Luin hiljattain kaiken Pauna Media Groupin toistaiseksi julkaiseman sarjakuvan putkeen, joten voin julistaa itseni asiantuntijaksi tai mielipuoleksi. PMG:n tarjontaan mahtuu kelpo kamaa (Fool's Gold on OK, DramaCon hauska ja Peach Fuzz täydellisen hämmentävä kuvaus sadismista naamioituneena lastensarjakuvaksi).
Tarot Café on nätti, mutta menee todella huikeasti överiksi melodraamansa kanssa. Todistakaa ykköspokkarin tarina, jossa pettynyt tyttö juoksee itkien kadulle saatuaan selville katkeran totuuden ihastuksestaan. Hahmo huutaa pettymystään maailmalle:
Suora lainaus.
Myönnän tosin, että olen niin kaukana kohdeyleisöstä, että etäisyys pitää mitata astronomisilla yksiköillä.