Olen nyt kahlannut Brubakerin Kapua lähes sen, mitä sitä on saatavilla.
Maailmalle olisi järjetöntä Suomen postin perimillä kilohinnoilla rahdata Suomessa julkaistuja opuksia, joten Mies, joka osti Amerikan tuli lukaistua alkukielellä. Ei tämä nyt ihan alun tasolle noussut, mutta mieluusti tuon silti lukaisi loppuun.
Sitten täytyy sanoa, että helmet jatkosta voi poimia nappaamalla Bryan Hitchin kuvittaman Reborn-minisarjan ja hyppäämällä Winter Soldier -sarjan pariin, jossa Kylmä sota ja Tohtori Doom vastaavat menosta.
Mikäli nostalgiapainotteinen meno on mieleen, Captain America & Bucky -osuuden (eli numerot 620-628), alku on kelpo menoa, mutta tuntemattomien hahmojen edesottamukset eivät oikein innnosta loppuun saakka.
Pääsarjasta ns. vol 5. -kokonaisuuden voi heikompana jättää väliin ja vol 6. on suositeltava vain Steve McNivenin ja Alan Davisin -faneille.
Sen enempiä Brubakerin faneja tölvimättä tuli moneen otteeseen mieleen, että mistä tässä on kohkattu, kun pääsääntöisesti minulle nämä Kapun seikkailut olivat ensisijaisesti mieleen kuvittajien ansiosta.
Suomessakin julkaistun osuuden saippuasarja on aivan viihdyttävää luettavaa, mutta Reborn-minisarjan kohdalla (osin sen menneitä kertaavan perusluonteen vuoksi) tulee tunne, että hieman latteastihan tämä on käsikirjoitettu.
Käsikirjoitus vain löystyy mitä pidemmälle mennään ja kun kolmannen kerran paikalle pelmahtaa "onpa hän vahva ja nopea" -vihollinen, alkaa meno jo kyrsiä.
Tosin minun suurin ongelmani tässä on, että kun Hämiksen ja Daredevilin temput on helppo hyväksyä - ne kun on poikavuosina lukenut moneen otteeseen - vastaavasti tulitaisteluun metallikilpi aseenaan pelmahtava kapteeni tökkii pahasti.
Lisäksi kahdesti esitettävä "supervihollisten menipuloima väkijoukko mellakoi" -juoni ja keskitysleirivierailu vain alleviivaavat kuinka heikosti supersankarisarjakuva kykenee vielä nykypäivänäkään käsittelemään mitään vakavasti otettavia teemoja.
Kenties Brubakerin kauden alku, eli Suomessa julkaistuja opuksia edeltävä osuus olisi sitä terävintä kärkeä, nyt tämä on minulta näkemättä.
EDIT: En usko tätä itsekään, mutta aivan Brubakerin kauden lopussa "superrikollisten manipuloima väkijoukko mellakoi" jo kolmannen kerran. Kolme kertaa siis eri yhteydessä nähtiin sama idea. Ehkä kuitenkin Jussin viestiin tukeutuen katsastan vielä Brubakerin kauden alun, oli se lukemiltani osin sen verran maittavasti kirjoitettu.