Alex Toth

[Jyrki Vainio]

Nyt on muistojutussa kuviakin mukana.

[Jyrki Vainio]

Uusimmassa Comics Journalissa on hyvin mielenkiintoisia muistokirjoituksia Alex Tothista. (mm. Howard Chaykinin kirjoittamana). Tiesin hänen olleen vaikea persoona, mutta en ollut tajunnut asian laajuutta. Sen johdosta lehden jutut ovat äärimmäisen mielenkiintoisia lukea: kirjoittajat joutuvat taituroimaan tarkasti sen välillä, että arvostavat poistuneen mestarin muistoa ja töitä, mutta samalla joutuvat kuitenkin tunnustamaan, että olihan se nyt aivan mahdoton ja kamala ihminen.
Tinkimättömyys ja hankala luonne johtivat Tothin kuvittamaan täyttä huttua. Kuten Chaykin sanoo: "He produced so much visual beauty supporting so much utter bullshit". Ja että "Toth ei olisi erottanut hyvää tarinaa, vaikka se olisi purrut häntä takapuoleen".
Häkellyttävä taiteilijapersoona kaiken kaikkiaan. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että tuollainen ihminen ylipäätään pystyi elämään tässä maailmassa noin vanhaksi nääntymättä nälkään työttömänä ja kodittomana hylkiönä jossain katuojassa!

[Timo Ronkainen]

Mitä, neljään vuoteen ei pihaustakaan Alex Tothista Kvaakissa? Ja kun äijää on nyt juuri saatu X9:ssäkin!
Laitanpa tämän John K:n (Krickrackrefluks tjsp, Ren ja Stimpystä) analysoi Tothin sarjista tarkkaan tyyliinsä:
John K. Stuff

Timo

[Curtvile]

Laitanpa tämän John K:n (Krickrackrefluks tjsp, Ren ja Stimpystä) analysoi Tothin sarjista tarkkaan tyyliinsä:
John K. Stuff

tämä innosti laittamaan tänne Jyrki Vainion aiempaa kommenttia vaikeasta persoonasta tukevan kirjeen Alex Tothilta Steve Rudelle, koskien Rude lyijykynätöitä Jonny Quest sarjakuvaan Letter of notessa.

Pahinta tuossa on miten se osuus joka on aitoa kritiikkiä, josta olisi sarjakuvantekijälle hukkuu prosoivaan "opettavaisen isälliseen" sävyyn ja epäolennaisuuksiin.
osin jopa Tothin selkeisiin asiavirheisiin, mikä on harmi.
Tothin taitoahan ei voida kiistää, kun tälläkin viikolla luki Blazing combat-teosta oli pakko kunniottaa miehen jälkeä.
Joskin oli hämmentävää huomata miten vankasti Toth pohjaa juuri mustan käyttöön, mitä enemmän mustaa sitä toimivamman elävää jälki on(Lone hawk ja Combat quizit) ja jäljen tunnistaa heti piirroksesta ilman signeeraustakin, mutta valkoiseen tyhjään tilaan pohjaava The Edge! on viimeistä sivuaan lukuunottamatta selkeästi mestarin taitojen alapuolella?

Aihetta sivuten, ketkä muut ovat selkeästi Tothin "koulukuntaa" tyylillisesti Francesco Francavillan ja Jordi Bernetin lisäksi?
Lukuvinkkejä aina kaivataan

[smitty]

Nyt kun tuli puhetta Alex Tothissa Suomessa, niin muisteleen että aikoinaan (80- & 90-luvulla, en muista tarkalleen) julkaistiin kovakantinen, suomenkielinen sarjakuva-kokooma jossa esiteltiin ulkomaista sarjakuvaa.

Nyt saa antaa kepillä kaaliin jos wanha muistaa väärin, mutta ihan kuin jossain noista olisi ollut Alex Tothin tyylillä piirretty sarjakuva. En kuolemaksenikaan muista sarjakuvan nimeä, mutta siinä seikkaili "supersankari", jolla oli jonkin sortin kaasupistooli ja vastustajana oli tiedemiehen luoma robotti, jota ohjailtiin robotin sisältä.

