Tälle tärkeälle julkaisulle ei ole ollut omaa aihetta. Nyt olen hankkinut ja lukenut kaikki numerot, ja voisin esittää niistä vaatimattoman arvion.
Vuonna 1946 alkoi ilmestyä ”Ruotsin ensimmäinen sarjakuvalehti” Karl-Alfred. (Lähteet, jotka puhuvat näin, sivuuttavat vuosien 1937-1938 Musse Piggin. En tiedä miksi.) Karl-Alfred sisälsi sanomalehtisarjoja. Lehdessä seikkailivat Prinssi Rohkea, Mandrake, Henry, Eversti ja Herttuatar, Polly ja kaverit, Yksinäinen Ratsastaja, Rip Kirby, Salainen Agentti X-9 jne. Toisin sanoen amerikkalaisen 1940-luvun sanomalehtisarjakuvan parhaimmisto. Ylen kalliita Karl-Alfredit eivät ole. Vuoden 1949 vuosikerran voisi paraikaa ostaa 50 eurolla, ja huomattava on että siihen sisältyy 52 numeroa, sillä lehti ilmestyi joka viikko.
No kuka oli Karl-Alfred? Ahaa-elämyksen saa, kun keksii että Karl-Alfred oli tietysti Kippari-Kalle.
Rip Kirbyt ja kumppanit ilmestyivät Karl-Alfredissa jatkosarjoina. Mutta pitkiä kokonaisia seikkailuja ei tarvinnut kauaa odottaa, sillä vuonna 1950 Pressbyron kioskien ikkunaan ilmestyi Fantomen, Mustanaamio.
Suomessa oli ilmestynyt vuodesta 1949 Sarjakuvalehti, joka oli selvästi ottanut mallia Karl-Alfredista. Siinä oli samoja sarjojakin (Yksinäinen Ratsastaja, Terttu ja Topi). Samanlaista toista lehteä ei kannattanut tehdä. Sanoma toi joulukuussa 1952 näytteille Fantomenin ja Karl-Alfredin yhdistelmän, jolle annettiin nimeksi Kippari-Kalle. Edellisenä vuonna alkanut Aku Ankka oli ollut menestys. Päätoimittaja Sirkka Ruotsalainen sai - tai joutui - nyt luovimaan amerikkalaisten poikien seikkailusarjojen maailmassa, jota kevennettiin huumoritarinoilla.
Aivan kuten ruotsalaisessa painoksessa, Kippari-Kalle oli omassa lehdessään statisti. Kippari-Kallen 37:ssä ilmestyneessä numerossa oli yksi ainoa pitkä Kippari-Kalle-tarina, reikäpäisen tajuton Miss Mehu, joka ilmestyi tammikuussa 1954. Muutoin julkaistiin sivun mittaisia sunnuntaisarjoja. Tekijöinä olivat Tom Sims ja Bela Zaboly.