"The human race is obsolete, y'all."
Leffa katsottu, parempi kuin odotin. Kun sarjakuvassa komedialliset elementit eivät toimineet ollenkaan, elokuvassa taas toimivat vain ja ainoastaan ne, ja kun huumorimopo vihdoin kunnolla käynnistyy, se lähtee hetikohta jo täysin pöyristyttäviin suuntiin.
Mon...olen valitettavasti nähnyt eilen tämän ja ei ollut parempi kuin odotin. Kun ensimmäistä kertaa luin kommenttisi mietin sarjakuvan komediallisia elementtejä pitkään, oletan sinun tarkoittavan Grouchon puujalkaheittoja.
Tähän verrattuna Constantine on syväluotaava 1:1 sarjakuvan kanssa henkeäsalpaavalla pääosan esittäjällä.
Molemmissa elokuvissahan on Peter Stormare jos kohta dead of nightiin taisi sähköttää roolinsa sisään valmistautuessaan johonkin muuhun.
Naisenpuoli ei fanita Dylan Dog sarjakuvaa kuten minä mutta on lukenut pari. hänen kommenttinsa oli osuva: eri nimellä ja eri vaatteilla olisi mennyt tyhjäpäisestä unohdettavasta seikkailuelokuvasta, sarjakuvakytkös oli päälle liimattu.
Brandon Routh ei vieläkään osaa muuta kuin mallata farkut nätisti ja olla kaunispoika, joista kumpikaan ei tee mitään ainakaan minulle eikä kuulemma naisellekaan.
Nuo Monin lainaukset olivat ainota "kohokohtia" mikä kertoo kaiken olennaisen. Sclavi ja Sergio viittaukset sekä Marx-veljesten toistuva hienovarainen esittely oli kai tarkoitettu sarjakuvan faneille.
Että jos ei jo muuten halunnut haastaa tekijöitä oikeuteen niin pilkasta kumminkin.
Tätä voi suositella vain armeijan tiedusteluosastoille jos vesilautametodi on liian lässy kuulustelukeino tai niille joista Le blueberry oli onnistunut sarjakuvasovitus(lisäisin muuten listaan Monica Vittin Modesty Blaise Pistävä perhonen elokuvan fanit mutta kun ilman aivotoimintaa voi olla vaikea lukea suosituksia tai lukea ylipäätään)