Pelilauta on kaunis. Mekaniikka on Afrikan tähti -muunnelma, tähtenä on Singh-merirosvojen vangitsema Luaga. Lisänä on Mustis-sälää: roistot, Viidakkopartio, heimot ja viidakon eläimet. Kyllähän tuossa vahvat nostalgiat tulee, kun liikkuu vaikkapa Kaluga-solan kautta Mucarin orjakaupunkiin tai käy Okapi-heimon luona kuuntelemassa viidakkorumpuja. Mukava peli, joka alkuun näyttää monimutkaiselta, mutta on loppujen lopuksi aika helppo pelata.
Samaa mieltä. Minusta jo nätti pelilauta on vitosen arvoinen. Ja tosiaan Mustiksen maailman olennaisia asioita on tavoitettu oivallisesti nimissä ja taiteessa. Tykkään kovasti korttienkin taiteesta Lindahleineen ja Barryineen.
Afrikan tähti on hyvä vertaus perusmekaniikalle, mutta moninaisten korttien olemassaolo sekä taistelujärjestelmä (vaikka onkin yksinkertainen) tekevät pelistä huomattavasti vaikeamman kuin Afrikan tähdestä. Tuo taistelujärjestelmä oli tuolloin 80-luvun puolivälissä uutta, koska roolipelejä, strategiapelejä ja keräilykorttipelejä ei vielä tunnettu. Sen jälkeen kun peliä on pelannut kerran, pelaaminen on helppoa.
Minusta korttien käyttöä olisi voinut selkiyttää jakamalla ne selkeästi ikävään ja mukavaan eli vaaroihin ja resursseihin. Nyt kahdesta peruspakasta, tapahtumista ja viidakkorummuista, voi tulla pelaajalle sekä ikävää että mukavaa, ja muutenkin samoja asioita voi tapahtua turhan monen eri vaihtoehdon kautta.
Aluksi kaikki pelaajat pelaavat Mustanaamion hahmoa. Lopussa on jännää kun Mustis-pelaajista voi epäonnistuessaan Sing-merirosvoja vastaan tulla roistoja, jotka jahtaavat Luagaa turvaan kuljettavaa Mustis-pelaajaa!