(Vaikka kyseessä ei olisikaan ollut Alex Toth, niin jos joku tuon sarjakuvan muistaa, niin päästäkää minut pahasta ja kertokaa mikä se oli  )

[Curtvile]

ei muistisi sotkisi Hugo Prattin Varjoon Suuri Sarjakuvakirja IIsta?
 edit. lisäsin kuvan

[smitty]

Juurikin se! Vaikka siis erehdyinkin Tothin suhteen, iso kiitos taakan poistamisesta mielestäni

[Curtvile]

de nada.
Prattin ja Tothin jäljissä on kieltämättä paljon samaa.

[Timo Ronkainen]

Pahinta tuossa on miten se osuus joka on aitoa kritiikkiä, josta olisi sarjakuvantekijälle hukkuu prosoivaan "opettavaisen isälliseen" sävyyn ja epäolennaisuuksiin.

Kannattaa poimia parhaat palat.
Tämä on oiva ja oleellinen asia:

Thinking comes first, then drawing — to tell the story — intrigue the reader — delight, surprise, edify, inform, entertain him; in the context of the story! Tell the story, man!

Timo

[Markku Myllymäki]

Blazing Combat-kokoelmassa on hyvää Tothia, tosin Wallace Woodin ja muiden mestarien joukosta Toth nyt ei *niin* paljon erotu. (Kannattaisi suomentaa koko opus, hienoja piirtäjiä piirtämässä (anti-)sotasarjakuvaa. Varmaan korkkarikansan mieleen, minulle ainakin. Ja joo, Wallace Wood piirtää hienoimman Me 109:n ikuna.)

Kaikki piirtäjät tuossa kokoelmassa olivat wanhoja mestareita. Colan, Frazetta, Severin, Williamson, keitä siinä nyt olikaan.

Anyhoo, Jouko Ruokosenmäki piirtää (halutessaan) kuin Toth, kun sen saisi vielä piirtämään johonkin muuallekin kuin Lataamon kirjaan.

[Lurker]

Taulu seinälle... by Alex Toth. Kompositiot olivat hanskassa.

[Lurker]

Edellisen viestin ruutuun vielä viitaten... Jos Tothin ruutu tuntuu täydellisen harmoniselta, niin siihen on syynsä.

Arvaako joku?

[Markku Myllymäki]

Kuvataiteessa vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen ei ole 42.

Se on... 1.6180339887. Olenko oikeassa?

[Lurker]

No olet kuin oletkin.

Alla apuviivat, jotka nyt eivät ihan pilkulleen kohdallaan ole, mutta kompositiossa hyökkäävä kone asettuu kivasti kohdalleen.

[Curtvile]

Kannattaa poimia parhaat palat.
Tämä on oiva ja oleellinen asia:

Thinking comes first, then drawing — to tell the story — intrigue the reader — delight, surprise, edify, inform, entertain him; in the context of the story! Tell the story, man!

niin on mutta se minkä vuodatuksellisen ryppään kanssa se tulee selittää kovin monta asiaa siitä mitä on muista lähteistä lukenut: Toth oli taiteilijoiden aatelia ja hc-ammattilainen ja päivästä riippuen joko mukavin koskaan tai täysin mahdoton tapaus.

Lone hawk on upeaa Tothia jonka ansioita ei voi kiistää mutta omiin korviin siteeraan tuohon kuvaan Tothia Rudelle:

Re all this — and your odd diminution of the characters' importance by placing them so poorly (except for Jonny's dad) — Jonny's hardly identifiable, so far away, and his back to us (!!) and Tina Haaji and the pudgy guy with him; testing our eyesight, perhaps?

kultainen leikkaus on yksi asia mutta juuri tuo nimenomainen kuva sotii miehen omaa asennetta vastaan kts. lainattu Timon viesti
Kultainen leikkaus on hieno ja myönnän jollei tarinaa lue se on juuri piirrostaide joka sarjakuvaan vetää, mutta mikä kuvassa oli kerronnalle olennainen asia joka kultaisen leikkauksen oikeutti? Miksi juuri tämän kuvan on oltava esteettisesti miellyttävä ja irrallaan muusta kontekstista?
Lukija ei tarvitse vuoria eikä kultaista leikkausta.

Väärinkäsitysten oikomiseksi minusta Toth on niitä  aitoja sarjakuvan jättiläisiä joista tulee puhua ja Woodin ja mm severinin kanssa aivan omassa luokassaan.