Posti toi facsimile-laitoksen Mustista sivuista. Siis alkuperäiseen piirroskokoon painettu iso kirja, jossa mustavalko-originaalit on kuvattu tarkkoina värikuvina. Huikean näköinen kirja, joka paljastaa, kuinka huikeita nämä Franquinin piirrokset todella ovat.
Perus-albumijulkaisuna Mustat sivut näyttää liki äärettömän yksityiskohtaiselta. Ja yllättävää kyllä, vaikka sivuja katsoo nyt näin originaalikoossa, ne näyttävät SILTI liki äärettömän yksityiskohtaisilta! Eli piirroskoossa Franquin on todella tuhertanut niin pieniä yksityiskohtia, kuin vain inhimillisesti on mahdollista. Paljon yksityiskohtaista hiusviivoitusta on pienennettäessä pudonnut matkalta tai mennyt tukkoon, mutta niin kai sen tällä tekniikalla on täytynyt olla tarkoituskin, onhan piirtäjän täytynyt tietää, miten viivapiirros painettaessa käyttäytyy.
Niinpä isossa koossa Mustien sivujen maaniset varjostuskentät näyttävät yhä vielä maanisemmilta, ja kun mukaan tulee nelivärikuvauksen sävyt, viivoitus näyttä entistä pehmeämmältä ja monisyisemmältä.
Tämä koko paljastaa myös jotain, mikä saattaa albumikoossa mennä helposti ohi: viivapiirrokset on näköjään tehty lähes tyystin ohuella rapidolla kautta linjan. Vain muutamissa harkituissa paikoissa on joku yksittäinen viiva sipaistu siveltimellä tai terällä. Mutta muuten ääriviivan ohut tasapaksuus on todella taitavasti kätketty varjojen ja mustien alueiden huolellisella sijoittelulla, sekä sitten tuolla loputtomalla viivavarjostuksella.
Niin että ne jotka valistavat, että rapidon tasapaksu jälki tuottaa hengetöntä rautalankaviivaa, voivat tästä kyllä löytää huoliinsa vastauksen: jos on valmis tunkemaan sivut niin täyteen tavaraa, että pää menee pipiksi, niin silloin tulos voi olla kyllä kaikkea muuta kuin tylsää ja hengetöntä.
Näillä sivuilla saa kyllä tutkiskella ehkä taidokkainta sarjakuvatussausta, mitä ikinä on tehty.
(Kommenttina piirroskoosta: toisin kuin jossain ketjussa sanottiin, eivät nämä sivut nyt sentään ihan mitään aa-nelkkuja ole. Hiukan A3:a pienemmästä sivukoosta on kysymys. Mutta kun ne on sitten tungettu aivan älyttömän täyteen pikkiriikkisiä yksityiskohtia, niin voi kyllä ymmärtää, että tulos vaikuttaa käsittämättömän pieneltä. Kylläkin tässä kirjassa on mukana myös muutamia yksittäisiä kuvituksia originaalikoossa - ja ne tosiaan ovat sitten sangen pienikokoisia. Esim. ykkösalbumin kansikuva, jossa on aivan henkeäsalpaavan hienon pehmeää sivellinvarjostustekstuuria, on piirretty yksi yhteen alkuperäisen julkaisukoon kanssa. Siis n. postikortin kokoisena.)