Pokkari - formaatin sopivuus sarjakuvalle

[Markku Myllymäki]

Vaikka vanha kääkkä olenkin, ei lukeminen ole ongelma pokkareissa.

Sen sijaan piirrosjäljen pieneneminen on. Se kun syö viivaa. Olen katsellut yhtä Perezin piirtämää sarjista kolmessa eri painoasussa ja pienin niistä on pokkarikokoinen. Se näyttää kurjalta. Kun taas isossa koossa painettuna se näyttää kauniilta.

Jos sarjis on tehty pokkarikokoa varten, ei koossa sinänsä ole ongelmaa. Mutta jos kuvitus pienennetään niin pieneksi, että se alkaa olla mössöä, koko hommassa ei ole mitään järkeä.

Näkyivät julkaiseen Dark Phoenix sagan pokkarikoossa suomeksi. Näkyi kuitenkin olevan niin terävä painojälki, ettei pahasti haittaa... Mutta kyllä sitäkin varmaan moni olisi halunnut katsella isompana. (Hmm... Moneenkohan kertaan minulla on tuo jo erilaisina suomenkielisinä ja englanninkielisinä painoksina? Jos ostaisin tuon kannatuksen vuoksi, onkohan se... viides?   )

[Nikkelimarkka]

Itse olen vielä sen verran nuori kloppi, että ei tuo pokkareiden lukeminen tuota mitään vaikeutta, muta karsastaan niitä silti.
Mangat ja Aku Ankan taskukirjat menevät mallikelpoisesti, mutta Dracula ja Ihmessarjat tuovat tipan silmään.
Ja syynä on vain ja ainoastaan niiden kuvien pienuus

En voi sille mitään, mutta joka kerta kun näitä Egmontonin pokkareita luen, niin tulee väistämättä ajatelleeksi "Kuinka paljon hienompi tämäkin tarina olisi, jos se olisi sarjakuvalehti koossa".
Saatan olla ainoa tämän mielipiteen kanssa, mutta toivoisin Egmontonin julkaisevan vanhoja sarjis klassikoita täys suurina albumeina, jolloin kuvien koko ainakin toivon mukaan olisi lähempänä oikeita mittojaan.

Asiaa tietenkin auttaisi, jos en ostaisi pokkareita vaan haalisin alkp. lehdet divareista.
Mutta en voi sille itään, että olen liian laiska näkemään sitä vaivaa...Etenkin kun pokkarit tulevat irtonumeroita halvemmiksi.
Kaameita ovat nämä pienen ihmisen tuskat

[Lurker]

Tex Willerin jättialbumien lukeminen tuntuu jotenkin ihan luksukselta, kun sitä ennen on tihrunnut vaikkapa Ihmesarjaa tai W.I.T.C.H. Aikakirjoja (jälkimmäiseen tarvitaan melkeinpä suurennuslasi!).

[jokela]

Näin ensi hätään tulee mieleen ´Mämmilä´. Otava laajensi sivutilaa kootessaan osa-albumit uusiksi koviin kansiin.
Ja niiden lukeminenhan oli kuin ihan uusi oho-ja ahaa-elämys! Vaikuttavana osana tietenkin että kuvaan tuli uusia ulottuvuuksia, Koiviston taituruus sai vielä enempikin eloa.

Mutta, jos otava olisikin pistänyt ne pokkari-kokoon?!? Ei jumaklavita!! .. Sitä ei olisi pirukaan lukenut.

Akkari on kuviltaan sopivan kokoista ja helppoa lukea. Se on hyvä muoto siinä julkaisussa.

Ei kai mitään nyrkkisääntöä ole tässäkään, mutta esim. Jim Holdaway´n (modesty b) viivaa ei kerta kaikkiaan voi kutistaa pokkarikokoon!!! Se olisi sama kuin yrittäisi ihailla da Vincin Mona Lisa´a postimerkin koossa.

Siis jokunen sarjakuva sopii, toine taas ehdottomasti EI!! Valitettavsti meillä lukijana ei ole sananvaltaa, kustantajahan sen päättää lompakkofraktaaleillaan.

