Ankantekijät: Tässä ajassa vaiko ei?

[Timo Ronkainen]

Kun vilkuilee vaikkapa Taliaferron sarjoja, niin näkee miten Ankan perheeseen on hankittu uusinta uutta melkolailla heti, telkkarit yms. Viimeisimmässä Teema-Ekstrassa nähtiin miten Taliaferro otti Beatlesit ja beatnikit sarjoihinsa.
Sitten jossain vaiheessa Ankkalinnassa on osittain jämähdetty jonnekin 50-luvulle, ainakin automuotoilun alueella ja aika pitkään telkkaritkin olivat vanhaa pönttödesignia. Vaan onhan sitten noissa uusimmissa sarjoissa eletty ajan virrassa mukana, on litteetä telkkaria ja älykännyköitä yms.

Timo

[Darzee]

Vanhassa Pepi-ketjussa on keskusteltu siitä, kuinka alun perin 1900-luvun alkuun sijoittuvissa seikkailuissa tavatut hahmot elävät sanomalehti- ja sarjakuvalehtisarjoissa tarinan tekoaikaa. Tekijät ovat kenties ajatelleet, että lukijat pitävät hauskempana/samastuttavampana suurin piirtein samanlaista miljöötä, jossa itse elävät. Tai sitten heiltä on vain unohtunut, että "Kaunotar ja Kulkuri" ja "Aristokatit" tapahtuvat menneisyydessä.

Vähän vastaava ilmiö on Pikku Hiawatha -sarjoissa, joissa intiaanit vaikuttavat elävän hyvinkin perinteisesti, mutta hahmoista on tehty myös tarinoita, jotka tapahtuvat nykyajassa. Yhdessä jutussa intiaaniheimon mailta löytyy kultaa, ja äkkirikastuneet urhot rientävät moottoripyöräostoksille. Toisaalta on myös paljon tekoaikansa nykyhetkeen sijoittuvia ankka- ja hiirijuttuja, joissa villissä lännessä eletään edelleen kuin 1800-luvulla.

EDIT: Kultajuttu löytyy Inducksista. Kuvia ei valitettavasti ole, mutta olen aika varma, että kyseessä on tarkoittamani tarina. Kuvittajana Hiawathan ohella Pikku Hukkaa sekä Tikua ja Takua tehnyt Julio Antonio Ramos Poqui, Takametsä-taiteilijoiden suuria nimiä, vaikkei olekaan Harvey Eisenbergin veroinen.

[Timo Ronkainen]

Juu, Villiin Länteen mennään autolla tai junalla ja sit siellä elellään yhä kuin 1800-luvun lopulla. Samaten, jos joissakin tarinoissa mennään jonnekin keskieurooppalaiseen mielikuvitusvaltioon, tyyliin Ruritania, Baltikistan, Borduria tjms, on siellä elo yhä kuin jossain 1800-luvulla. Kuninkaalla on vanhan linna ja vartiokaartilla miekat jne. Tämä tyylilajji tunnetaan nimellä Ruritanian romance.

Timo

[Darzee]

Tämä tyylilajji tunnetaan nimellä Ruritanian romance.

Ai, tälle on jo oma nimikin! Hienoa! Vastaava ilmiö toistuu myös muun muassa matkattaessa enemmän tai vähemmän Lähi-itää tai Intiaa muistuttaviin maisemiin, joissa Roope hieroo kauppoja sheikki X:n kanssa ja Mikki käy ratkomassa rikoksia, jotka uhkaavat rauhaa hänen vanhan ystävänsä maharadža Y:n valtakunnassa.

[hdc]

Taliaferro taitaa kyllä olla ihan omaa luokkaansa oman aikansa seuraamisessa, Gottfredson toki myös jonkin verran mutta seikkailusarjojen puitteissa harrastaa enemmän futurismia, silloisista tiedekehityksistä väännetään pitkälle vietyjä ei-niin-realistisia sovelluksia...

Noissa on kanssa vähän maakohtaisia eroja, Tanska-sarjoissa seurataan enemmän 60-lukulaista lähiökomediaa jossa sitten nämä taistoturrikat ja muut tökkäävät pahemmin silmään kun taas italialaiset heittelevät jatkuvasti viittauksia nykyaikaan ja tuottavat enemmän myös niitä nopeasti vanhenevia opetussarjoja uusista ilmiöistä (jotka ovat herttaisuudessaan ei-niin-salainen paheeni) mutta samalla voivat laittaa silmää räpäyttämättä kännyköitä ja muita sarjoihinsa.

En kyllä ollut ajatellutkaan tuota Pepi-esimerkkiä että leffa tapahtuu selvästi menneisyydessä mutta sarjikset nykyajassa...kaukaisten maiden eksoottisuus on toki muidenkin kuin Disney-sarjisten piirre ja kyllähän sille myös irvaillaan (viidakon keskeltä löytyy yllättäen satelliittilautaset ja muut).

