Kapteeni Amerikka oli aika jännä 9/11 jälkeen (tarinat siis merkitty vuodelle 2002).
Tarinat olivat melkoisen kyynisiä, ja kuvittajat saivat puristettua melkoisesti vielä lisätehoja - kenties sellaisiakin, joita ei kirjoittaja ole ajatellutkaan.
Kun aikaa on ehtinyt jo kulua, tarinoihin osaa suhtautua paremmin. Sarjakuvaväki on ilmeisesti melko liberaalia, ja tarinoissa on sellaista iskujen vastareaktion vastareaktiota.
Kummasti se sitten jatkossa karisee, ja vaikka Bachalon kuvittamana Kapu on Kuubassa kuin eksyksissä, meno muuttuu ensin toiseen suuntaan ja sitten taas perussupersankarointiin.
Edemmäs mentäessä taso putoaa siis putoaa aika rankasti, ja ne lopun Marvel Knights -nimikkeen alla julkaistut olivat täyttä löröä.
Olisikohan nuo Mike Zeck -numerot jostain 80-luvulta lukukelpoisia, niitähän tuli sen Deathlock-numeron verran suomeksi.