Minulla on tämmöinen tietääkseni itse keksimäni teesi että vaikutteet seilaavat Atlantin yli noin kymmenen vuoden välein. Kymmenen vuoden välein vetovastuu - uuden keksiminen, alan uudistaminen, ylipäätään jonkun sortin pirteys - vaihtelee Keski-Euroopan ja (yleensä Pohjois-) Amerikan välillä. Ilmeisesti suunnilleen sen kymmenen vuotta kestää että alan uudet vaikutteet rantautuvat ja sulautuvat omaan traditioon.
Länsimaisen sarjakuvan traditiossakin on yllättävän suuria eroja (esim. "halvat" kioskeissa myydyt sarjakuvalehdet, supersankarit/seikkailut --> lapsille <--> isokokoisemmat, kovakantiset nelivärialbumit, formaatin taustalla rahallisesti arvokkaammat lastenkirjat) ja Kauko-Itä on tullut vielä sekoittamaan pakkaa mielenkiintoisella tavalla. Ah, edessämme on todellinen taiteenlajin kulta-aika, väitän ma!
Todistusaineisto (en tarkistanut pilkun tarkkuudella vaan puhun nyt ulkomuistista):
50-l Pratt Argentiinassa, Gotlib, Goscinny ja ketkä muut ranskalaiset Madissa Kurtzmanin leivissä
--> 60-70-l eurooppalainen laatusarjakuva: Asterixit, Ahmed Ahneet, Charlie Hebdo (mitä uutta ja merkittävää jenkeissä tapahtui tuolloin? Underground ei ollut vielä tehnyt läpimurtoaan mainstreamiin) ja hetkeä myöhemmin (U:n vaikutuksesta?) Echo Des Savanes ja Hara-Kiri (samaa '68 sukupolvea kuin USA:n u-väki).
--> 70-l lopulla Heavy Metal julkaisi mm. Cazaa, Moebiusta, Druilletia, Bilalia englanniksi --> monet amer. tekijät ovat sanoneet niiden olleen todella tajunnanräjäyttäviä kokemuksia.
-80-luvulla Ranskan sarjakuva oli kriisissä, myynti laski kuin lehmän häntä ja lehtiä lopetettiin. Amerikassa vaikutti punk: kuka vaan osaa tehdä sarjakuvia. Crumb oli perustanut Weirdon, spiegelman Raw:n ja Groth Fantagraphicsin, joiden vaikutus näkyi Euroopassa taas muutaman vuoden viipeellä:
-90-luvun alussa alkoin ilmestyä Raw-tyyppisiä lehtiä kuten Boxer, Strapazin, Escape, Mano jne.
Crumbin (ja naistekijöiden - Dori Seda, Aline Kominsky, Julie Doucet, Phoebe Gloeckner- kuten hän itse usein viittaa) omaelämäkerrallisuus löi läpi Euroopassa 90-luvulla. Punk oli tapahtunut täälläkin, ja samaan aikaan Ranskan markkinoiden kutistuminen pakotti uusia tekijöitä toimimaan. Ranskalaisen formaattisarjakuvan (A4, neliväri, kovat kannet, 48 s.) vastapainoksi Assot halusivat tuoda esiin sarjakuvan kirjamaisuutta: pieni formaatti, paljon sivuja, mustavalkoista kuin teksti, pitkiä tarinoita, uudet aihepiirit, myytiin kirjakaupoissa eikä sarjakuvakaupoissa. Kohta kaikki isot kustantamot perässä ja nyt ranskalainen sarjakuva elää taas uutta nousukautta. Ensimmäiset mammuttitaudin merkitkin ovat jo näkyvissä
Ja nyt 200-luvulla sarjakuva"romaanit" ovat Pohjois-Amerikassakin murtautumassa kirjakauppalevitykseen, Ware sai American Book Awardin ja sitä rataa. Painopiste on mielestäni siirtymässä taas Pohjois-Amerikkaan. Fantagraphicskin tekee sinänsä loistavien taiteilijoidensa halvalla toteutetuista A4-albuista tyylikkäitä uusintapainoksia. Graafisesti huolitellut sarjakuvaROMAANIT satoine sivuineen ovat todella ilmestyneet P-Amerikan markkinoille vasta nyt.
Aina on tekijöitä jotka ovat edellä aikaansa. Spiegelmanin Maus sai Pulitzerin mutta se ei vielä riittänyt nostamaan sarjakuvaromaaneja kirjakauppoihin; Etienne Robialin Futuropolis, Assojen ihanne, julkaisi graafisesti tyylikkäitä mustavalkoisia albumeita jo 80-luvulla.
Kuka muuten vielä muistaa että ennen kolmekymmentälukua kukaan ei ajatellut että sarjakuvat olisivat jotenkin erityisesti lasten lukemistoa? Itselleni sen tajuaminen että Pikku Nemot, Krazy Katit ym. oli tarkoitettu kaikenikäisille, on ollut oivallus.
Ja Suomessa on muuten erittäin rikas sarjakuvakulttuuri: meillä on sekä strippejä (Ranskassa ei) että albumeita, halpoja sarjakuvalehtiä kuten supersankarit ja Aku Ankka, että albumimuotoisia luckylukeja ja tinttejä (Amerikassa eivät joka kodin lukemistoa). Suomalaiset osaavat lukea (ja tehdä!) monenlaista sarjakuvaa. Periferioista kajahtaa.
Aihe: Euroopan ja USAn ero (Luettu 8306 kertaa)