[Lurker]

Pepi-sarjoissakin joskus näkyy että ollaan 1900-luvun alkupuolella. Varsinkin joskus kylään poikkeava anoppimummo on aina samassa asussa kuin elokuvassakin. On niitä selvempiäkin esimerkkejä ollut, mutten nyt heti osaa etsiä.

Se on kai viime vuosisadan vaihteen New England se miljöö. Tärkeä tunnelman kannalta.

[tmielone]

Aikuislukijoille nuo nykyaikaisuudet pistävät helposti silmään, varmaankin sen takia, että on tottunut lukemaan akunsa ilman niitä. Penskana kun niitä luki, niin nykyaikaisuuksiin suhtautui luonnollisesti, sillä samoja tavaroita oli (tai toivoi, että olisi) omassa ympäristössä. Elävimmin minulle on jäänyt mieleen jossain taskarissa ollut tarina, jossa ankanpojat saivat maastopyörät. Sitten he kisailivat niillä jollain radalla. Luin tarinan monta kertaa ja ajattelin, että tuo olisi niin siistiä. 20 vuotta myöhemmin sain sitten viimein ostettua maastopyörän ja sillä ajelu on ihan yhtä siistiä kuin mitä penskana kuvittelin.

Näkisin siis, että ajattomuus miellyttää enemmän aikuisia, jotka nostalgian huumassaan haluaisivat, että asiat olisivat aina niin kuin heidän lapsuudessaan tai ehkä jopa ennen sitä. Nykyaikaisemmat tarinat on sen sijaan suunnattu lapsille, jotka pystyvät samaistumaan tällaisiin tarinoihin helpommin (kun ei tarvitse ihmetellä gramofonia tai c-kasetteja) ja saavat niistä vaikutteita. Sitten, kun heistä kasvaa aikuisia, he voivat nostalgisoida oman lapsuutensa tarinat, kuten minä olen tehnyt tuon maastopyöräjutun kanssa.

[Darzee]

Elävimmin minulle on jäänyt mieleen jossain taskarissa ollut tarina, jossa ankanpojat saivat maastopyörät. Sitten he kisailivat niillä jollain radalla.

"Pienet BMX-taiturit" taskukirjasta 118.

Taliaferro taitaa kyllä olla ihan omaa luokkaansa oman aikansa seuraamisessa, Gottfredson toki myös jonkin verran mutta seikkailusarjojen puitteissa harrastaa enemmän futurismia, silloisista tiedekehityksistä väännetään pitkälle vietyjä ei-niin-realistisia sovelluksia...

Hyvä huomio. Radioaktiivisten aineiden ihmettely ja ydinaseiden mukanaan tuoma maailmanlopun pelko ovat hyvin esillä vaikkapa "Mikki Hiiressä ja atomikaavassa" sekä "Mikissä ja elektronilaatikossa". Ja sodat, niin toinen maailmansota kuin kylmä sotakin, ovat tietysti vahvasti sen aikaisissa Gottfredsonin sarjoissa läsnä.

Nykyään tällainen radioaktiivisuutta vastaava "megatrendi" tieteen inspiroimassa populaarikulttuurissa voisi olla vaikkapa geenitutkimus, mutta äkkiä ei tule mieleen kauhean montaa sarjaa, joissa siitä "väännettäisiin pitkälle vietyjä ei-niin-realistisia sovelluksia", kuten hdc asian osuvasti ilmaisee. Tai no, tämmöinen tarina, jossa Mikki muuttuu liskoksi, on tehty. Varmaan vastaavanlaisia on useampikin, nyt en jaksa Inducksista etsiä sitä AA:ssa julkaistua Feriolin kuvittamaa laiskaa Jurassic Park -mukaelmaa, jossa Mikki törmää geenitekniikalla kasvatettuihin dinosauruksiin.

..kaukaisten maiden eksoottisuus on toki muidenkin kuin Disney-sarjisten piirre ja kyllähän sille myös irvaillaan (viidakon keskeltä löytyy yllättäen satelliittilautaset ja muut).

Totta tämäkin.

[Lurker]

Kun Aku Ankka alkoi ilmestyä Suomessa, sen ruuduissa nähtiin sellaisia suuren maailman ihmeitä kuin televisio. Monen huushollin ensimmäinen "telkkari" oli Akkarin takakannesta leikattu askartelu-tv... Silloin lehti oli tavallaan kuin tulevaisuutta, nyt se sama maailma on nostalgista menneisyyttä.

[tmielone]

"Pienet BMX-taiturit" taskukirjasta 118.

Juurikin tuo. Kiitti! Pitää lukaista taas jossain välissä ja todeta miten aika on kullannut muistot.

