Tulipa perjantaina tehtyä kierros Turun divareissa. Mielessäni oli pitkään kytenyt ajatus, että voisin joskus käydä vähän katsastamassa kaupungin divaritarjontaa, ja nyt kun on ensimmäinen kunnon kesäloma kolmeen vuoteen, niin päätin, että nyt.
Juna Helsingistä toi minut perille 10:30. Suunnistin ensimmäiseksi Antikvariaatti Arwo Paperiin. Paikka oli ahdas ja täynnä tavaraa, ja melkein kaikkea muuta paitsi sarjakuvia. No, Tex Willereitä siellä oli hyllytasollinen ja jotain sekalaista kahden euron divariroskaa laatikollinen. Ei mitään kiinnostavaa kuitenkaan. Jarno Saaris-kamaa tuntui olevan kaikille moottoripyöräurheilufriikeille yllin kyllin, ja muutakin keräilykohdetta kirjoista kaikkeen outoon krääsään mitä en jaksanut edes kunnolla selvittää. Pengoin levylaatikoita, joista löytyi sekalaisia LP:eitä ja singlejä.
Ostin lopulta viisi suomalaista singleä 70-80-luvuilta, ja kirjahyllyistä poimin mukaani vielä Jake Nymanin molemmat Onnenpäivät-kirjat kahdenkympin kappalehinnalla. Vanhemmilla on nuo, ja olen niitä lueskellutkin, mutta nyt sain siis omat kappaleet.
Alfa Antikva oli seuraava kohde. Täällä oli jo varoitettu ylettömästä ahtaudesta sekä nuivasta / tylystä palvelusta. No, tylyydestä ei tietoakaan, mutta ahdasta oli. Päätin jättää reppuni ihan suosiolla lattialle ja pitää sitä näköetäisyydellä, koska se selässä ei olisi pystynyt liikkumaan hyllyjen välissä. Joku herkempi olisi luovuttanut sen roinamäärän kanssa, mutta minä pengoin sarjispinoja kärsivällisesti nippu kerrallaan. Katselin vielä vähän levyjä ja kirjojakin. Ei löytynyt mitään kovin haluttua, mutta poimin Apollon ensimmäisen Comanchen Epätoivon soturit, Servaisin Iriacynthen ja muutaman Jussi Jäniksen. Jussi Jänikseen en olekaan aiemmin perehtynyt.
Kassalla tuli pulma, kun kortilla maksaminen ei käynytkään. Reittiohjeista huolimatta seikkailin vähän aikaa ympäriinsä, ennen kuin viimein löysin sen lähimmän Otto-automaatin.
Tarjontaa penkoessani tuli omistajan musiikkimaku selväksi, kun toinen asiakas jutteli hänen kanssaan Ruisrockista. Mies ihmetteli, mitä järkeä hänen on niille festareille vaivautua. "Onko siellä yhtään progebändiä? Ei. Onko siellä yhtään psykebändiä? Ei. Onko siellä yhtään kokeilevaa avantgarde / industrial-bändiä? Ei."
Brahen Antikvariaatti olikin sitten sopivan väljä paikka. Lattialla nököttäneen laatikon päällä oli pino sarjiksia, joiden joukossa huomasin kaksi ensimmäistä isoa ja paksua Turun Sanomien Muumi-kokoomaa. Päätin, että jos muuta ei löydy, niin nuo. Tosin niistä ei sitten löytynytkään hintaa, joten menin sen hyllyn luokse jossa Muumi-kokoomia oli enemmän, ja tsekkasin hintoja. Jo aiemmin omistajan ja toisen asiakkaan välisestä keskustelusta olin kuullut ettei kortilla maksaminen käy, vaan vain käteinen kelpaa. No, automaatilta nostamistani 90 eurosta oli jäljellä neljäkymppiä, ja Muumien hinnat liikkuivat kolmenkympin tienoilla. Poiminkin sitten Corto Maltese Argentiinassa -albumin 30 eurolla. Minulla on jo myöhempi Tango-painos, mutta noita vanhempia Corto-painoksia on ollut kiva kerätä ihan muuten vain.
Omituiset Opukset oli sekin helppo paikka liikkua. Sarjikset rajoittuvat yhteen hyllyyn, siellä oli rivi ranskalaista/belgialaista BD:tä sekä ruotsiksi käännettynä että alkukielisenä, muttei valitettavasti mitään, mikä olisi ollut sekä suomeksi julkaisematonta että kiinnostavaa. Jotain halusin silti ottaa mukaan. Les extraordinaires aventures de Jordan: 1 - Les statues englouties vaikutti kelvolta ja ihan jännittävältä pottunokka-BD:ltä. Le crépuscule des dieux on nimenä tuttu sarja, hyllystä löytyi viitososa Kriemhilde, joten otin sen. Jotain keskiaikaista miekka-, hevos-, naissoturi-, miessoturi- & örkkijuttua tämä on, realistisesti piirrettynä. Vielä nippu Sarjainfoja vuosilta 1982-1989 mukaan, yksi niistä Lassi ja Leevi -kantinen 1/1989 jonka olen omistanut aiemmin.
Kortti kelpasi, tosin naismyyjä kertoi, että eilen oli ollut ongelmia korttimaksun kanssa. Nyt toimi kuitenkin. Kuitti lähetettiin yllättäen sähköpostiini, minun piti naputella älypuhelimeen oma sähköpostiosoitteeni, mikä onnistui joidenkin hankaluuksien jälkeen. Piti ensimmäisen kerran elämässäni käyttää mokomaa vimpainta, mikä nöyryytys.
Taisin tosiaan tehdä tämän Turun reissun liian myöhäisessä vaiheessa sarjiskeräilyuraani. Ei minulta hirveästi puutu enää, tuli ostettua nyt aika paljon sellaista mitä en varsinaisesti kaivannut.
Kello oli yhden tienoilla, tapoin aikaa Kupittaanpuistossa katselemassa vuohia, kanoja, kukkoja ja muita eläimiä. Lapset syöttivät vuohille innokkaasti ruohoa ja kaikkialla pidettiin hauskaa.
Vielä jäi aikaa istua Rautatieaseman lähellä olevassa puistossa lukemassa Sarjainfoja ja haihduttamassa kesäkuumalla kertynyttä hikeä. Joku ulkomaalaistaustainen, suomea murtaen puhunut mies tuli pyytämään, että ottaisin kuvan hänestä istumassa juuri tuolla kyseisellä penkillä. Käsitin, että tuo penkki oli jotenkin tärkeä hänen elämässään. Otin siis älypuhelimella muutaman kuvan ja mies kiitti.
Helsingin rautatieasemalla ja metrossa hyvä fiilikseni vähän laski. Vaikka tunnistettavia maamerkkejä ei juuri muita ollut kuin Tuomiokirkko, Aurajoki ja Kupittaanpuisto, ja kadut olivat kovin samanoloisia, Turku oli antanut minulle kuvan oikein lämpöisenä ja mukavana kaupunkina. Ihmiset vaikuttivat onnellisemmilta kuin Stadissa. Metrossa istuessani kylmyys ja nuhjuisuus jotenkin iskivät päin kasvojani kun katselin ihmisiä ympärilläni.