Jos kärjistän .. Painetaan kiinassa, riisipaperille A6-kokoon niin kulut on minimit, voitot olisi 20.000% jos myy 1 000 kpl
Painettuna Gummeruksella A4, Kymmenen laatupaperille, meno/tulo jämpti jos sama myynti.

Kumman valitsisit?!

-- j --
 

[Reima Mäkinen]

Ihmesarjoissa fontti on liian pientä vanhuksen silmilleni, joo. Mangapokkarien kanssa ei ole ongelmaa, eli tämä asia ei mielestäni liity pokkarikokoon.
Sääliksi käy myös Chris Warea 10-20 vuodenkuluttua, kun ukko tajuaa minkä mokan on mennyt tekemään Jimmy Corriganien kanssa. Siinä sarja joka on (ilmeisesti taiteiellisista syistä?!) pienennetty lukukelvottomaksi!

(Pitäis varmaan hommata sellainen suurennuslevy, jota kaupataan näkövammaisille yms. Itse asiassa mulla olikin sellainen joskus kauan sitten. Tilasin tai ostin sellaisen kun se vaikutti hauskalta vimpaimelta, ei kuitenkaan ollut niin hauska että olisin jaksanut sitä säilyttää...)

[Petteri Oja]

Luin juuri Liken julkaiseman XIII-albumin, joka oli B5-kokoinen. Alunperin lienee A4? Vaikka olenkin vielä nuori ja vetreä, Vancen komean grafiikan tihrustaminen pienennetyssä koossa oli pirun työlästä. Eikä kyseessä ollut siis edes pokkari, vaan tuommoinen Sin Cityn kokoinen albumi. Sekin tietty vaikutti, että värit oli jätetty pois.

Onneksi Arktinen Banaani jatkaa sarjan julkaisua ensi vuonna. Bookplussan mukaan tulossa on neljä albumia v. 2005 ja sen jälkeen kaksi osaa per vuosi. Liken kirja sisälsi kolme ensimmäistä osaa, ja se jäi pirun jännään kohtaan.

Oletan, että Banaani osaa julkaista sarjaa oikeassa koossa?

[Veli Loponen]

Koska lähinäköni on vielä erinomainen eikä ikääkään hirveästi ole, niin mielestäni pokkarit ovat oikein hyvä julkaisumuoto.
Tykkään ajatuksesta saada paljon tavaraa pienessä tilassa. Esim. Sarjakirjan Terikset, Hämikset, Ihmeneloset ja Kostajat ovat näistä todella hyvä esimerkki (ja myös ne Batmanin sarjakirjat, joita minulla ei enää ole ).
Nykyinen Ihmesarja on siis mielestäni oikein hyvä. Varsinkin, kun koko on hiukan vanhoja Sarjakirjoja isompi.
Pokkareista löytyy vielä sekin hyvä puoli, että ne näyttävät tavallisia sarjakuvalehtiä hienommalta kirjahyllyssä.

[VesaK]

Oletan, että Banaani osaa julkaista sarjaa oikeassa koossa?

Juu. Ynnä väreissä. 9.95 € per albbu.

Ranskassa ovat - mangojen innoitttamana? - ryhtyneet julkaisemaan albbarisarjoja pokkarikoossa ja mustavalkoisina. Kai se on toimiva ratkaisu joissakin tapauksissa, mutta tommoista 250 - 350 -sivuista sarjista lukisi mieluiten vähintään Beevitosena eli Akuankkakoossa.  

[tertsi]

Ranskassa ovat julkaisseet Franquinin Pikot ja Fantasiot mustavalkoisina ja hieman pokkarikokoa isompina, mutta huomattavasti normaalialbumikokoa pienempinä kirjoina.

Toimii mielestäni todella hyvin.

Mulla on kirja, jossa on Dinojuttu, Gorillojen markkinat, Marsupilamien pesä, Rauhallinen loma ja Kultakaivoksen gorillat. Vuodet 1956-59.

Ehkä letkeämmin piirretyt 70-luvun Niilot eivät toimisi yhtä hyvin kuin selkeälinjaiset 50-luvun Pikot.

