The Flash jäi New 52 -kaudella väliin kokonaisuudessaan. Hetki näihin seikkailuihin siirtyessä aina pitää taistella sellaista camp-fiilistä vastaan. Salaman viholliset ovat siitä hauskoja, että jokaisella on jokin hassu pyssy. Naurunappulasta lähtien lähtee veto päälle.
Rebirth koettaa jotenkin sovittaa koko laajan DC-historian jollain tavoin sulatettavaksi kokonaisuudeksi, mikä mm. Salaman tapauksessa tarkoittaa sellaista hassupyssyjen ja tarhakaverit menneisyyteen matkustavien murhaajien sovittamista yhteen.
Williamson kirjoittaa kyllä tasavahvaa supersankarointia (Rebirth-numeroissa), johon on aina mukava pienissä erissä palata. Saavutin juuri numeron 51, jossa Wally passitetaan
Heroes in Crisis -minisarjaan.
Onhan näissä aina välillä sellaista väkinäisyyttä, että miten päin tänään pitää juosta että tulee joku pseudotieteellinen kurimus, jonka kääntämiseen pitää taas juosta toisin päin, mutta kyse on siitä kuinka hyvin sen kirjoittaa.
Kuvittajia ei onneksi ole valittu ihan miten sattuu, joten siltäkin osin kasassa on yhtenäinen paketti, mutta osa kunniasta kuuluu väritykselle. Salaman salama-erikoisefektit alkavat jo väsyttää, minulle riittäisivät vauhtiviivatkin.
Ehkä tämän sarjan paras ominaisuus on se, kuinka yllätyksettömän tasaista luettavaa se on ollut jo näin pitkään. Siihen voi aina palata ja saa juuri mitä hakee. Ansionsa sekin, mielestäni.
Poika eräs päivä ideoi Salama/Sonic The Hedgehog -crossoverin ja tuli mieleen, että siinä olisi hyvä idea.
Tätä lukiessa tuli mieleen jatkoidea, että Zoomia mukaillen voisi olla kaverit Sonic Boom ja Sonic Doom. Annan luvan yrityksille käyttää näitä vapaasti, kunhan minut mainitaan aina hahmojen luojana ja rojaltit kilahtavat tilille.