[Darzee]

Ajankohtaiset maailmanpoliittiset tapahtumat ja kehityskulut näkyvät Disney-sarjoissa vaihtelevasti, mutta ennen toista maailmansotaa välillä aika selkeästikin. 1930-luvulla "Mikki varjokuninkaana" joutui sensuurin kynsiin Jugoslaviassa, kun tarinan vallanperimysjuonittelut murhasuunnitelmineen alkoivat jonkun mielestä muistuttaa liikaa attentaatista, jonka kohteeksi maan kuningas Aleksanteri oli muutamia vuosia aiemmin joutunut. En tiedä, kommentoiko Gottfredson koskaan inspiraationsa lähteitä, mutta ehkä uutisvirta vaikutti häneen ainakin alitajuisesti. Nythän tarina tuntuu tietysti hyvinkin paljon aikaansa sidotulta, mutta lukunautintoa se ei häiritse. Viihdyttävä ajankuva.

Suuren laman aikaisissa tarinoissa mainitaan Mikin, Minnin ja Hessun menettäneen säästönsä ja näytetään puille paljaille joutunut Mikki työnhaussa. Lieneekö meneillään oleva talouskriisi inspiroinut yhtäkään ankka- tai hiirijuttua?

[Jari Lehtinen]

Talouslamaa alkajaisiksi:

Jossakin vanhassa Roope-setä-lehdessä oli Paperino-tarina, jossa Aku jonottaa lihakaupan jonossa saadakseen siivun lihaa. Liha tuodaan tiskille vartijoiden saattelemana kassakaapista kuvun alla, ja jonossa maristaan kuinka ylettömän kallista kaikki nykyään on.

Ajatonta, harvemmin nähty näin väkevästi esitettynä.

[Darzee]

Taloustarinoiden aatelia on "Ankkalinnan kassakriisi" taskukirjasta 155. Aku pääsee Ankkalinnan pormestarin talousneuvonantajaksi ja kaupungin kassavajetta paikataan obligaatioita liikkeelle laskemalla. Velkarahalla paisutetaan julkinen sektori kestämättömiin mittoihin, ja lopulta vain Roopen toteuttama radikaali yksityistämissuunnitelma voi pelastaa tilanteen. Herkullisinta on se, että Suomessa sarja on julkaistu ensi kerran vuonna 1993 sopivasti lama-aikaan. Käsikirjoittaja Giorgio Pezzin tuskin on ollut erityisen paneutunut Suomen tuolloiseen taloustilanteeseen, mutta eihän sitä tiedä...

[rupu]

Kysymys kuuluu: Onko muita ankantekijöitä (ja hiirten) jotka eivät koskaan ota sarjoihin mukaan tietokoneita, kännyköitä tai edes CD-levyjä. Eivätkä tietenkään mitään muoti-ilmiöitä.

Rosa on tässä varmaan ainutlaatuinen, mutta huomioni on kiinnittänyt, että vanhoissa italialaisissa sarjoissa oli omituisen paljon öljylamppuja. Samoin levysoittimet olivat usein sähköttömiä grammareita kuten tässä tarinassa vuodelta 1977:

http://coa.inducks.org/story.php?c=I+TL+1132-A

Vicar puki nappinenäiset sivuhahmot 1950-luvun tyyliin ruskeisiin pukuihin ja huopahattuihin uransa loppuun saakka.

[Darzee]

Roopen menneisyys kullankaivajana 1800-lukulaisessa miljöössä on sellainen asia, joka näyttää pysyvän uusissakin tarinoissa, vaikka ne muuten vaikuttaisivat sijoittuvan tekohetkeensä. Tässä on näitä usein keskustelun kohteena olleita kronologisia ongelmia, vaikka ne eivät ankkasarjoissa yleensä korostu.

Tosin esimerkiksi edelleen jatkuvassa (?) Roopen miljoonat -tarinasarjassa asia palaa tavallista useammin mieleen, kun kehyskertomuksessa ollaan nykyajassa, mutta Klondike on tiiviisti mukana myytoksessa. Samoin Ankronikka-piirrossarjassa nuori Roope esitetään Barks-vaikutteisesti supilakkisena skooparina. Mitenkähän tulossa olevassa uudessa versiossa?

Mutta ehkä on niin, ettei Roopen juttuja edes sarjakuvan sisäisessä kontekstissa ole tarkoitus ottaa kirjaimellisesti, vaan kyseessä ovat pikemminkin elävän legendan muistelukset, joiden faktat eivät ole niin justiinsa.

Olen aiemminkin Kvaakissa ohimennen maininnut, että olisi hauskaa nähdä tarina, jossa Roopen menneisyys on supersankarisarjoista tuttuun tyyliin modernisoitu siten, että hän olisi nuori esimerkiksi 1950- tai 1960-luvulla.