Ja tekstitkin pystyy lukemaan ihan hyvin.
Ja mustavalkoisuus on vain hyväksi.

[Petteri Oja]

...sen sijaan ne Semicin Laatupokkarit vai mitä ne oli joihin oli silvottu Pikoa ja Fantasiota eivät toimineet hyvin... Niistä oli jo joskus Kvaakissa puhetta.

Mutta onhan sekin yksi ratkaisu saada albumi pokkarikokoiseksi: ei pienennetä hirvittävästi vaan rikotaan sivujen rakenne ja laitetaan sivulle niin monta ruutua kuin mahtuu. En tiedä kumpi sitten turmelee taidetta loppujen lopuksi enemmän, pienentäminen tihrustamiskokoon vai ruutujen uudelleenjärjestäminen.

[VesaK]

Ruutujen uudelleenjärjestely on kyllä törkeämpää, koska siten tuhotaan alkuperäinen sivutaitto täysin - Verratkaapa Barksin sarjoja jättikirjoissa ja normaalikokoisissa julkaisuissa.

[Veli Loponen]

Ruutujen uudelleenjärjestely voi kyllä toimiakin. Mulla on Untold legend of the Batman -minisarja pikkuisena pokkarina ja siinä sivut on pilkottu osiin. Vaikka suurin osa sivuista on aika hirveitä (kun on erikokoisia ruutuja yms.), niin muutamasta sivusta on saatu aika luontevia. Tekstikin on joko normaalikokoista tai sitten hiukan isompaa, kun joitain ruutuja on suurennettu.
Mutta tietenkin sitä aina lukisi mieluiten alkuperäistä ruutujakoa.
Mutta miksi kukaan ei ole keksinyt jakaa sivuja puoliksi (tai en tiedä, onko keksinyt)? Varsinkin eurooppalaisissa sarjoissa sivut on tehty kahteen osaan (A ja B), joten jos julkaisisi osan/sivu, niin kokoa saisi pienemmäksi ilman, että kuvia tarvitsisi pienentää. Tietenkin albumin muoto muuttuisi vakaasuuntaiseksi...

[Reima Mäkinen]

Pari huomiota. Ruutujen uudelleenjärejstäminen ja jopa rajauksen tiukentaminen voi olla toimiva ratkaisu. Riippuu vähän kuka sen tekee, millä edellytyksillä ja miksi. En nimittäin usko että olisi olemassa yhtä oikeaa tapaa kertoa tarina. Sarjakuvan alkuperäinen piirtäjä ja käsikirjoittaja rytmittävät juttunsa sovittuun sivuformaattiin. Se on ratkaisu siihen, toiseen fromaattiin sopii toinen ratkaisu. Ruutujen (kuvaousuuksien) järjestyskään ei ole kovin oleellinen jos kuvissa on enimmäkseen puhuvia päitä.

Ihmesarjojen pölkkykirjaintekstaus saattaa olla yksi syy huonoon luettavuuteen. Kirjaimisto ei tue (merkkiväli, ym.)  ei tue sen käyttöä niin pienenä. Pieni fonttikoko (ja huono resoluutio, esim. digisarjakuvissa) vaatii asian huomioon ottamista fontin valinnassa. Kapiteeliteksti ei ole se toimivin ratkaisu, vaan käytössä on syytä olla pienaakkoset, joissa on suuri x-korkeus. Käytännössä ladotun tekstin hyvyys näkyy mm. Aku Ankoissa.

[Lurker]

Joskus toisinkin päin -  Blueberryn nuoruus -albumit ovat alunperin olleet pokkarikokoa.

"Suurennettuina" ne lienevät lähes samaa kokoa kuin mihin ne alunperin on piirretty. Viiva onkin herkullisen elävää.

[Veli Loponen]

Tarkemmin kun ajattelee, niin ei toi sivujen puolittaminen paljoa auta. Painotöissä suurin menoerä on kuitenkin se paperi ja jos sivut vaan puolittuu ja sivumäärä kaksinkertaistuu, niin eihän siinä pahemmin säästä.

Edit: Blueberrystä. Tuon takia siis osa Moebiuksen originaaleista olivat niin hirveän pieniä!