Tämä neljän ruudun pystyformaatti on melko mielenkiintoinen ylipäänsä.. ruutujen määrä ja koko on aina vakio, lukusuunta ylhäältä alas, jolloin ruudut ovat vaakasuunnassa leveämpiä kuin pystysuunnassa. En oikein osaa nyt tältä istumalta pistää sanoiksi miten se oikein eroaa omista lehdistämme tutusta strippiformaatista.. mutta jotain siinä on.
Minusta ne ruudut jollain tapaa yhdistyvät toisiinsa voimakkaammin, kun ne ovat allekkain ja korkeus on pienempi kuin leveys. Ainakin tuntuu, että tyypillisissä länsistripeissä, joissa on neliönmuotoisia ruutuja vaakasuuntaan vierekkäin, jokainen niistä on enemmän erillinen hetkensä. Strippi ei mene niin vauhdilla läpi. Mutta tekeekö sen lopulta ruutujen sisältö vai ruutujen muoto ja asettelu, ts. formaatti itse, en osaa sanoa. Katseenkuljetuksella on varmaan jotain tekemistä, että miten siirrytään kuplasta toiseen ja sitten
alaspäin toiseen ruutuun. Nojoo, kunhan yritin.
Sehän ero Azumangan ja (tyypillisten) länsimaisten strippien välillä on, että kerronta on elokuvamaisempaa strippiformaatista huolimatta: on lähikuvia pelkästä päästä, yllättäviä kuvakulmia ja pomppauksia selkeästi erilliseltä taka-alalta etualalle. Ehdotonta parhautta on se, kun yhdessä ruudussa on Osakan uneliaasti hymyilevä pää isona etualalla ja varsinaiset tapahtumat ovat hiljaisena taka-alalla. Vastakohtana tälle on vaikka joku Karvinen, joka on kuin paikaltaan videoitu teatteriesitys vailla zoomia tai kameran kääntelyä: hahmot jököttävät paikallaan, tausta ei vaihdu. Parhaimmillaan vain puhekuplien sisältö muuttuu ruudusta toiseen.