Turun karvaturrin nimen olen aina olettanut oleen hieno nyökkäys Alan Mooren alkuaikojen salanimeen. En tiedä onko näin...
Roger that ja hiukan muutakin:, lyhyt ja tylyhän minä
sekä digannut kolmenpenninoopperaa siitä asti kun nyrkillätapettavana kuulin ekan kerran L.Armstrongin version Mack the Knifesta.
Enpä ole koskaan tutustunut kun on aina tullut pölmistynyt olo kun noita on nähnyt; menties missannut paljonkin, mutta epäilen aika lailla...
Tuon kautta ymmärrän mitä enin osa naislukijoista varmaan tuntee nähdessään perus-supersankarisarjiksia ja niiden naishahmoja.
En usko että olisit kokenut paljoa menettäneesi.
Itse luen kyllä sujuvasti hymynkare suupielessä vinossa.
Aika tarkasti osuit kyllä muuten naulalla otsaan.
Tuosta on toisaalta toisenlaisiakin kokemuksia naiseläjäin suhteen.
Patriarkaatin misogyniasta ja miehisestä katseesta olen kuullut enkä mitenkään kiellä asiaansa mutta sitten taas...no, osa omista Lady Deatheista taitaa yhä olla tutulla lesbonaisella lainassa .
Ramballa kun on kuulemma liian pienet.
Ja on näitäkin naistuttuja joille on ihan sama miten viritettyjä ne donnat on kunhan käsivarret ja "husband bulge" on trikoomiehillä kuosissa.
Mutututkimuksen myötä tosin naisten suosioon ui ennemmin tuo brittiläinen herrasmiehen muotokuva:
John Constantine.
Jota soisi rantautuvan näillekin raukoille rajoille. itsellä enin osa toki hyllyssä nököttää silloin kun ei ole luettavana.
Nähtävästi Savua & Tulta ei ollut ihan järjetön hitti, sinänsä harmi.
Eniten itseä genressä ärsyttää se kun kirjoittavat naiset statisteiksi tai yhäkin yksinomaan siihen pelastettavan Damsel in distressin rooliin.
