Kapteeni Amerikka

[Jarkko Sikiö]

Kapteeni Amerikka oli aika jännä 9/11 jälkeen (tarinat siis merkitty vuodelle 2002).

Tarinat olivat melkoisen kyynisiä, ja kuvittajat saivat puristettua melkoisesti vielä lisätehoja - kenties sellaisiakin, joita ei kirjoittaja ole ajatellutkaan.

Kun aikaa on ehtinyt jo kulua, tarinoihin osaa suhtautua paremmin. Sarjakuvaväki on ilmeisesti melko liberaalia, ja tarinoissa on sellaista iskujen vastareaktion vastareaktiota.

Kummasti se sitten jatkossa karisee, ja vaikka Bachalon kuvittamana Kapu on Kuubassa kuin eksyksissä, meno muuttuu ensin toiseen suuntaan ja sitten taas perussupersankarointiin.

Edemmäs mentäessä taso putoaa siis putoaa aika rankasti, ja ne lopun Marvel Knights -nimikkeen alla julkaistut olivat täyttä löröä.

Olisikohan nuo Mike Zeck -numerot jostain 80-luvulta lukukelpoisia, niitähän tuli sen Deathlock-numeron verran suomeksi.

[Curtvile]

Olisikohan nuo Mike Zeck -numerot jostain 80-luvulta lukukelpoisia, niitähän tuli sen Deathlock-numeron verran suomeksi.

ja Hulkissa tuli muutama. howling commandoesin viimeinen hurraa.
Graafisesti hyvää settiä kun Zeckista on kyse, tarinat melko hyviä myös.

[Jarkko Sikiö]

Kiitos Curt & Jukka, olivathan ne Byrnen numerotkin ihan läpiselattavia, paras osuus tulikin suomeksi, taisi olla peräti kahdesti.

En muista Hulkin jatkosarjana olleita numeroita (oliko niitä tosiaan muitakin kuin Byrnen numerot). Jospa minä sitten zeckaan.

Zeckin piikkiin menee myös Captain America Annual # 8, jossa testattiin pystyvätkö Wolverinen kynnet Kapun kilpeen.

Ai, se on ollut jonkin julkaisun kansi. En tuollaista muistanut/tiennyt olevankaan. Kasari-annualit taisivat Marvelilla kyllä olla vielä korkeatasoisia.

[Darzee]

Kiitos Curt & Jukka, olivathan ne Byrnen numerotkin ihan läpiselattavia, paras osuus tulikin suomeksi, taisi olla peräti kahdesti.

Joo, Kapun matsi Batrocia ja Mr. Hydeä vastaan tuli paitsi Hulkissa 1983, myös MARVELissa 1989. Samoihin aikoihin tehtyä Sternin ja Byrnen vampyyritarinaa, jossa Kapteeni vierailee Britanniassa tervehtimässä Invadersin aikaisia tuttujaan, ei harmillisesti meillä julkaistu. Silloin olisi tietysti Mail-Manin pitänyt palstallaan selittää toisen maailmansodan aikaan sijoittuvista seikkailuista, joita ei koskaan Suomessa nähtäisi.

Nuo pari lehteä eivät objektiivisesti tarkastellen varmaan lukeudu muistettavimpien Marvel-tarinoiden joukkoon, mutta itse luin ne ns. herkässä iässä vähän puutteellisella englannin kielen taidolla, ja niissä oli silloin mahtavaa aidon, yksittäisiä hahmoja suuremman ja vanhemman universumin tuntua.

[Jarkko Sikiö]

Ei kanna yksin Mike Zeckin kuvitus tätä kautta. J.M. Dematteis ei ollut parhaimmillaan tai sitten maistuu jo yksinkertaisesti nykymenoon suhteutettuna happamalta.

Kuvitus kyllä menee jännästi, että alussa se on kuin Byrneä itseään ja sitten kuin ilmoittamatta muuttuu Zeckin omaksi, tunnistettavaksi tyyliksi.

[X-men]

Jackiesta piti tulla Union Jackie, mutta piirtäjä Frank Robbins protestoi että on kovin hankala piirtää naisvartaloa pukuun joka on Yhdistyneen Kuningaskunnan lippu.

Jaa? Entäs sitten ne lukemattomat naispuoliset Kapu Britanniat ja Heroicin Britannia.

Capu oli myös ihmissusi vähän aikaa 90-luvun alkupuolella ja vähän ennen tuota oli Sisters of sinin armoilla kun oli muuttunut pikkuskidiksi.

