Joo, Barks kertoi tosiaan että vuosi 1918 oli parasta aikaa. Noh, hän oli itse nuori mies juuri silloin, kaikki edessä, sotakin ohi.
Barks oli republikaani, kyllä mutta tuskin nyt ihan äärilaitaa. Lainailen taas vähän itseäni ja Thomas Andraeta:
Tiedetään, että Barks suhtautui ammattiliittoihin vieroksuen. Hän ei käsikirjoittajana työskennellessään osallistunut Disneyn studioilla puhjenneeseen animaattoreiden lakkoon. Joka tapauksessa hän oli sitä vastaan, hänen mielestään lakkoilu tuhosi studioilla vallinneen kellokortittoman, vapaan ilmapiirin. Barks piti lakon alkuunpanijoita työtä vieroksuneina valittajina.
Thomas Andrae löytää Barksin tarinoista eräänlaisen liberaalin konservatiivin, joka suhtautuu kriittisesti Yhdysvaltojen ulospäin suuntautuviin poliittisiin pyrkimyksiin, jopa anti-imperialistin, mutta vain vanhakantaisessa Monroen opin mukaisessa isolationistisessa mielessä. Barksin sarjoissa oli myös ekologista tietoisuutta jo 1950-luvulla, kapitalistinen teknologia aiheuttaa monissa tarinoissa ongelmia.
Timo