Tuon sarjan viimeiset kirjat tulee olemaan traagisen huonoja, ei sarjassa ollut ollut todella pitkiin aikoihin mitään pointsia.
Ei pidä paikkaansa.
Minä väittäisin, että 80-luvun vähän löysempien vuosien jälkeen (Joe Cool...?) Schulz sai sarjaansa uutta puhtia 90-luvulla. Ruutujaon vapautuminen ainaisesta nelikentästä innosti vanhaa äijää vielä vähän kokeilemaan. Rasterikin tuli mukaan kuvioihin ja toi piirroksiin uutta ilmettä. (Katsokaa esim. jaksoja joissa Jasu pohtii maailman menoa sängyssä "monivärisen" tilkkutäkin alla. Tällaisia kuvia ei sarjassa aiemmin nähty).
Uutta sisältöäkin tuli: Jaska alkoi esim. käydä tanssitunneilla ja sarja sai uuden graafisen elementin askelkaavioiden nuolikuvioista. Ja eikö muka ollut rankka pätkä, kun tanssiluokasta löytyi tyttö, joka halusikin tanssia Jaskan kanssa ja vieläpä piti tästä? Olihan se nyt neljänkymmenenviiden vuoden jälkeen kova juttu!
Ja vielä: vaikka Schulzin viiva alkoi vuosien mittaan vapista yhä enemmän, onnistui hän kuitenkin soinnuttamaan sen sarjan herkkään aihepiiriin ja oman elämänkokemuksensa karttumiseen hienosti. Viivat eivät ole enää lopussa täysin tarkkoja, mutta voi että miten niistä näkee hienosti, että kyllä siellä on tekijämies kynänvarressa kiinni.
Monet piirtäjät yrittävät turhaan vanhuuden iskiessä piirtää edelleen samanlaisia kuvia kuin nuoruudessaan ja se ei teknisesti yksinkertaisesti onnistu. (Muilta kuin Will Eisnerilta, voisi kai lisätä). Schulzin käsien kasvava tärinä pakotti hänet jo sangen "varhain" ottamaan tämän asian töissään huomioon ja hänen onnistui sulauttaa se tyyliinsä saumattomasti.
Schulzin piirrostyyli "ikääntyi" niin arvokkaan hienosti ja onnistuneesti, että siitä sopisi muidenkin ottaa oppia. Verratkaapa vain, miten esim. Schulzin ikätoverin Kari Suomalaisen viivankäytön kävi.
