"Fiktion sisäinen realismi" Tämä on hyvä!
Meneeköhän seuraava vähän ohi, mutta. Aloin miettiä välineen konvention merkitystä sille tavalle miten sankari esitetään ja millaiset voimat sillä on jne. Ajatelkaas jos olisi vain romaani - kuten Edgar Rice Burroughsilla oli aikoinaan. Ja hän loihti sankarin mielenmaiseman ja lokaatiot romaanikonventioiden tavalla. Hänen romaaninsa sankari oli myös yksinäisyyttä poteva viidakon jätti (Tarzan), joka ei sittemmin kääntynyt elokuvan kielelle ongelmitta. Ei tullut eksistentiaalista uljasta raakalaista vaan tuli Weismuller - no joo olihan hänkin välillä murheissaan kun Maureen meinasi jättää, mutta siinä ei ole kyse samasta. Samoin sitten ne taistelukohtaukset krokodiilien - no ne oli mitä oli. Hollywood muokkasi hahmoa niin omiin tarpeisiinsa että jäljelle jäi vain tarinoinen ulkoinen muoto ja hahmojen ulkonäkö.
Esimerkki toisenlaisessa medialle sovittamisesta on Supermanilla loikkimisen muuttuminen lentämiseksi, joka oli helppo hyväksyä kun ilmassa pysähtyminen oli stillikuvassakin hienon näköistä. Radiossa se olisi tarvinnut tulkikseen kertojanäänen.
Muuten Tarzanin huudosta puheen ollen joka etenkin tässä viimeisessä leffassa oli surkimus. Mahtois ee säväyttää aikoinaan kuunnelmassa.