[X-men]

No nyt tuo Red Skullin soolosarja on mahdollista kun jopa Urakoitsijakin sai oman soolonsa ja myös Juggis.

[Darzee]

Takavuosilta jäi sellainen mielikuva, että Mark Gruenwaldin mittavan kauden jättäminen Suomessa väliin olisi ollut suuri vääryys.

Ei nyt ihan niinkään. En minä tätä kovin tiheällä tikkauksella käynyt lävitse, mutta se Suomessakin julkaistu, Ron Limin kuvittama, tarina on lohkaistu siitä paremmasta päästä.

Hämiksellä on hurja määrä mielenkiintoisia vihollisia, mikä teki perusseikkailuistakin 80-luvulla viihdyttäviä. Gruenwald kiusaa lukijaa tylsällä käärmejoukkiolla vuodesta toiseen. Hahmokatraasta Flag-Smasher ja D-Man jäävät mieleen, eivät kyllä mitenkään positiivisessa mielessä.

Magneton ja Punakallon yhteenotto oli viihdyttävä, US Agent Kapteenin paikalla ja sitten se Ron Limin kuvittama pätkä. Tämä siitä suurinpiirtein jäi käteen.

Palaanpa tähän Jiksin viestiin pienen tauon jälkeen. Gruenwaldin Käärmeseura (mielestäni "Serpent Society" on joskus näin käännetty) on tarkoitettu viittamaan oikean maailman järjestöihin, ammattiliittoihin tai osuuskuntiin. Ei niin, että oikeat ammattiliitot olisivat käsikirjoittajan mielestä rikollisjärjestöjä, vaan pikemminkin kyseessä on vähän kieli poskessakin tehty yritys kuvitella, kuinka superkonnien olisi järkevää organisoitua "oikean maailman" yhteiskuntarakenteissa.

Gruenwald tykkäsi luoda itse hahmoja, mihin saattoi olla juonellisten ambitioiden ohella myös taloudellisia kannustimia. Muistelen Marvelilla olleen tuolloin (ehkä edelleenkin) ehto, jonka mukaan hahmon luojille maksettiin "rojalteja", jos hahmoa käytettiin muiden tekemissä Marvel-tarinoissa. Veli ehkä muistaa tämän jutun paremmin.

[Jarkko Sikiö]

Palaanpa tähän Jiksin viestiin pienen tauon jälkeen. Gruenwaldin Käärmeseura (mielestäni "Serpent Society" on joskus näin käännetty) on tarkoitettu viittamaan oikean maailman järjestöihin, ammattiliittoihin tai osuuskuntiin.

Epic Collection -kokoelmissa taitaa olla nykyisin vähintään se parhaimmisto, ainakin Streets of Poison (järjestykseltään numero 16) on se, missä tuo muistelemani Suomessa julkaistu pätkä on mukana.

Serpent Society (numero 12, joka alkaa lehdestä 302) näyttää muutoin hauskalta, siellä on kuvittajana Paul Neary ja sisällön osalta muutenkin vähän kevyempää menoa. Siihen ehkä voisi joskus sopivalla tuulella tarttua.

[Jarkko Sikiö]

Kapteeni Amerikka -kokoelma Winter in America (2019) lupaa hyvää jatkon suhteen.

Olen jo vuosia ollut aikeissa tarttua Te-Nehisi Coatesin Mustaan pantteriin, mutta joku kumman oikku sai tarttumaan tähän. Ei tämä alussa mitenkään loista, koska ulos on hikoiltava Hydra-menneisyyttä. Kun pääjuoni alkaa pilkottaa ja vastaan astelee ensimmäisiä supervihollisia, alkaa kummasti jo kiinnostaa. En sitä vielä uskalla sanoakaan, mutta kyllä tästä hieman vainuaa sellaisen pitkän Ed Brubaker -tyyppisen juoksun. Tätä näyttää olevan viitisen kokoelmaa, joten taidan laittaa toistaiseksi vasta korvan taakse ja palata uudemman kerran, kun on enempi luettavaa.

Leinil Francis Yu ei piiroksineen innosta aivan takavuosien malliin, mutta kun silmä taas tottuu ja Coates pääsee yli alkujäykistelyistä, niin onhan siinä edelleen oma viehätyksensä.

[Mikael Mäkinen]

Sarjismiehet keskustelevat kapteeni Amerikasta! Itse olin valitettavasti kuumeessa, joten ette saa tällä videolla kuulla mielipiteitäni, mutta ehkä kerron ne joskus toiste, jossain muualla!

Jakso 37!