itsenäiseen piirtämiseen, joka on tietenkin kehittynyt sekä imemieni vaikutteiden että omaksuttujen taitojen kautta. Minullakin oli joskus yläasteella oma myyntivaltti: osasin piirtää varsin hienonnäköisen cadillakin, jota ajoi pari pilapiirroshahmoa (en muista oliko ne Disney-hahmoja vai mitä) ja olin sen tietenkin kopioinut muualta. Se ei ollut omaa tyyliäni, mutta huomasin "nopean piirtämisen" edut.
Ehkä ratkaisu on siis tekijän kasvaminen itsenäisenä taiteilijana. Ja tietynlainen kunnianhimo. Jollekin voi riittää se, että osaa piirtää täsmälleen samalla tavalla kuin Michelangelo, mutta taiteilijana kunnianhimoisempi haluaakin kehittää tyyliään vaikka jäljestä ei ikinä tulisikaan Michelangelon vertaista.

[Wilpuri]

Itse ryhdyin piirtämään Wilpuri-hahmoani seitsemän vanhana, ja piirtelen sitä edelleen, vaikka ikää onkin huimat 19 vuotta. Minusta se oli vain hyvä, että keksiin Wilpurin varhain, koska näin hahmosta on hioutunut varsin käytettävä ja mielenkiintoinen hahmo, jossa on pontentiaalia. Tällä hetkellä en kuitenkaan tee Wilpuri sarjakuvaa, vaan piirrän aivan uutta hahmoa...

Wilpuri ei kuitenkaan ole unohtunut, eikä unohdu. Wilpuri vain kasvaa samalla, kuin minä, mutta onneksi aikuistuu minua hitaammin (vaikka ei se aikuistuminen minullakaan nopeaa ole )...

Wilpuri hahmon keksiin pienenä Wilbur and Friends pehmoukkeleista, joissa oli jotain ryynejä mahassa. Minulla on the Wilpuri-lelu edelleen tallessa, vaikka aika onkin tehnyt hieman hänen piirteilleen väkivaltaa.

(jos pidätte, että tämä on salakavalasti naamioitu mainos sarjakuvista, niin olette täysin oikeassa )

[Teräskäsine]

Itse olen piirtänyt itseni näköistä hahmoa jo 3 vuotta.Hahmoni on kokenut paljon muutoksia ja se on vanhentunut ulkoisesti selvästi,kun vertaan vanhoja piirroksia siitä.Moni hahmo on jykevyitynyt ja kasvanut paljon ihan huomaamatta,se on sarjakuvan piirtämisessä siistiä,kun hahmot kasvavat kuin oikeat ihmiset

[pertti jarla]

Minulla on outo kykenemättömyys sitoutua mihinkään hahmoon. Keksin mielelläni joka juttuun uudet tyypit, ja osittain tästäkin johtuu se, ettei porukka tahdo muistaa sarjakuviani jälkikäteen mm. Pahkiksesta. Toki maneereja on, ja ne muuttuvat epäilyttävästi meikäläisen mukaan. Tyyppien maha kasvaa, ja nyt niille on tullut yhä enemmän viiksiä kun mullakin on....

[Joiku]

Itselleni hahmot eivät ole sidoksissa tyyliin tai edes viivoihin, vaan ne ovat itsenäisiä, piirroksen ulkopuolisia konsepteja. Näen heidät päässäni realistisina omine piirteineen ja tunnusmerkkeineen, ja vaikka piirrän heitä, tyyli ja taidot kehittyvät ja lopulta saan nuo ukkelit ja akkelit paperille saman näköisinä kuin he kelluvat aivoissani.

Yksi vanhimmista vakituisista hahmoistani taitaa olla jo viitisen vuotta vanha. Siinä missä alussa piirsin tuon pelkistetysti ja kömpelösti, osaan jo nykyään tehdä jonkinlaista kunniaa pojan kasvonpiirteille ja olemukselle nykyisellä tyylilläni.

Lyhyesti: en ymmärrä, miten vakkarihahmot voisivat olla esteenä kehittymiselle.

[Aura]

Lyhyesti: en ymmärrä, miten vakkarihahmot voisivat olla esteenä kehittymiselle.

Sama täällä, en vieläkään osaa piirtää omia hahmojani sen näköisiksi kuin ne (he?) ovat. Ja voihan saman hahmon piirtää monella eri tyylillä. Tämä ei tietenkään välttämättä päde hahmoihin tyyliin Asterix tai Aku Ankka, joiden piirrostyyliä ei voi muuttaa dramaattisesti.